Ahh. Pitkä mielihyvän täyteinen huokaus pääsee ilmoille. Juuri sieltä. Juuri oikeasta kohdasta, oikeaan aikaan. Miten onnistuin nappaamaan tämän kaunottaren mukaani? Noh, sitä kerkiän miettimään myöhemmin. Keskitytään nyt itse asiaan. Kosketan naisen pehmeää ja kimmoisaa ihoa, haistan hänen pitkien, paksujen ja tummien hiustensa tuoksun. Tahti kiristyy, tunnelma tiivistyy. Juuri hekuman hetkellä kuulen etäisen pirinän. Perkele, pakko reagoida.

Avaan rähmäiset silmäni ja sammutan kännykän herätyskellon. Makaan viitisen minuuttia sängyllä, kattoon katsoen. Yllätys yllätys, en löydä täydellistä daamia viereltäni. Taas olisi uusi aamu edessä. Same shit, different day. Nousen ylös, käyn aamukusella, puen päälleni ja koppaan iPodini pöydältä. Soitin tulille, napit korville ja keittiöön aamupalalle. Pitäisi vissiin Auviselle soittaa, jokohan mies olisi saanut korjattua paremmat kuulokkeeni? Nappikuulokkeista perin vittumainen kuunnella musiikkia kunnolla. Hyvät ulkona, huonot sisällä.

Keittiön jääkaapista maitopurkki. Ruokakomerosta riisimurot ja kaakaojauho. Kuppi ja lusikka astiakaapista. Murot kuppiin, vähän kaakaojauhetta päälle, maito perään ja murot lärviin. Jaksaapahan puoleen päivään asti helposti. Soittimesta pauhaa kiivasta thrash-metallia. Helvetti tämä Stone on rautaa, tuumailen. Hetken päästä havahdun keskeltä armotonta ilmakitarasooloa.

Siirryn pesemään hampaat ja ajamaan partani. Partaa ajaessani mietin, pitäisikö kasvattaa törkeät viikset. Blaah, ennemminkin pukinparta letillä. Saattaisi jopa sopia meikäläisen lärviin. Pistetään mietintään.

Koppaan nahkatakkini ja kävelen autotallille. Ovi auki, avaimet virtalukkoon, bensapumppu päälle, pieni odotus ja starttinappi pohjaan. Lähes 300 hevosvoimaa tuottava turboahdettu rivinelonen kirjaimellisesti pamahtaa tulille. Pakokaasut purkautuvat väkivaltaisesti turboahtimen läpi ulos kymmensenttisen putken pätkän kautta repivän raa’an äänen säestämänä. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, ja mikäs pyörä se sellainen on, josta ei ääntä kuulu. Loud pipes saves lives, as they say.

Istahdan satulaan ja puen kypärän päähäni ja vedän ajohanskat käteeni. Avaan kaasua muutaman kerran, vedän kytkimen pohjaan ja nostan ykkösen päälle. Vieläkin tuntuu hieman oudolta ylösalaisin oleva vaihdekaavio, mutta ompahan nopeampi vaihtaa isompaa pesään. Päästän kytkimen hitaasti ja veto tarttuu. Kaarran pihasta pois ja suuntaan valtatielle, kohti työpaikkaani. Kaupungin liikennevalohässäkästä päästyäni avaan hieman kaasua, pienen turboviiveen jälkeen tunnen ahtopaineiden nousevan ja pyöräni ampaisee eteenpäin. Ajattelen, paskat, kaikki tai ei mitään. Läppä tiskiin, ahdot nousevat yli kiloon. Kyllä se kolmesataa konia kuljettaa mukavasti vajaa kaksisataa kiloista pyörää. Sadasta kahteensataan alle viiden sekunnin. Mittari näyttää nopeudeksi 260km/h, mutta pyörä tuntuu vakaalta.

Saavun kohti kakskolmosen ramppia ja käännyn vitostielle. Avaan taas vähän kaasua, mutta pysyttelen lain sallimissa nopeuksissa. Täällä saattaa olla poliiseja vahtimassa, ei passaa polttaa korttia. Näen peilistä takaa tulevan uudehkon mersun. Taitaa jampalla olla kiire, tuntuu kohtuullista vauhtia lähestyvän toista kaistaa. Noh, antaa mennä, jos noin kiire on.
Seuraavaksi huomaankin auton vaihtavan kaistaa liian aikaisin. Perkele, nyt kolahtaa, oli ensimmäinen ajatus, joka lävisti mieleni. Hyvänä kakkosena perässä tulee alumiinitanko.