Vain periaatteeltaan samanlainen. Nuokin kuvat vain selventävät sitä virtauskanavaa. Iskarihan on siis vielä kaikkea muuta, kuin valmis. Hitsauksella tarkoitin, että putket hitsattaisiin päistään toisiinsa kiinni. Näin saadaan osa iskarin alaosaa, jossa on se ohivirtauskanava.
Jo 2:llakin putkella tuo sama onnistuisi, mikäli saa vaan sen virtauskanavan jyrsittyä puoliksi toiseen putkeen ja puoliksi toiseen, mutta noin 3:lla putkella toteutettuna homma on helpoin. Tietty iskari silti tarvitsee vielä männän, varren, jousen, ala ja yläpään puslat jne..
Mikäli kaikki virtaus hoidetaan yhden kanavan kautta, muuttuu sisään ja paluuvaimennus tietysti samassa suhteessa. Paluuvaimennusta ei yleensä kauheasti tarvita, joten sikäli ihan pelkästään noin sitä ei kannata toteuttaa. Tämän voisi välttää esim laittamalla mäntään samanlaisen takaiskuventtiilin (
kuula ja jousi), mikä siinä etuteleskooppia käsittelevässä jutussakin oli päätytulpassa.
Tossa nyt vielä kertaalleen ne jousitusjutut:
http://www.mediafire.com/?0ny9c1lj9tz
Ne aiemminkin mainitsemani pienet virheet on edelleen. En ole jaksanut korjata niitä. Voisin oikeastaan tekaista nuokin joskus uusiksi ja tehdä muutoinkin valaisevammat jutut juuri tuon valmistamisen osalta. Mikäli nyt taas sitä aikaa vain sattuu liikenemään. (
Kertoilkaapa myös niitä juttujen sisältötoiveitakin joskus.)
Näkyy olevan tuossa PDF tiedostossa myös muutamat kuvat hiukan viottuneet. Selvää saa kyllä edelleen, mutta saattaa äkkiä katsoen näyttää kummallisilta.
"... En ikinä uskonut, että muut voisivat ottaa teoriani niin paljon vakavemmin, kuin minä itse..." Albert Einstein