/ @ Moottoriurheilu

Joonas_Heinonen_2010

Vuoden tulokas -palkinto jaetaan nuorelle, enintään 20-vuotiaalle nuorten SM-sarjaa ajavalle kuljettajalle, joka on vasta kauden kuluessa noussut A-luokkaan.

Palkinnosta päättävällä enduron lajiryhmällä oli alun perin kuusi vaihtoehtoa palkinnon saajaksi, mutta kolme heistä ei täyttänyt palkinnon myöntämiseksi määritettyjä kriteerejä.

Raati valitsi Vuoden tulokkaaksi Vantaan Moottorikerhoa edustavan Joonas Heimosen, 18 . Toiseksi parhaaksi tulokkaaksi valittiin jämsäläinen Paavo Honkanen, 16, ja kolmanneksi Turun Niko Aitta.

Aikaisemmin menestyksekkäästi motocrossia ajanut Heimonen sijoittui nuorten SM-sarjassa neljänneksi voitettuaan 9.10. ajetun Ykkös-MP enduron. Nuorten SM-sarjan ensimmäisessä osakilpailussa 14.2. Heimosen kisa päättyi keskeytykseen.

Kolmikon nuorin Paavo Honkanen aloitti kauden C-luokassa luokkavoitolla Numibia Snow Endurossa. Honkasen kausi päättyi loukkaantumiseen 18.9. Hollolan kisassa. Honkanen oli aikuisten SM125-luokassa sijalla 14, ja Niko Aitta, nuorten SM:n yhdestoista, sijalla 31. Heimonen vaihtoi kesken kauden A2504t-luokkaan ollen vajaalla kaudella sijalla 15. Heimonen ja Aitta aloittivat kauden B-luokassa, Honkanen nousi kauden aikana C:stä A-luokkaan.

Enduron Ystävien lahjoittaman Oskun pytty kiertopalkinnon sai ensimmäisen kerran Sami Laaksonen. Vuosi sitten Vuoden tulokkaaksi valittiin Johannes Salminen.

Aiheeseen liittyen

  1. Mika Ahola on vuoden moottoripyöräurheilija 11.1.2011
  2. XX Numibia Snow Enduro ajettiin viikonloppuna 20.3.2012
  3. Mestarit ravassa -joukkue kahdeksanneksi 8.12.2010
  4. Seistolalle kauden paras MM-sijoitus 15.5.2012
  5. Husqvarna jälleenmyyntiverkosto laajenee 24.1.2011