/ @ Kevytmoottoripyörä, Moottoriurheilu

Niklas Ajo 2 2010

Suomalaisen ratamoottoripyöräilyn suurlupaus Niklas Ajo ajaa ensi kaudella MotoGP-sarjaa 125-kuutioisten luokassa Aprilian RSW-pyörällä. Vasta 16-vuotias valkeakoskelaisnuorukainen lähtee uransa ensimmäiseen täysipainoiseen MM-kauteen saksalaistiimi Interwettenin riveissä.
– En puhu unelman täyttymisestä, vaan näen tämän merkittävänä askeleena urallani. Unelmat siintävät vielä korkeammalla, sanoo määrätietoinen nuorukainen.
Ajon ympärille rakennetun projektin määränpää, eli MM-sarja oli asetettu alun perin vuoteen 2012.

– En pistä lainkaan pahakseni, että aikataulu aikaistui vuodella, sanoo MotoGP-sarjassa suomalais- ja samalla valkeakoskelaiskuljettajien kiintiön Moto2-luokassa kilpailevan Mikan Kallion vanavedessä tuplaava Niki Ajo.

Vahvat näytöt toivat paikan MM-sarjaan

Ajo tarjosi viime vuonna vahvat näytöt vauhdistaan ja taidoistaan sijoittumalla Espanjan tunnetusti kovatasoisen CEV-sarjan yhteispisteissä viidenneksi. Lisäksi hän debytoi ennakkoluulottomasti villin kortin kuljettajana MM-kauden päättäneessä Valencian osakilpailussa.
– Parhaat kierrosaikani riittivät Valenciassa 15 nopeimman joukkoon. Tosin nyt näyttää siltä, että piikkiluokan taso nousisi viime vuottakin kovemmaksi. En aseta itselleni suoranaisesti mitään sijoitustavoitteita. Tärkeintä on pystyä kasvattamaan vauhtia ja ajaa tasapainoinen kausi.

Ajolla on nuoresta isästään huolimatta jo kokemusta kansainvälisistä ympyröistä, mikä on mataloittanut kynnystä MM-sarjaan.
– Ensimmäinen kausi MM-sarjassa on silti aina opettelua monessakin mielessä. Esimerkiksi sarjan Euroopan ulkopuoliset radat ovat minulle kaikki vielä vieraita. Eurooppa on tietenkin jo hieman tutumpi mutta on sielläkin joukossa vielä minulle uusia ratoja.

Maailmanmestari samassa tiimissä

Saksalaisen Terrell Thienin johtama Interwetten-tiimi koostuu kaudella 2011 kahdesta kuljettajasta, eli 125-kuutioisten suomalaistulokas Ajosta ja Moto2-luokassa toista kautta käynnistelevästä sveitsiläisestä Thomas Lüthista, 24. Lüthi vei nimiinsä vuonna 2005 piikkiluokan maailmanmestaruuden.
– Meillä on koossa osaava tiimi ja toivottavasti saan apuja sekä neuvoja myös sen toiselta kuljettajalta, Ajo viittaa Lüthin puoleen.

Piikkiluokan ensimmäiset testit ajetaan 10.-12. helmikuuta Valencian Ricardo Tormo-radalla. Yhteensä 17 osakilpailua kattava MM-sarja käynnistyy totutusti, joskin edellisiä kausia aiemmin Losailin valaistulla aavikkoradalla Qatarissa 20. maaliskuuta.

MM-kaudella on mittaa talvitesteineen noin yhdeksän kuukautta. Ajolla on näin ollen edessään aikataulullisesti haastava urakka myös opiskelujen osalta.

– Suoritan Valkeakoskella lukiossa ja ammattikoulussa kaksoistutkintoa. Kiirettä riittää, mutta eiköhän tuo kilvanajon ja opiskelun yhteensovittaminen onnistu, tuumii toisen polven ratamoottoripyöräilijä.

Pidetään isät isinä ja tallipäälliköt tallipäällikköinä

Niklas Ajon isä, Ajo Motorsportia johtava Aki Ajo valmistautuu tallipäällikön roolissa jo kymmenenteen täysipainoiseen MM-kauteensa.

Ajo Motorsport on kohonnut 125-kuutioisten luokan johtavaksi talliksi ranskalaisen Mike Di Meglion ja espanjalaisen Marc Marquezin vuosien 2008 sekä 2010 maailmanmestaruudet toistaiseksi kirkkaimpina kruunuinaan.

Aki Ajo painottaa, että hän ja Niki uurastavat alkavalla kaudella omilla tahoillaan, joskin luonnollisesti läheisessä yhteistyössä.
– Nikillä on oma ja erillinen projekti Ajo Motorsportiin nähden. Näen sen monellakin tavalla paljon parempana kuviona jo opettelunkin kannalta. Olen Nikille eräänlainen vapaa-ajan neuvonantaja, eli pidetään isät isinä ja tallipäälliköt tallipäällikköinä, luonnehtii Aki Ajo.

Tallipäällikkö Ajo viitoittaa poikansa levollisin mielin kollegansa Thienin riveihin.
– Nikillä on hyvä ja laaja taustaryhmä omassa tiimissään.

Niklas Ajo tietää, että hän voi tukeutua isäänsä ja hänen neuvoihinsa myös kisaviikonloppujen aikana, vaikka molempien aika onkin kortilla.
– Mutta kuten sanoin, tiimissäni on osaavaa porukkaa. Ei minun tarvitse kaikkea isältäni kysellä.

Aki Ajo jos joku tietää, että huipulle ei ole olemassa oikoteitä.
– Nikillä on edessään pitkä tie, jota on edettävä askel kerrallaan. Odotan pojaltani MM-sarjassa ensisijaisesti sitä, että hän jatkaa kovaa työntekoa ja malttaa edetä pienin askelin.

Niklas Ajo

10.7.1994
Kotikaupunki: Valkeakoski
Pituus: 168 cm
Paino: 53 kg
Harrastukset: Jalkapallo, urheilu, musiikki
Idoli: Daijiro Kato

Saavutukset

2006: Minimoto SM-Cup, aloittaa kilpailemisen – heti kärkisijoja.
2007: Ajo Motorsport MiniGP Academy, useita voittoja ja paalupaikkoja, sarjan 2. sija.
2008: Kansainvälinen Red Bull MotoGP Rookies Cup -kausi, joiden osakilpailut ajettiin MotoGP-sarjan Euroopan kisojen yhteydessä. Kuljettajat valitaan sarjaan tuhansien hakijoiden joukosta. Ensimmäinen kausi 125-kuutioisella. Niklas osallistui myös SM-sarjan osakilpailuihin.
2009: Ratamoottoripyöräilyn Suomen mestari 14 vuoden iässä. Mestaruus GP125-luokassa varmistuu jo ennen kauden päätösosakilpailua. Kahdeksasta startista kuusi voittoa ja yksi kakkossija.
2010: CEV-sarja, viides yhteispisteissä. MM-sarjan debyytti niin sanotun villin kortin kuljettajana Valencian GP:ssä.

MotoGP-sarjan kauden 2011 kilpailukalenteri

20.03. Losail, Qatar *
03.04. Jerez, Espanja
24.04. Motegi, Japani
01.05. Estoril, Portugali
15.05. Le Mans, Ranska
05.06. Barcelona, Espanja
12.06. Silverstone, Iso-Britannia
25.06. Assen, Hollanti **
03.07. Mugello, Italia
17.07. Sachsenring, Saksa
24.07. Laguna Seca, USA ***
14.08. Brno, Tshekki
28.08. Indianapolis, USA
04.09. Misano, San Marino
18.09. Aragon, Espanja
16.10. Phillip Island, Australia
23.10. Sepang, Malesia
06.11. Valencia, Espanja

* Iltakilpailu
** Lauantaikisa
*** Vain MotoGP-luokka

Aiheeseen liittyen

  1. Niklas Ajo Husqvarnan tehdastiimissä Moto3-luokan MM-sarjaan 21.11.2013
  2. Suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee viidellä kuljettajalla MotoGP-sarjaan 12.2.2014
  3. Simoncelli kuoli MotoGP onnettomuudessa 23.10.2011
  4. Niklas Ajo kilpailee KTM:n tehdaspyörällä Moto3-luokassa 23.1.2012
  5. Niklas Ajo taisteli pitkään kärkisijoista Austinissa 22.4.2013