/ @ Moottoriurheilu

tatu_lauslehto_6_2012

Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto täytti lauantaina tämän kauden tavoitteensa ja varmisti jo kauden toiseksi viimeisessä kilpailulähdössä Supersport-luokan IDM-sarjan mestaruuden.

Lauslehto ajoi varmistellen kuudenneksi viikonlopun avauskilpailussa. Se riitti suomalaiselle Yamaha-kuljettajalle mestaruuteen, kun ainoa uhkaaja, kolmanneksi ajanut sveitsiläinen Daniel Sutter ei enää pysty Lauslehdon piste-etumatkaa saavuttamaan.

– Kilpailu oli vaikea, koska tiedostin sarjatilanteen ja minun piti välttää kaikki riskit. Juutuin kisan alussa yhden kilpakumppanin taakse, mutta tunsin olevani häntä nopeampi. En silti halunnut väkisin tunkea ohi, Lauslehto kertasi taktiikkaansa.

– Kisan lopulla pystyin ajamaan kärkiporukan kanssa samaa vauhtia, mutta kiinni en heitä saanut.

– Tunnelma kohosi huippuunsa, kun tajusin sijoitukseni riittävän mestaruuden varmistamiseen. Sunnuntaina ajetaan kauden viimeinen osakilpailu. Sinne voin lähteä vailla paineita, joten voitosta lähden ajamaan, tuore mestari lupasi.

Aiheeseen liittyen

  1. Lauslehto ajoi jälleen IDM-sarjan kärkeen 1.7.2012
  2. Lauslehto vahvisti otettaan IDM-sarjan kärjessä 3.9.2012
  3. Tatu Lauslehto avasi voittotilinsä IDM-sarjassa 7.5.2012
  4. Tatu Lauslehto palkintopallille IDM-avauksessa 24.4.2012
  5. Tatu Lauslehto tuplasi voittosaldonsa Assenin radalla 23.7.2012