Lasikuitu

Lasikuitu on monikäyttöinen nimensä mukaisesti lasin säie. Moottoripyörissä useimmiten kudotun lasikuitumaton, sekä eri muovimateriaalien kuten polyesterihartsin, epoksihartsin tai vaikkapa polyamidin yhdistämisestä syntyy korroosion- ja säänkestävä, muottien avulla helposti erilaisiin tarkoituksiin taipuva lujitemuovi, englanniksi glass-reinforced plastic (GRP) tai glass-fibre reinforced plastic (GFRP, nykyinen fiberglass-käsite), saksaksi Glasfaserverstärkter Kunststoff (GFK), mitä käytetään esimerkiksi moottoripyörän erilaisissa katteissa.

Lasin säikeitä käytettiin koristelutarkoituksiin jo noin 4.000 vuotta sitten Egyptissä, Foinikiassa ja Kreikassa. Idean lasikuidun kutomisesta matoksi esitti vuonna 1713 ensi kertaa ranskalainen luonnon- ja materiaalien tutkija René-Antoine Ferchault de Réaumur, ja samoin jo 1700-luvulla esimerkiksi Saksan Thüringenin lasinvalmistajat tekivät säikeistä aluksi koristelutarkoituksiin nk. enkelintukkaa. Pian tämän lasivillan soveltuvuus eristemateriaaliksi havaittiin, ja vuonna 1986 perustettu Haselbachin (Thüringen) lasitehdas alkoi 1930-luvulla valmistaa tasapaksuista lasikuitusäiettä rullatavarana. Samankaltaisia kehitysaskeleita otti vuosina 1933-1934 myös yhdysvaltalainen kemia-alan jättiyritys Owens-Corning eristemateriaalin valmistuksessa, jolloin se otti tuotenimeksi fiberglas- (yhdellä s-kirjaimella!) l. lasikuitu-sanan. Lasikuitu valtasi sittemmin alaa, kun asbestin havaittiin olevan monella tavoin vakava terveyshaitta, joskin sittemmin on ilmennyt - koska kummatkin ovat silikaatteja - että myös mikroskooppisen pienillä lasikuidun säikeillä (vahvuus <3 μm, pituus > 20 μm) on samankaltainen syöpää aiheuttava karsinogeeninen vaikutus.

Lasikuitumattoa on tarjolla suuntaamattomista säikeistä koostuvana karkeana chopped strand mat- eli CSM-mattona, taikka kudottuna mattona. Kudottu matto yhdistettynä eri sideaineisiin antaa erilaisia korkeampia vahvuuskertoimia kuin ensin mainittu karkeampi CSM-matto. Maton ja sideaineen ominaisuudet täydentävät toisiaan, eli matto antaa vetolujuutta kun sideaine taas kestää kuormaa, ja tarvittavissa kohdissa voidaan käyttää lujuutta lisääviä materiaaleja. Mattoon imetetty sideaineen ja sen kovetteen yhdistelmästä puristetaan ilmakuplat esimerkiksi rullalla tai siveltimellä, mutta sideaine/kovete supistuu valitusta aineesta riippuen 2%:sta (epoksi) jopa 5-6% (poluesteri), eli lopulliseen tuotteeseen voi syntyä halkeamia tai sen muoto lähtee vääristymään tuntien-päivien aikana. Vapaa-ajan käytössä lasikuitu tuli suosituksi ensin esimerkiksi sotilas- (lentokoneet) ja sitten 1940-luvulta eteenpäin siviilimaailmassa mm. huviveneiden rungoissa, ja tieliikenteen saralla esimerkiksi auton korien materiaalina (esimerkiksi Glasspar-yhtiö Kaliforniassa, mikä venerunkoja valmistettuaan laajensi autokorien ensi kokeellisiin versioihin). Lasikuitukoreja käyttivät 1950-luvulla ensin Kaiser Motors automallissaan Kaiser-Darrin DKF-161 sekä muutamaa kuukautta myöhemmin vuonna 1953 esitelty ensimmäinen Chevrolet Corvette. Lasikuitukorin varhaisia kokeilijoita oli myös esimerkiksi VOLVO harvinaisessa P 1900-urheiluautomallissaan 1956-1957. Lasikuitua sovelletaan myös lukemattomiin muihin tarkoituksiin.

Niin lasikuitupöly kuin sideaineiden höyryt ovat terveydelle haitallisia, eli EU määrää rajat pitoisuuksille ja työajan pituuksille altistuksen pitämiseksi siedettävinä. Myös kovettuneen lasikuituosan työstäminen kuten leikkaaminen tai hionta aiheuttaa monia terveys- tai hyvinvointihaittoja, mitkä on otettava huomioon työtilan, työajan ja työn tekijöiden suojavarustuksen asianmukaisuudella.