Puch

Puch-Werke on polkupyörämekaanikko Johann Puch`in 1899 itävallan Graz`issa perustama yhtiö. Puch oli kuitenkin toiminut alalla erittäin menestyksekkäästi jo 1889 lähtien. Puch-tehtaat valmistivat polkupyörien lisäksi mopedeja, moottoripyöriä, autoja ja hyötyajoneuvoja. Perustaja siirtyi 1912 yhtiön hallituksen kunniapuheenjohtajaksi ja kuoli 1914, minkä jälkeen Puch yhdistyi 1928 Österreichischen Daimler-Motoren AG:n (Austro-Daimlerin) kanssa, ja 1934 sen kupeeseen liitettiin myös itävaltalainen Steyr-Werke jolloin yhtymän nimeksi tuli Steyr-Daimler-Puch AG. Yhtymä purettiin 1990-luvulla myymällä, lopettamalla tai yhtiöittämällä eri toimialat: mm. mopedit myytiin 1987 Piaggiolle jolloin moottoripyörävalmistus Graz`issa päättyi. 1998 lähtien sen jäännös on kuulunut ajoneuvoalan jätin, Magna Holding AG:n alaisuuteen (Magna-Steyr) erikoisalanaan monipyöräveto. Puch`in Graz`in "ykköstehtaan" P-hallissa (vanhin alkuperäisen tehtaan rakennus) sijaitsee nykyään Puch-museo. Puch oli tärkeä Tunturi-mopojen moottorintoimittaja, ja Tunturi myi isoille Puch-moottoripyörille tyypillisesti kaksoismäntäistä kaksitahtista 250 SGS-mallia omalla nimellään aina 1970 asti. Puchn nykyään tunnetuin tuote lie Graz`issa valmistettu Mercedes-Benz G-sarja (maastoautosarja, 1979-jatkuu), mikä vähäisine muutoksine on pisimpään tuotannossa ollut MB-mallisarja.

Historiikkia

Johann Puch ja PUCH-yhtiöiden synty

27.6.1860 Juršinci`ssa (Itävalta-Unkari, nykyään Slovenia) syntynyt Johann Puch oli asepalvelusaikanaan 1885-1888 Itävalta-Unkarin tykistön täydennysvarikolla Graz`issa saanut koulutuksen mekaanikoksi, ja oli luonnonlahjakas keksijä. Palveluksesta erottuaan hän toimi ammatissaan palkollisena eri pyörätehtaissa, yhtiökumppaneiden kanssa korjaamotoimintaa harjoittaen eri osoitteissa Graz`issa, kunnes viimein vuoden 1889 syyskuussa hän sai kuukausia paloviranomaisten kanssa tapeltuaan luvan avata omat tuotantotilat Strauchergasse 18:ssa. Puch perusti yhtiökumppaneiden kanssa 1891 yhtiön "Johann Puch Erste Steiermärkische Fahrrad-Fabriks-Aktiengesellschaft"-nimellä. Puchin ja hänen palkkaamiensa insinöörien nerokkuuden vuoksi "Steiermark"- tai "Styria"-nimellä kulkeneet pyörät nousivat pian kilpapyöräilijöiden suosioon, ja niitä myytiin paitsi Itävalta-Unkarissa myös vietiin. Vuonna 1894 Puch`illa oli jo myyntikonttorit monissa Euroopan kaupungeissa.

Vuonna 1897 Johann Puch joutui oikeusriitoihin Dürkopp`ien berliiniläisen Deutsche Maschinenfabrik:n kanssa minkä vuoksi muut yhtiön osakkaat siirsivät hänet syrjään yhtiön johdosta. Tästä suivaantuneena Puch ja tehdaspäällikkö Anton Werner aloittivat alkuperäisestä erillisen pyörien valmistuksen pikantisti edelleen "Original-Styria"-nimellä, koska vanha ei vapauttanut Puch-nimeä ennen kuin 1899. Johann Puch`in uusi yritys sijoittautui Graz`in kaupungin etelälaidalle. Tämän sittemmin "tehdas 1":ksi nimetyn toimipisteen suojellussa P-hallissa sijaitsee 2012 lähtien yhtiön museo. Menestyi polkupyöräalalla jatkui Puch-nimellä (alkuperäinen, 1891 perustettu "Styria"-pyöriä valmistanut yhtiö josta Puch oli ajettu pois, joutui pitkäaikaisen lakon vuoksi talousvaikeuksiin, ja kaatui 1908 vararikkoon), ja pyörien rinnalla alkoi omien moottoreiden ja kevytautojen ("voiturette") valmistus jo vuonna 1900. Vuonna 1903 yhtiö alkoi tarjota myös moottoripyöriä, ja 1904 autoja. Sen tuotemerkki käytti edelleen Steiermark-maakunnan lipun valkoista ja vihreää, nyt tuttuna nelikenttä-vaakunana. Johann Puch siirtyi 1912 pois päivittäistoiminnasta yhtiön hallituksen kunniapuheenjohtajaksi. Hän menehtyi vain 54-vuotiaana 19.7.1914 Agram`issa (Zagreb`issa) hevoskilpailujen aikana saamaansa sairauskohtaukseen. Perustajan kuoleman jälkeen yhtiö sai "Puchwerke AG"-nimen ja sen osaketta alettiin noteerata pörssissä.

Ensimmäinen maailmansota ja Austro Daimler Puchwerke

Keisarillinen ja kuninkaallinen (k.u.k.) Itävalta-Unkarin monarkia ajautui arkkiherttua Franz Ferdinandin salamurhasta Sarajevossa käynnistyneen tapahtumasarjan jälkeen keisarillisen Saksan rinnalla ensimmäiseen maailmansotaan. Se aikana Austro-Daimler nousi merkittäväksi lentomoottoreiden valmistajaksi mm. Österreichische Flugzeugfabrik AG (Oeffag):n lentokoneisiin, ja myös Puch osallistui sotaponnistuksiin. Sodassa kävi huonosti, ja niin Saksan kuin Itävälta-Unkarin monarkiat tulivat Versailles`issa solmitun rauhansopimuksen 1919 nojalla purettaviksi. Häviäjävaltioiden sotateollisuus joutui monenlaisten toimintarajoitusten kohteeksi - mm. Austro-Daimlerilta kiellettiin lentomoottoreiden valmistus viideksi vuodeksi, ja Oeffag siirtyi lentokoneiden valmistamisen sijaan tekemään koreja Austro-Daimlerille, Puch`ille sekä näiden kahden kanssa yhteistyön 1920 aloittaneelle FIAT`ille. Sodan jälkeisinä sekavina vuosina Ferdinand Porschen johtama Austro-Daimler ajautui kriisiin: sodan ajan 5.500 työntekijän huipusta vuonna 1924 saavutetun pohjan aikana yhtiö tarjosi työtä enää 200 ihmiselle. Vuoden 1923 lopulla sen johtajaksi tuli yhtiössä kehitysjohtajana toiminut Karl Rabe. Samana vuonna italialainen insinööri Giovanni Marcellino tuli alun perin velkojien valvojana Austro-Daimleriin ja Puchwerkeen, mutta päättikin sitten asettua Graz`iin ja ryhtyä avustamaan yhtiöitä uudenaikaisten moottoreiden suunnittelussa. Puch`ille Marcellino konstruoi ensimmäiset kaksoismäntäiset kaksitahtimoottorit (italialainen Garelli oli esitellyt tämän moottoritekniikan 1913). Osaava johto ja edistyksellinen tekniikka saivat niin Austro-Daimlerin kuin Puch`in taas uuteen nousuun, ja 31.3.1928 ne yhdessä Oeffag`in kanssa sulautettiin Austro Daimler Puchwerke AG:ksi, mikä virallisti jo vuosia hyvin sujuneen yhteistyön. Fuusion yhteydessä Puch luopui omasta autonvalmistuksestaan, ja keskittyi yhtymän osana valmistamaan polkupyöriä sekä moottoripyöriä.

1930-luvun lama ja Steyr-Daimler-Puch

Sitten, lokakuussa 1929, 1920-luvun hurjaa menoa ("Roaring Twenties") seurasi New Yorkin pörssiromahdus. Kehnon politiikan vuoksi finanssimaailman ongelma siirtyi nopeasti realitalouteen, ja talouslama muuttui pian maailmanlaajuiseksi. Jo 1930 laman vaikutukset alkoivat tuntua Euroopassa ja Itävallassakin edustusautoluokan Austro Daimlereiden kysynnässä - vaikkakin yhtiö toi samana vuonna markkinoille uuden ison ADR 8-mallinsa 4,6-litraisella suoralla kahdeksansylinterisellä moottorilla. Sitä seurasi ADR 6 vuonna 1931 ja urheilullinen ADR 6 "Bergmeister" vuonna 1932, kumpikin 3,6 litran kuusisylinterisellä moottorilla. Nämä olisivat Austro Daimlerin viimeiset siviilimarkkinoiden automallit, sillä vuoden 1934 kesällä yhtymä joutui keskeyttämään tuotantotoimintansa. Kriisin ratkaisuna Steyr (1855 aseseppä Josef Werndl:n perustama asetehdas mikä asettui Steyr`iin ja aloitti polkupyörien valmistuksen 1894, autojen 1915) yhdistyi 13.10.1934 Austro Daimler-Puchwerke`n kanssa, jolloin muodostui Steyr-Daimler-Puch AG. Yhtymän sisällä Austro Daimlerin automallien tuotanto ajettiin alas 1935 ja yhtio siirtyi hyöty- ja sotilasajoneuvojen valmistukseen, kun taas Puch jatkoi moottoripyörillä ja toi 1938 markkinoille "Styriette"-mopedin, mikä sopi asiakaskunnan edelleen heikkoon ostovoimaan oikein hyvin. Valitettavasti Styrietten tuotanto jouduttiin lopettamaan vain 2.300kpl jälkeen kansainvälisten tapahtumien vuoksi ("Anschluss" eli valtioliitto natsi-Saksan kanssa). Sen sijaan isot mallit Puch 350GS sekä 1936 lanseerattu Puch P 800 nelisylinterisellä 792-kuutioisella V4-nelitahtimoottorilla (170 asteen bokseri, 550kpl valmistusmäärä) saivat jatkaa vielä - P800:n kohtaloksi muodostui Schell-suunnitelma, eli natsi-Saksan yritys keskittää tuotantoa muutamaan malliin: tässä tapauksessa BMW:n ja Zündappin bokserimalleihin.

Anschluss ja toinen maailmansota

Itävalta liittyi 12.3.1938 "Anschluss":illa natsi-Saksaan, päivää ennen asiasta järjestettävää kansanäänestystä. Vuosien 1938-1946 välinen Puch-historia puuttuu monista teoksista, koska siihen liittyy erinäisiä rumia piirteitä. Ensimmäinen uhri oli Steyr-Daimler-Puchin juutalainen pääjohtaja Paul Götzl, joka erotettiin. Moni juutalaissukuinen työntekijä menettäisi työnsä jatkossa. Uudeksi pääjohtajaksi nousi tri Georg Meindl, aikaansaava Itävallan NSDAP:n jäsen, joka liittyi pian nimityksensä jälkeen myös liittyi siviilien "Allgemeine SS":n jäseneksi. SDP-yhtiön osake-enemmistö meni jo 1938 Creditanstalt-pankkiyhtymälle, mikä myi omistukseksa 1939 edelleen sotateollisuusyhtymä Hermann Göring-Reichswerke:lle. Myös jo 1938 SDP:n kotipaikka muuttui Wien`in sijaan Steyr`iin lähemmäs Saksaa ja lähelle Adolf Hitlerin kotikaupunki Linz`iä mistä oli suunnitelmissa rakentaa aikanaan paraatikaupunki. Tämän lisäksi 20km Linz`istä etelään perustettiin jo elokuussa 1938 Mauthausen-Gusenin keskitysleiri, mikä oli SDP:n johtaja tri Meindlin hyvän ystävän, SS-kenraalimajuri tri Ernst Kaltenbrunnerin toimialueella. Aluksi vankilatasoinen leiri muuttui jo toukokuussa 1939 poliittisten vastustajien säilöksi, tammikuussa 1941 alaleireineen keskitysleiriksi, josta ei ollut tarkoitus selvitä hengissä (DESt:n läheisen graniittikaivoksen töissä uuvutettaville), ja viimein maaliskuussa 1942 se sai kaasukammiot, eli Mauthausen muuttui tuhoamisleiriksi. Steyr-Daimler-Puch`ille kytkös tarkoitti, että vuoden 1938 noin 7.000 työntekijästä sen toiminta moninkertaistui niin, että vuonna 1944 siellä toimi 50.000 ihmistä, joista yli 50% pakkotyöläisiä. SDP-johtaja Meindl oli ensimmäisten teollisuusjohtajien joukossa, jotka 1941 lähtien käyttivät enenevässä määrin sotavankeja korvaamaan sotavoimiin siirtynyttä miestyövoimaa.

Vuodesta 1942 pakkotyövoimaa ei enää kuljetettu 30km päästä Mauthausen-Steyr aamuin-illoin edestakaisin, vaan "pikku Albert Speer":iksi sanottu hyvä organisaattori tri Meindl sai luvan avata Steyr-Münichholz`issa satelliitti-keskitysleirin aluksi 1.000-1.500 vangille, myöhemmin huhtikuussa 1945 leirissä lasketaan olleen 3.090 vankia. Tuotannossa tarvittuja vankeja kohdeltiin toki paremmin kuin tuhoamisleireillä, mutta olojen, kylmyyden ja tautien vuoksi uhriluku oli merkittävä. Leirillä lääkärinä toimineen Gottlieb Muzicant`in jouduttua 1959 kiinniotetuksi Länsi-Saksassa hänet tuomittiin 90 vangin murhaamisesta (monesti fenooli-injektio suoraan sydämeen) sekä noin 100 kuolemantuottamuksesta elinkautiseen vankeustuomioon. SDP:n Wien-Neudorf`in tehtaille tuli vastaava n. 3.000 vangin satelliittileiri. Lisäksi SDP:llä oli graniittikaivoksilla maanalainen asetehdas, minkä pakkotöihin tarvittiin 8.500 vankia. Steyr-Daimler-Puch valmisti ~10% Wehrmachtin käsiaseista, lentomoottoreita sekä kuorma-autoja ja maastoajoneuvoja. US Armyn joukot saavuttivat päätehtaat 3..5.1945, maanalaisen tehtaan 7.5., ja venäläisjoukot saapuivat 8.5.1945. Mauthausenin ja sen vajaan 50 satelliittileirin uhriluvuksi on arvioitu 122.766 - 320.000 henkeä, sillä suuri osa leirin dokumenteista oli ehditty tuhota ennen Liittoutuneiden saapumista. Sotarikoksista Mauthausen-kompleksin osalta syytetyistä 298 henkilöstä 117 tuomittiin kuolemanrangaistukseen, 55 elinkautiseen ja 104 vapausrangaistuksiin (2-30v vankeutta). Keskeisistä henkilöistä tri Meindl onnistui pakenemaan ja hänen oletetaan tehneen itsemurhan 10.5.1945 ja useimmat muut saivat hirttotuomion joko Dachaun (keskitysleirit) tai Nürnbergin (sotarikolliset, mm. tri Kaltenbrunner) sotatuomioistuimissa.

Maailmansodan jälkeen

Itävallan katsottiin Liittoutuneiden Moskovan konferenssissa 1943 olleen natsi-Saksan uhrivaltio, minkä vuoksi se tuli sodan jälkeen jälleenrakentaa vapaaksi itsenäiseksi valtioksi. Kesäkuun 1945 lopulla US Armyn joukot poistuivat Itävallasta luovuttaen sen NL:n hallintaan tehdyn sopimuksen mukaisesti. Liitoutuneet kuitenkin takavarikoivat kaikkea heitä kiinnostavaa kuten mm. suihkulentokoneiden (Me 262) piirroksia. Länsiliittoutuneiden sodan jälkeen kokeman NL:n uhkan vuoksi sotavankilat kuten mm. Landsberg tyhjennettiin ja luovutettiin Länsi-Saksalle 1958 (lukuun ottamatta Berliini-Spandau`n vankilaa ja sen merkittäviä vankeja kuten Rudolf Hess`iä). Itävallassa taas natsi-Saksan sotatuotannossa mukana olleet Reichswerke-yhtiöt valtiollistettiin, ja Steyr-Daimler-Puch kuului näiden joukkoon. Se luovutettiin kuitenkin 1946 takaisin Creditanstalt-pankkiryhmälle, jolta yhtiö oli Anschlussin jälkeen anastettu laittomasti.

Yhtiön tuotanto pääsi jo lokakuussa 1946 jälleen käyntiin dieselmoottorisella "Steyr 380" kuorma-autolla, jonka monikäyttöistä alustaa käytettiin mitä erilaisimpien hyötyajoneuvojen pohjana, myös linja-auton alustana. Moottoripyörävalmistus seurasi jo helmikuussa 1947 ensin sotaa edeltäneellä Puch "125T" (Touren)-mallilla, minkä rinnalle markkinoille tuotiin pian muitakin sotaa edeltäneitä tai sodan aikana valmistettuja mp-malleja. Steyr-Daimler-Puch solmi myös 1949 mennessä monia yhteistyösopimuksia läntisen Euroopan yhtiöiten kuten mm. FIAT:in kanssa. 1949 moottoripyörämallistoon tuli päivitetty Puch 125 TT, sekä lisäksi taas isompi 250 TF. 1953 seurasi Puch-malli 250 SGS (Schwinggabel-Sport) insinööri Marcellinon jo 1923 lähtien tunnetuksi tekemällä kaksoismäntärakenteella, ja suosittu 250 SGS säilyi tuotannossa aina vuoteen 1970 asti. Vuonna 1954 seurasi MS50-mopedi ensimmäisenp pitkässä tuotelinjassa, mikä jatkui vielä toimintahaaran mentyä 1987 Piaggiolle. Kaikki Puch-merkkiset polkupyörät ja mopedit valmistettaisiin Graz`in tehtailla aina 1965 asti, ja ne löysivät markkinansa myös Yhdysvalloista suuren tavarataloketju "Sears, Roebuck & Co.":n kautta.

16.4.1964 Steyr-Daimler-Puch vietti satavuotisjuhliaan: päivämäärä oli otettu Steyr-asehaaran 16.4.1864 rekisteröidystä "Josef und Franz Werndl & Comp. Waffenfabrik und Sägemühle in Oberletten"-yhtiöstä, mikä oli vanhin yhtymän juurista. Satavuotisen taipaleen juhlatarroja käytettiin joissain polkupyörissä aina 1972 asti. Yhdysvaltain markkinoiden koettua 1960-luvun puolivälistä alkaen huikean pyöräilybuumin Steyr-Daimler-Puch perusti 1970-luvulla "Steyr-Daimler-Puch of America Corporation":in (SDPA) Greenwich`issä (CT). Yhdysvaltojen (ja mm. Englannin) markkinoilla SDP:n tuotteet kulkivat englantilaisittain hankalasti lausuttavan "Puch"-nimen sijaan perinnenimellä "Austro Daimler" (joillain markkinoilla myös tunnetumpi "Steyr"-nimi). 1990-luvun vaihteessa SDP ryhtyi päättäväisesti karsimaan rönsyjänsä: mopedit myytiin 1987 Piaggiolle, polkupyörälinja taas meni Grimaldi-suvun CYCLEUROPA-yhtymälle, kuulalaakerit ruotsalaiselle SKF:lle, bussit VOLVO:lle, traktorit teksasilaiselle CASE:lle ja metsästysaseet yhtiöitettiin erilliseen "Steyr-Mannlicher"-yhtiöön. S-D-P alkoi Daimler-Benz AG:n toimeksiannosta 1974 kehitellä maastohenkilöautoa sotilas- ja siviilikäyttöön, mikä tuli markkinoille 1979 Mercedes-Benz/Puch G-sarjana ja on useita tuotekehitys-sukupolvia kokeneena edelleen tuotannossa Graz`in tehtaalla.

Merkittäviä PUCH-moottoripyöriä

Puch 500 N/Z/V oli iso kaksitahtinen kaksoismäntä-twin (1931-1938, valmistettu eri versioina 4.529 kpl)
Puch P 800 oli iso 792ksm nelisylinteribokseri 170 asteen sylinterikulmalla (1936-1938, valmistettu 550 kpl)
Puch 250 TF oli 250-kuutioinen kaksoismäntämalli (1948-1954, valmistusmäärä 59.601 kpl, 250TFS vain 400 kpl)
Puch 175 SV oli 175-kuutioinen kaksoismäntämalli (1953-1967, valmistusmäärä 81.005 kpl)
Puch 250 SGS oli kaksoismäntäinen malli (1953-1970, valmistusmäärä 38.584 kpl), monia variaatioita

Mainittavampia muita S-D-P:n tuotteita

Waffenrad, markkinointinimi varhaiselle SWIFT-lisenssipolkupyörälle, vahvarakenteinen raskas pp-tyyppi
Puch 500 /D /DL /S, Fiat 500:n versio (1957-1967)
Haflinger, Erich (Hans`in poika) Ledwinkan suunnittelema pieni maastoauto Jeep-korvaajaksi (1959-1975)
Puch 700 C /E, Fiat 500:n pidennetty farmariversio (1961-1969)
Puch Maxi-euromopedisarja (1970-luvulta 1980-luvun loppuun), valmistettu yli 1,8 milj. kpl
Puch 126, Fiat 126:n versio (1974-1975)
Puch BMX-polkupyörät, eräs ensimmäisistä valmistajista 1970-luvulta lähtien
Pinzgauer, pieni maastokuorma-auto 4x4 tai 6x6 (1971-jatkuu BAE Systems), vrt. Volvo C202 "Laplander"/C303-306
Mercedes-Benz G-luokka / Puch G (1979-jatkuu), Graz`issa valmistettu, pisimpään tuotannossa ollut MB-malli

Linkkejä