Dürkopp-Adler

Dürkopp-Adler AG on Carl Baerin ja Heinrich Kochin Saksan Bielefeldissä 1860 perustama yritys, mikä valmistaa muun muassa teollisia kutomokoneita ja on noteerattu Frankfurtin arvopaperipörssissä. Sen työntekijänä 1865 aloittanut Nikolaus Dürkopp nousi aikanaan yhtiön johtoon, ja Dürkopp & Co.:ksi nimensä vaihdettuaan se alkoi 1885 ensimmäisenä saksalaisena yrityksenä valmistaa polkupyöriä (aina 2006 asti). Samoin teki sen bielefeldiläinen kilpailija Koch & Co. (myöhemmin nimenvaihto Kochs Adler Nähmaschinen AG:ksi), joka sulautuisi 1990 nykyiseksi yhtiöksi.

Monien muiden polkupyörävalmistajien tavoin myös Dürkopp siirtyi moottoriajoneuvojen valmistajaksi, tässä tapauksessa jo 1897 Panhard-Levassor`ia muistuttavilla automobiileilla. Dürkopp oli tekniikan edelläkävijänä eräs ensimmäisistä saksalaisista autonvalmistajista, joka käytti kardaaniakselia. Vuonna 1905 myös moottoripyörät tulivat sen tuotevalikoimaan. Yhtiö osallistui menestyksekkäästi kilpailuihin, esimerkiksi kaksi kertaa 1911/1912 Monte Carlon rallin hopeasijat, ja eräs sen kuljettajista oli Hans Stuck vanhempi, joka 1930-luvulla nousisi erääksi Mercedes-Benz:ien tähtikuljettajaksi. Autotuotannon vuoksi moottoripyörien valmistus oli tauolla 1912-1927. Ensimmäisen maailmansodan aikana Dürkopp oli eräs merkittävistä 1906 tuotepalettiin ottamiensa kuorma-autojen toimittajista keisarilliselle armeijalle. Kun Nikolaus Dürkopp oli 1918 siirtynyt tuonpuoleiseen muuttui yhtiön nimi Dürkoppwerke AG:ksi, ja yhtiö alkoi valmistaa louhintalaitteistoa teollisiin tarpeisiin.

Sotien välisenä aikana autojen menekki oli riittämätön jotta valmistus olisi ollut kannattavaa. Aikansa sitä haaraa tuotoilla muilta liiketoiminta-aloilta subventoituaan Dürkopp lopetti autojen valmistuksen 1927, ja myös kuorma-autot saivat 1929 jäädä pois. Vuonna 1930 suuren laman puhjettua yhtiön tilanne oli heikentynyt niin, että tekstiilikoneet menivät kilpailija Kochin Adlerille. Natsien valtaannousun jälkeen Dürkopp kuitenkin siirsi kapasiteettia asevalmistukseen, ja Saksan voimakas varustautuminen 1930-luvulla palautti yhtiön kannattavuuden. Se nousi Saksan merkittävimmäksi liukulaakereiden valmistajaksi, ja se valmisti myös konekiväärejä ja pst-tai it-tykkejä. Yhtiön osakekannan enemmistö meni 1933 Barthel-perheelle (lähteet eivät kerro oliko kyse natsien arjalaistamisen, ts. juutalaisomistusten purkamisen seurausta). Puolustusministeriö subventoi tärkeätä valmistajaa myös ilmaisilla uusilla tuotantokoneilla, ja Dürkopp avasi uuden tehtaan Halle`ssa (Westfalen). Kansallissosialistit nimittivät yrityksen johtoryhmän Wulfertin puolustustalouden johtajaksi, ja 1941 Deutsche Arbeitsfront-yhteisö (DAF) nimesi sen NS-malliyritykseksi, 1943 se sai sotatalouden malliyrityksen tittelin. Yhtiö käytti yli 3.000:a pääasiassa neuvostoliittolaista sotavankia pakkotöissään, mikä tosin ei ollut poikkeuksellista sotatalouden aikana. Bielefeldin suurpommituksissa 1944 panssareissa käytettyjen liukulaakereiden tärkeimmäksi valmistajaksi noussut yhtiön päätehdas tuhoutui vuoden loppupuolella liittoutuneiden natsi-Saksan aseteollisuuteen kohdistamassa pommituskampanjassa, ja yrityksen toiminta ajettiin alas maaliskuuhun 1945 mennessä.

Sodan päätyttyä yhtiön päätehdas kunnostettiin pääosakas Wilhelm Barthelin tuella, ja tuotanto pääsi alkamaan aluksi sen perinteisillä teollisuuslaitteistoilla sekä polkupyörillä. 1949 se aloitti taas moottoripyörien valmistuksen, kun JLO (1948) ja Fichtel & Sachs olivat saaneet mp-moottoreidensa tuotannon taas käyntiin. Suosittuja olivat pienet MF100- ja MF125-mallit, ja yhtiö meni mukaan myös skootteribuumiin "Diana"-mallistollaan (perusmalli/S/TS/TSE), pienellä "Dianette":lla ja "Fratz":illa. Dürkopp teki alihankintana osia myös Ardie:n moottoripyöriin 1952 lähtien. Samana vuonna yhtiö alkoi myös valmistaa taas omia moottoreitaan: ensin menestysmalli MF150:een ja sitten MF200:een, mikä perustui ennen sotaa esiteltyyn M12-prototyyppiin (sotataloutta järkiperäistävän Schell-suunnitelman vuoksi se ei kuitenkaan ollut tuolloin vuonna 1938 saanut tuotantolupaa). Erikoisesti MF150:ssa käynnistyspoljin avasi kytkimen automaattisesti niin käynnistäessä kuin ajon aikanakin, mallissa oli yhtiön oma teleskooppihaarukka, ja myös jarrut/navat olivat omaa tuotantoa. Kummatkin mallit 150/200 keräsivät hyvää menestystä kansallisissa kilpailuissa. MD-sarjan tuotanto päättyi vuonna 1954 vajaan 20.000 (MD150) ja noin 10.000 (MD200) kappaleen jälkeen. Vuonna 1955 nürnbergiläinen Ardie liittyi Dürkopp`iin - ne olivat jo aiemmin harjoittaneet yhteistoimintaa skootterimallien ja "Fratz":in osalta. Jatkossa Ardien BD176 ja 201 vauhdittivat myös Dürkoppin vastaavia MD 176/201-malleja aina vuoteen 1960 asti. Myös 1953 esitelty hyvin italialaistyylinen "Diana"-skootteri (kokonaistuotanto n. 17.800kpl, TSE-malli on harvinaisin, joitain kappaleita tuotiin Suomeenkin) menestyi mainiosti.

Paitsi Länsi-Saksassa myös muualla Manner-Euroopassa (brittivalmistajat olivat voimissaan aina 1960-luvun lopulle) edullisia, kevyempiä moottoripyöriä tarjonneille mp-valmistajille niiden asiakaskunnan nopea siirtyminen autoihin tuotti tuotannon sopeuttamisvaikeuksia - näin myös Dürkopp`ille. Vuonna 1961 yhtiö päätti vetäytyä mp-valmistuksesta muiden tuottavien ja tärkeämpien toimialueidensa hyväksi. Vuonna 1962 suuri laakerivalmistaja FAG Kugelfischer hankki osake-enemmistön Dürkoppwerke AG:sta, ja 1987 FAG osti myös osake-enemmistön bielefeldiläisestä kilpailijayrityksestä Kochs Adler. Nämä kaksi fusioivat sittemmin 1990 nykyiseksi Dürkopp-Adler:iksi, mikä on pörssinoteerattu yhtiö. 2002 FAG liitettiin INA-Holdingiin (Schaeffler-ryhmä, mm. autoteollisuuden tärkeiden toimittajien yhteenliittymä), ja 2005 Dürkopp-Adlerin hallinta siirtyi kiinalaiselle SGSB-ryhmälle (ShangGong-ryhmä).

Linkkejä

• Dürkopp-Adler AG kotisivu (englanniksi)
• Dürkopp-Adler virallinen historiikki (saksaksi)
• Dürkopp mp-historiikki (sa/en)