SFM "Junak" (= swashbuckler, hurjapäinen seikkailija) oli Szczecińską Fabrykę Motocykli-, eli saksalaisen "Stoewer":in entisen Stettinin (puolalaisittain: Szczecin) ajoneuvotehtaan 1956-1965 valmistama 350-kuutioinen, OHV-singlellä varustettu moottoripyörä, minkä kokonaistuotanto oli ~91.400kpl. Puolan omaksi "Harley Davidson":iksi sanottu Junak oli hintava, mutta suositumpi kuin vaikkapa kaksitahtiset tsekkiläiset Jawa/CZ:t, mikäli ostajalla oli varaa parempaan. Junak`ia vietiin Suomen ja usean Euroopan maan ohella myös Yhdysvaltoihin (mallit Scrambler ja M10 de Luxe), Venezuelaan, Kuubaan, Turkkiin ja Iraniin. Valmistus päättyi 1965 moottoripyörien menekin maailmanlaajuisen hiipumisen takia.
Sisällysluettelo
Historiaa
Stoewer (1858-1945)
Saksalainen Bernhard Stoewer perusti vuonna 1858 hienomekaanisen verstaan Stettiniin, mikä on Saksan/Puolan pohjoisrannikon merkittävä telakkateollisuus- ja kauppakaupunki. Stoewer alkoi pian valmistaa kutomokoneita, 1893 polkupyöriä, ja 1899 jo autoja (yhtiö on eräs saksalaisen autonrakennuksen uranuurtajista). Stoewer laajensi 1913 myös kirjoituskoneisiin, ja 1916-1926 se valmisti traktoreita. Vuonna 1926 yhtiö palkkasi pääsuunnittelijakseen Fritz Fiedlerin, joka loi Stoewerille ensimmäisen 4-sylinterisen automallin "S6", sitten rivikahdeksikolla olleen "S8":n vuonna 1928. Fiedler jatkoi uraansa jo 1929 Horch-tehtailla Zwickaussa (1932 lähtien Auto Union) ja 1932 lähtien hän nousisi BMW:llä kuuluisuuteen (mm. klassinen BMW 328-urheiluauto), mutta Stoewer valmisti jatkossakin yhä suurempia 8-sylinterisellä rivimoottorilla varustettuja loistoautoja - ne olivat täysin verrattavissa Horch`in tai Mercedes-Benz`in isoihin malleihin.
1930-luvulla yritys valmisti sarjan pienempiä keskiluokkaisia ja etuvetoisia automalleja, mutta palasi jo 1935 markkinoille uusilla takavetoisilla malleilla, joiden huipulla olivat V8-moottorinen iso "Greif" (oli myös "Greif Junior"-pikkumalli) sekä jopa 140km/t saavuttava kuusisylinterinen "Arkona" (nimi juontuu läheisestä Saksan pohjoisimmasta niemenkärjestä Rügen-saarella, "Kap Arkona":sta). Stoewer pystyi vahvan taloutensa ansiosta, ja kilpailemista autojen massavalmistajia vastaan välttelemällä, selviämään 1930-luvun suuresta talouslamasta varsin vähäisin vahingoin. Natsien valtaannousun jälkeen Stoewer:kin sidottiin asevarusteluun, eli jo 1935 se alkoi valmistaa armeijalle pientä nelivetoista yleismaastoautoa Le.PKw eli Leichter Personen-Kraftwagen, vuosina 1936-1943), sitten kevyttä panssarivaunua Pz.Kw I, ja sen it-muunnosta), ja myös lentokonemoottoreita. Vuodesta 1943 lähtien se valmisti myös erikoista NSU Kettenkrad-mallia, eli telaketjuvetoista sotamoottoripyörää.
Sodan päätyttyä Stoewer`in tuotantolaitokset jäivät Puolalle osoitetulle alueelle, Neuvostoliitto purki Stoewerin tuotantolaitteet sotasaaliina, ja yhtiöryhmä lakkasi olemasta. Ainoa jäljelle jäänyt 1899 "Groẞer Stoewer"-automobiili on nykyään esillä Moskovan polyteknisessä museossa. Alla video Stoewer-kokontumisesta, missä näkyy useita malleja, muun muassa Arkona-coupé, sekä loppuvaiheessa muutama Junak-moottoripyörä.
Junak
Juuret Sokól-nelitahtisissa (1934-1939 / 1947-1950)
Junakin varsin edistyksellistä nelitahtimoottoria luullaan brittikopioksi, mutta tosiasiassa niin pyörä kuin moottorikin ovat täysin puolalaista suunnittelua. Kehitystyö tapahtui 1951-52 Jan Ignatowicz`in johdolla varsovalaisessa "Biuro Konstrukcyjne Przemysłu Motoryzacyjnego":ssa (moottoriajoneuvoteollisuuden suunnittelutoimisto), mutta edistykselliset piirteet juontuvat 1934-1939 ja 1947-1950 Varsovassa valmistetuista ja t. Rudawski`n tiimin suunnittelemista Sokól:in (haukka) 500/600/1000-kuutioisista moottoreista (Sokólit olivat lähinnä sotilas- ja viranomaiskäytössä, korvasivat aiemmat Harley-Davidsonin sotilaspyörät, ja ne oli varustettu samankaltaisilla suurilla V2-nelitahtimoottoreilla). Nämä uudet Junak-moottorit tehtiin ZSM:n tehtaassa Lodz`issa, ja moottoripyörien loppukokoonpano oli SFM:llä Szczecin`issä. Prototyyppi näyttää linkitetyn luettelon mukaan valmistuneen 1954, ja M07-tuotanto alkaneen 1957.
Mallit
Mallia M07 valmistettiin 1956-1959 noin 11.100kpl, ja sen seuraajamallia M10:tä (1960-1965) noin 80.200kpl, joskin mallivaihdoksessa oli ylimenokauden tuotteita ("przejściówka"), missä uusi käytti vielä joitain vanhemman osia kuten ajovalon kotelointia. Erikoispiirre oli Amal-kaasuttimen vasemmalle sivuun viety vaakauimurikammio. Vanhemmasta M07:stä oli lisäksi "ralliversio" M07-R sekä kilpaversio M07-C 5hv korkeammalla teholla. Lisäksi SFM teki tavarankuljetukseen tarkoitettua, isolla kuljetuslaatikolla varustettua M10/B20-kolmipyöräversiota (noin 2.500kpl), ja sivuvaunumallia WB1/W03A (8.500kpl), joiden kpl-määrät lie ynnätty perusmallien valmistusmääriin. Yhtiö varusti 21kpl Junak M10-pyöriä USA:n markkinoita varten runsaammin varusteltuna (kaatumarauta, tarakat ym. ) "de Luxe":na, ja sellainen on mahdollisesti kuvattuna alla linkitetyssä videossa.
Prototyyppiasteille jäivät tavaramalli M07/B21 (1958 prototyypit B20+B21, joista kuitenkin vain B20 tuotantoon), sekä1962 M13 Junak. 1962 tehtiin myös prototyyppi edistyksellisestä nelitahtitwini-mallista M14 "Iskra" ("kipinä", Vincent Black Prince/Black Knight-tyylisesti katettu: kuvia ks. linkki malliluettelossa). Näitä ei kuitenkaan otettu tuotantoon.
Urheilumenestys
Puolalaisjoukkue osallistui Junakeilla erinomaisella menestyksellä ISDT-kilpailuihin (luotettavuusajo/enduro). Joukkue saavutti kultaa 1958 Garmisch-Partenkirchen`issä (Saksa), hopeaa 1960 Bad Aussee`ssa (Itävalta), kolme hopeaa 1961 Llandrindod`issa (Iso-Britannia) sekä jälleen kultaa 1962 Garmisch`issa.
Linkkejä
- Video USA-Junak M10:stä, ehkä harvinainen M10 de Luxe (?) 2:47min
- Junak Net (puolankielinen)
- Junak tietopankki (puolankielinen), Technika-välilehden takana tietoja/piirroksia
- museokuvia Augustusburg (114), National Motorcycle Museum (Birmingham, 9+196), British Motorcycle Museum (Lontoo, 6)
- Puolan mp/mopo-luettelo 1947-1989, jatkolinkit
- Junak`ista juttu VMPK:n "Huimapyörä"-lehdessä 1/2008 (ei linkkiä)
- Matkajuttu Szczecin`istä, joitain kuvia vanhastakaupungista
Työ vielä hieman kesken jatkolinkkien tutkiskelun vuoksi (Google-kääntäjässä häiriö, eikä kirjoittajan puolankielen taidoissa ole hurraamista). Runkojuttu koosteltu Wikipedia DE/PL-pohjalta, mutta joitain epätarkkuuksia niissä havaittu. Lähteen vuoksi GFDL:
Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.
GNU Free Documentation License Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta. Tämän artikkelin lähde: Wikipedia |