Vespa on pörssinoteeratun suuren Piaggio & C. S.p.A. -osakeyhtiön tuotemerkki vuonna 1946 patentoiduille skoottereille, ja ikonisen aseman saavuttanutta tuotemerkkiä on käytetty myös mm. "Ciao"-mopedimalleissa. Piaggio-yhtiön perusti vuonna 1884 Rinaldo Piaggio, ja se toimii Sestre Ponentessa (Genoa) tontilla, jonka Rinaldon isä, cavaliere Enrico Piaggio oli ostanut vuonna 1882 puutavaran varastointia varten. Perhe harjoitti tuolloin laivanrakennusta Genoassa, lisäsi sen rinnalle ensin rautatievaunujen valmistuksen, ja viimein Rinaldo laajensi yrityksen toimialaa vuonna 1916 myös nousevan ilmailun saralle. Ilmailuhaara sijoittui uuteen tehtaaseen Pontederassa (kallistuvasta tornistaan tutun Pisan provinssissa, Toskanan maakunnassa. Piaggio menestyi 1930-luvulta "Il Duce" Mussolinin sotaretkien ja sitten toisen maailmansodan aikana, mutta vuonna 1945 Pontederan tehdas tuhoutui sotatoimissa, ja häviäjävaltiona Italialta kiellettiin aluksi sotamateriaalin, muun muassa lentokoneiden valmistus. Tällä välin Piaggio-yhtymän johtoon nousseella Rinaldon pojalla, Enrico Piaggiolla oli siten kasa ongelmia ratkottavanaan.
Sisällysluettelo
Vespa syntyy
Kuten muissakin sodasta kärsineissä maissa myös Italiassa vallitsi rauhan puhjettua huutava pula moottoriajoneuvoista, joita tarvittaisiin talouden uudelleen käynnistämiseen. Siksipä Enrico antoi varsinaisesti helikopteri-haarassa työskentelevälle Corradino d`Ascaniolle toimeksi suunnitella uudenlainen moottoriajoneuvo. Luovien ratkaisujen keksimiseen suunnittelijan valinta oli mainio, sillä d`Ascanio inhosi moottoripyöriä. Oma osansa oli myös vuonna 1944 insinöörien Renzo Spolti ja Vittorio Casinin jo luomalla moottoripyörä-prototyypillä, minkä moottori ja vetoratkaisu oli koteloitu, ja mikä oli varustettu kuljettajan roiskesuojalevyllä. Tässä prototyypissä oli myös jo katteen taakse sijoitettu puhallinjäähdytetty moottori, hallintalaitteet ohjaustangossa, pieni pyöräkoko, ja peräosa jonka selkään oli sijoitettu kuljettajan penkki - moottorikoppa jatkui siinä kuitenkin roiskepeltiin saakka, eli ei vielä ollut läpiastuttavaa mallia. Prototyypin virallinen nimi oli MP5 (Moto Piaggio no. 5), mutta sen kutsumanimi oli "Paperino" (kananpoikanen, tai "Aku Ankka"). Jatkokehittelyyn kutsuttu d`Ascanio oli jo aiemmin suunnitellut skootterimaista kulkuneuvoa Innocenti-yhtiölle (inspiraationa yhdysvaltalaisten sotilaiden sotaskootterit, mm. Cushman-valmistajalta), ja hän kertoi heti aluksi inhoavansa kolhoja, likaisia ja epäluotettavia moottoripyöriä.
Uudistettavan prototyypin viralliseksi nimeksi tuli MP6. Takapyörän kupeeseen sijoitettavan moottorin veto tapahtuisi toispuolisesti ilman huoltoa vaativaa ketjua, eli suorana vetortkaisuna. Myös etupyörä oli ripustettu toispuolisesti, pyöräkoko oli pieni (aluksi 8 tuuman vannekoko, myöhemmin 10 tuumaa) ja sama edessä ja takana, ja MP6 sai varapyörän rengasrikkojen varalta. Putkirungon sijaan MP6 sai itsekantavan korin, missä keskirangan lisäksi myös muut osat olivat kantavia, korin jäykkyyttä lisääviä osia. "Paperinon" perua olivat hallintalaitteiden sijoitus ohjaustankoon, sekä kyydittävien suojaaminen muun muassa korkealla roiskepellillä. Keskirangan vuoksi moottorikopan ja ohjausakselin väli voitiin jättää avonaiseksi, läpiastuttavaksi, ja siihen saattoi sijoittaa mukana kuljetettavaa tavaraa. Kun MP6 esiteltiin Enrico Piaggiolle ensi kertaa, tämä lausui anekdootin mukaan: "ma, sembra una vespa!" l. "no mutta, sehän muistuttaa ampiaista!" mistä MP6 saisi Vespa-nimensä. Prototyypin ratkaisut patentoitiin 23.4.1946 Firenzessä sijaitsevan Kauppa- ja Teollisuusministeriön patenttirekisteriin. Ensimmäiset 13 kappaletta MP6-mallista valmistuivat keväällä 1946, ja niissä Piaggion ilmailutausta ilmeni virtaviivaisina muotoina. Malli oli alusta asti tarkoitettu Ford-tyyppiseen massatuotantoon liukuhihnalla, ja sen ensiesittely lehdistölle tapahtui Rooman golfklubilla: ajoneuvo, sen muodot ja pastellinsävyinen väritys aiheuttivat ihmetystä, sitä verrattiin leikkikaluun, mutta koeajoissa sen ohjattavuus osoittautui ketteräksi, ja vielä ilman takajousitustakin sen mukavuus oli parempi kuin ajan moottoripyörissä. Yleisölle Vespa esiteltiin Milanon moottoripyöränäyttelyssä, ja ensimmäiset 50 kappaletta menivät hitaasti kaupaksi, mutta sitten Piaggio ryhtyi tarjoamaan Vespaa osamaksulla, mikä pisti vauhtia menekkiin. Myynti kiihtyi jyrkästi: vuonna 1947 kaupaksi meni noin 2.500 kappaletta, vuonna 1948 jo 10.000 ja seuraavana 20.000 kappaletta, kunnes vuoden 1950 myynti kiihtyi jo yli 60.000 kappaleeseen.
Skootteribuumi
Vespasta syntyi kansainvälinen muotituote vuoden 1952 Hollywood-elokuvan "Loma Roomassa" myötä, kun Audrey Hepburn kiersi takasatulassa poikittain istuen Gregory Peckin kyydissä pitkin Rooman katuja: Vespan vuosimyynti 1952 ylitti 100.000 kappaleen rajan, ja ilmiöksi muuttunut Vespa yleistyi Hollywood-tähtinäyttelijöiden, myös naisten kätevänä kulkuneuvona studioilla ja kuvauspaikoilla. Myös Vespa-klubien toiminta virisi: vuonna 1952 jäsenmäärä oli jo 50.000 vespistiä, ja kun Vespan tuotanto alkoi lisenssillä Saksassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa sekä kohta myös kaukomailla Intiassa (ks. Bajaj, Brasiliassa ja Indonesiassa oli miljoonan myydyn Vespan rajapyykki saavutettu jo vuonna 1956, toinen miljoona tuli täyteen vain neljä vuotta myöhemmin 1960. Myös monet muut valmistajat olivat hypänneet mukaan trendiin niin Länsi-Euroopassa kuin jopa Rautaesiripun takana (vaikkapa DDR-läinen IWL). Vespan myynti jatkoi kiihtymistään: 1970-luvulla neljä miljoonaa tuli täyteen, ja 1980-luvulla kymmenen miljoonan kappaleen raja rikkoutui.
Tuotekehitystä
Alkuperäisen MP6-Vespan tuotekehittely alkoi jo vuonna 1948, kun moottorin koko kasvoi 125 kuutioon, ja takapyöräkin sai jousituksen. Alun perin etulokasuojan päällä ollut ajovalo siirtyi stongan korkeudelle vuonna 1953, jolloin moottorin teho nousi, ja tarjolle tuli karummin varusteltu halpamalli. Mallien kirjo laajeni vuonna 1955 GS-mallilla, missä oli 150-kuutioinen tehokkaampi moottori, pidempi satula, ja ajovalo nyt kuoressa. Mopedien 50ksm-luokka avautui vuonna 1963, ja vuonna 1968 esiteltiin 125-kuutioinen "Primavera"- eli "Kevät"-malli mistä tulisikin Vespan ikikestoinen malli. Vuonna 1957 moottorista kehitettiin tuolloin yhä 125-kuutioinen VNA-versio, minkä konstruktio oli pohjana 125-mallin lisäksi 160-, 180- ja viimein 200-kuutioisissa varianteissa aina vuoteen 2007 asti. Myös rungoissa haarauduttiin pieni- ja isorunkoiseen viersioon: ensin mainittu kattoi iskutilavuudet 50-125, joista 1980-luvulla syntyisi PK-mallisarja. Isorunkoinen ja sittemmin PX-sarjassa käytetty taasen VNA-pohjaisia moottoreita suurissa malleissa aina 200 kuutioon asti. Lainsäädännön eri EU-maissa muututtua esiteltiin 80 kuution moottori, ja vuonna 2011 uudet PX-mallit 125 ja 150 joiden moottori täytti Euro3-normin. ET-sarja palasi ampiaismaisiin, aerodynaamisiin muotoihin, ja se oli tarjolla paitsi kaksitahtisilla nyt myös saastenormit helpommin täyttävillä nelitahtimoottoreilla aina 150-kuutioiseen saakka.
Uudet omistajat
Vuonna 1959 Piaggio-yhtymä meni FIAT:in omistavalle Agnelli-suvulle: menestys jatkui aina vuoteen 1992 asti, jolloin Giovanni Alberto Agnelli otti yhtiön ohjakset käsiinsä. Syöpäsairas Agnelli menehtyi vuonna 1997. Tästä seurasi uusi omistajanvaihdos vuonna 1999, kun sijoitusrahasto Morgan Grenfell Private Equity hankki Piaggion omistukseensa: rahasto oli aikonut kääntää Piaggion seuraavalle omistajalle, mutta Kiinan kanssa aloitettu yhteistyö kariutui eli yritysmyynti ei ottanut onnistuakseen. Tämän ajanjakson jatkuvat yritysvaihdokset sekä voimavarojen haaskaamiset projekteihin joista ei syntynyt tulosta ajoivat Piaggion vuonna 2003 kriisiin, vaikka Vespa tuotemerkkinä oli yhä kurantti ja sen ET4-malli saanut kehuvia arvosteluja. Ostajaksi ilmaantui Roberto Colaninnon sijoitusrahasto Immsi S.p.A, mikä hankki kolmasosan Piaggiosta sekä yrityksen johtamismandaatin. Uusi toimitusjohtaja rocco Sabelli sovelsi japanilaisia periaatteita tuotannossa: mitä tahansa mallia pystyttäisiin muutosten jälkeen valmistamaan millä tahansa Piaggion tuotelinjalla. Vuonna 2004 Piaggia hankki määräysvallan Apriliasta, ja se listautui Milanon arvopaperipörssiin.
Myös Yhdysvaltain vienti saatiin taas käyntiin: klassisia Vespoja suosiville asiakkaille oli tarjolla PK-sarjan malleja. Ympäristö- ja vähäpäästöisyyden näkökulmasta oli tarpeen kehittää uusi isompi nelitahtinen moottorisarja LEADER (Low Emissions ADvanced Engine Range). Uudet moottorit sijoitettiin suurempaan Granturismo-runkoon, ja pyöräkoko kasvoi 12 tuumaan. 250- ja 300-kuutioiset (278cc) ruiskutusmoottorit sallivat jopa yli 80 mailin huippunopeuksia. Pienempi ET-sarja korvautui vuonna 2005 ET-sarjalla, mikä on tarjolla niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin 50-150 kuution malleina.
Poimintoja Vespa-mallistosta
Vespa Rally 180 / 200
Vespa Rally 180 (tuotetunnus VSD1T) oli jatkokehitelmä mallista 180 Supersport, malliston tehokkain, ja varustettu luistiohjatulla 10,3 hevosvoiman moottorilla (VSD1M, 180,69 ksm) ja nelivaihteisella vaihteistolla, mitä ohjattiin kiertokahvalla. Kori oli sama kuin SS-edeltäjässä, mutta joitain yksityiskohtia oli muotoiltu Sprint-mallin mukaiseksi. Etujousi oli tunnusmerkkinä saanut mustan maalin, ajovalo oli pyöreä, ja suuntavilkut oli ainakin Italian markkinoilla jätetty pois (muissa maissa vilkut olivat ohjaustangon päissä). Polvipellin Vespa-tunnuksen alle oli lisätty Rally-merkki. Polttoainesäiliö oli 8,2 litraa (myös 200-seuraajassa). Rally 180 oli tuotannossa vuosina 1968-1973, joskin viime vuoden kappalemäärä jäi 611 kappaleeseen koska tällä välin suurempi Rally 200-malli oli tullut markkinoille.
Vuonna 1972 markkinoille tuli kehitysversio Rally 200 (VSE1T), mikä oli saanut kärjettömän (elektronisen) sytytyslaitteiston. Teho nousi 12 hevosvoimaan (VSE1M), ja moottorin iskutilavuus oli 197,97 ksm. Varapyörä mukaan luettuna Rally 200-mallin paino oli 103 kg, eli yksi enemmän kuin 180-mallissa. Edeltäjästä 200-versio erottui visuaalisesti vauhtiraidoilla (hopeanharmaat valkoisissa yksilöissä, valkoiset muun värisissä Rally 200-malleissa), ja siihen oli lisätty Electronic-merkki uuden sytytyslaitteiston kunniaksi. Huippunopeus oli 105 km/t, kun edeltäjälle oli ilmoitettu 104,8 km/t huiput. Vespa Rally 200 on hyvin luotettavan klassikon maineessa, ja siksi se on paitsi haluttu myös edelleen hinnoissaan.
Entisöinti ja nostalginen Mod-kulttuuri
Vanhat kaksitahtiset Vespat ovat klassikkoina edelleen suosittuja entisöinnin kohteita. Myös 1950-luvun lopulla Lontoosta käynnistynyt, 1960-luvun loppua kohti hiipunut, mutta 1970-luvulta lähtien nostalgisena nuorten ja nuorenmielisten harrastuksena comebackin tehnyt [| Mod-nuorisokulttuuri] on edelleen voimissaan. Tällä kertaa alkuperäiset, Vespaa suositummat Lambretta-skootteerit ovat kuitenkin muuttuneet harvinaisiksi, eikä vastassa ole enää väkivaltaisuuksiin johtanutta rähinää brittipyörillä liikkuneen Rocker-kulttuurin kanssa (vaikkapa 1973 syntynyt The Who-yhtyeen Quadrophenia rock-ooppera ja vuoden 1979 | saman niminen elokuva], vaan nostalginen rakentelu- ja ajelukulttuuri.
Linkkejä ja lähteitä
Mahdollisesti myöhemmin lisättävien kuvien, ja tekstin vuoksi GFDL:
| Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.
GNU Free Documentation License Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta. Tämän artikkelin lähde: Wikipedia IT, EN, DE |
