Ligier on vuonna 1969 ranskalaisen Guy Ligier`in (1930-2015) perustama ajoneuvoteollisuuden ja erityisesti autourheilun merkittävä yhtiö, jonka kotipaikka on Magny-Cours. Ligier-ryhmään kuuluu muitakin erillisiä yhtiöitä kuten "Ligier Travaux Publics" Vichy:ssä, mikä toimii liikenne- ja tieteknologian alalla. Ligier on Suomessa kenties tunnetuin mopoautoistaan, joita valmistetaan osana Piaggio-suuryhtymää, mutta se on myös valmistanut katukäyttöön mm. urheiluautoa JS2. Ranskalaisyhtiö on perustajansa kilpakuljettajataustan kautta toiminut muun muassa Formula 1-tiiminä (1976-1996, ja sittemmin Prost Grand Prix 1997-2001). Nykyään Ligier osallistuu WEC (World Endurance Championship)-urheiluautosarjaan. Sitä johtaa perustajan poika Philippe Ligier, ja tekninen johtaja on moottoriurheilumies Tom Walkinshaw.
Yhtiön tuotteissaan käyttämä JS-lyhenne viittaa Guy Ligierin ystävään ja kilpakumppani Jo Schlesser`iin (1928-1968). Ligier ja Schlesser olivat yhdessä saavuttaneet runsasta menestystä etenkin urheiluautojen marathon-kilpailuissa (12h/24h). Vuonna 1968 Schlesser oli saanut Hondan F1-tiimiltä toimeksi kehittää heidän RA302-kilpuriaan. Siinä oli harvinainen magnesium-runko, mutta auto oli pahasti keskeneräinen, vaikea ajaa, ja mm. John Surtees piti sitä niin vaarallisena ettei suostunut kilpailemaan sillä. Tuo RA302 tuli ensiesiintymiseensä Ranskan F1-GP:ssä Rouen-les-Éssarts`n radalla 7.7.1968 sadekelillä käydyssä kilpailussa. Schlesser jäi kilpurillaan joukon hännille, menetti kolmannella kierroksella sen hallinnan "Six-Frères"-mutkassa, törmäsi ratavalliin, ja auto kääntyi kumoon. Tankeissa yhä olleet noin 200 litraa bensiiniä valuivat ulos ja syttyivät tuleen: magnesium-runko vain kiihdytti roihua, ja autonsa alle pinteeseen jäänyt Jo Schlesser paloi elävältä.
Ligier-ryhmään veneveistämö BÉNÉTEAU:lta 2008 ostettu ja jo vuonna 1980 veneveistämö JEANNEAU:n alaisuudessa toimintansa aloittanut Microcar valmistaa myös mopo- ja kevytautoja, mutta se on säilytetty omana erillisenä yksikkönään ja identiteettinään.
Sisällysluettelo
Ligier-moottoriurheiluhistoriaa
Guy Ligier
Vichy:ssä (tunnettu Vichy-vedestään ja Ranskan "vapaan vyöhykkeen" pääkaupunkina 1940-1944) 1.7.1930 syntynyt Guy Ligier jäi orvoksi jo 7-vuotiaana. Hän hankki toimeentulonsa aluksi apurina ja harjoittelijana lihakaupassa, ja urheilullinen nuorimies keräsi varhaista menestystä tullen 1947 Ranskan mestariksi soudussa. Hän oli myös ansiokas rugby-pelaaja Ranskan kansainvälisessä B-tiimissä 1940-luvun lopulla. Ligier kulkeutui pyöräilyn kautta moottoripyöräurheilun pariin, ja oli vuonna 1959 Ranskan mestari 500ksm-luokassa. Menestystä janoavana hän säästi tuloistaan sinnikkäästi kunnes hän pystyi ostamaan maansiirtokoneen, ja näin hän liikekumppaneidensa kanssa pystyi perustamaan julkisia töitä varten introssa mainitun LTP-yhtiön. Se menestyikin hyvin, ja ensin tieverkostoa, siltoja ja patomuureja rakentanut yritys päätyi viimein myös kiinteistökehittäjäksi, eli teki Guy Ligieristä varakkaan miehen.
Olosuhteista johtuen Ligier pääsi autourheilun pariin varsin myöhään. Ensi kokeilujen 1957 jälkeen hän siirtyi koppiautoista vuonna 1964 F2-luokkaan ja urheiluautojen kestävyysajoihin, joissa Ford-Francen tiimissä kertyi jopa kansainvälistä menestystä, mm. urheiluautojen GP:n voitto Mustangilla Albissa 1965 (kuva: 1965 kilpa-Mustang), Ranskan mestaruus 1966. Vuonna 1967 hän voitti Jo Schlesserin kanssa Reims`in 12h-kilpailun, ja osallistui 1966-1967 viimein kahteentoista Formula 1-GP:hen (yksi pistesija 1967 Brabham-Repco:lla). Schlesserin hirvittävän kuoleman 1968 jälkeen Ligier lopetti uransa kilpa-autoilijana väliaikaisesti, kunnes hän 1970-1974 palasi radoille urheiluautokilpailuihin omalla JS1-autollaan. Ligier ajoi aktiiviurallaan parina monien Ranskan hyvin tunnettujen kuljettajien kuten Maurice Trintignant`in, rallimestari Jean-Claude Andruet`n sekä myöhempien F1-kuljettajien Patrick Depailler ja Jacques Laffite kanssa.
Ligier menehtyi 23.8.2015 85-vuotiaana Nevers`issä, ja hänet on haudattu kotikaupungissaan Vichy:ssä.
Formula 1-tiimi (1976-1996)
Guy Ligier ryhtyi yhdessä ranskalaisen kuuluisan MATRA Sports`in kanssa suunnittelemaan tiiminsa osallistumista F1-kuninkuusluokkaan kaudella 1976. Kehityskuljettajana oli Jean-Pierre Beltoise, mutta tositoimiin päästäessä Ligier pestasi vanhan tuttavansa Jacques Laffiten. Tämä kiitti, toi kauden aikana usean podium-tuloksen, ja 20 pisteellä Ligier oli GP-kauden talleista kuudes. Vuosi 1977 oli vaikeampi Matran V12-moottorin jäädessä alakynteen, mutta Laffite pystyi kuitenkin tuomaan ranskansiniselle tiimilleen voiton Ruotsin GP:ssä Anderstorp`issa. Valitettavasti Matra-moottori menetti kilpailukykyään edelleen kaudella 1978, ja yhtiö vetäytyi F1-sarjasta kauden lopussa. Tämä tiesi Ligier`ille moottoritoimittajan vaihtoa Ford-Cosworth`iin kaudelle 1979.
Kaudelle 1979 Ligier sai käyttöönsä Gérard Ducarougen suunnitteleman maaefekti-auto JS11:n (kuva 2008 Goodwood Festival of Speed-näytösajosta), erään lajinsa ensimmäisistä. Seuraavat vuodet olivatkin Ligierin kultakautta, sillä se saavutti ensin valmistajien pronssia 1979, ja kiillotti mitalin vuonna 1980 hopeiseksi. Kaudelle 1981 tiimi palasi PSA-ryhmän tuella takaisin Talbot-Matra:ksi ristittyihin V12-moottoreihin - mikä ikävä kyllä tiesi luisua tulosluetteloissa. Vielä 1981 se oli valmistajarankingin neljäs, mutta seuraavalla kaudella enää kahdeksas. Turbomoottoria vaille jääneen tiimin alamäki kiihtyi vuonna 1983, kun se ei Cossu-V8:lla saanut kerättyä pisteen pistettä ylivertaisia kilpailijoitaan vastaan.
Kaudelle 1984 Ligier sai viimein RENAULT:in ylivertaisen V6-turbomoottorin. Tulokset olivat taas nousujohteisia, vuoden 1984 10:nnen sijan vaihtuessa 1985 heti ensi kisan kaksoispodiumin sekä jatkomenestyksenkin kautta valmistajien viidenteen sijaan, ja 1986 jo neljänteen sijaan. Kausi toi kuitenkin murheita: Laffite joutui Iso-Britannian GP:ssä Brands Hatch`issa onnettomuuteen mikä päätti hänen uransa F1-kuljettajana, ja vuoden lopussa RENAULT vetäytyi radoilta. Mestaruuden vei Suomen Keijo "Keke" Rosberg luotettavalla imu-Cosworth`illa, sillä äkäiset turbomoottorit olivat kovin hauraita.
Kaudelle 1987 Ligier teki mielestään viisaan vedon varaamalla ALFA ROMEO:n moottorin. Moottorintoimittaja meni kuitenkin FIAT:in omistukseen, jolla oli jo ennestään FERRARI F1-talleineen portfoliossaan. Emoyhtiö ei sallinut Alfa Romeon jatkaa F1-projektiaan, ja näin juuri ennen kauden alkua Ligier jäi vaille moottoria. Se järjesti käyttöönsä MEGATRON:in BMW-pohjaisen turbo-nelisylinterisen, mutta tulos tiimisarjassa putosi 11:nneksi, ja tiimi joutui useaksi vuodeksi tuuliajolle moottoritoimittajiensa kanssa. Ligierin seuraavaksi valitsema Judd-V8 oli lupaava mutta hauras, eivätkä myöskään seuraavat kaksi kautta Cosworth-asiakkaana, sitten Lamborghini-V12:lla tuoneet mainittavia saavutuksia, vaan tiimi vajosi peränpitäjien joukkoon.
Kausi 1992 toi merkittäviä muutoksia. Ligier sai väkivahvan RENAULT-V10:n ja pääsi yhteistyöhön hallitsevan WILLIAMS-tiimin kanssa - muun muassa sai sen luistonestotekniikan käyttöönsä. Myös taustavoimat vaihtuivat, kun AGS-nimellä muutaman vuoden F1-sarjaan osallistunut Cyril de Rouvre osti Ligier`in ulos, ja sai pelattua BENETTON-yhtymän ja McLAREN-tiimin kiinnostuksen RENAULT-moottoriin edukseen, sillä Williams-yhteistyö piti nämä kilpailijat tässä vaiheessa loitolla vahvasta moottorista. Ligier-nimeä yhä kantava tiimi nousi takaisin keskikastiin, muttei pystynyt horjuttamaan Williamsin ja sitten Benettonin (Michael Schumacher) kaltaisten huipputiimien asemaa. Seitsemäs sija tallimestaruudessa 1992 koheni viidenneksi 1993.
Vuonna 1994 BENETTON:in Flavio Briatore osti Ligierin saadakseen sen Renault-moottorin ykköstiiminsä käyttöön kaudelle 1995. Ligier kärsi 1994 JS39-rungon B-version ongelmista, mutta sai tuurilla muiden kolaroidessa tuplapodiumin Saksan GP:stä, ja tiimin johtajaksi tuli Tom Walkinshaw. Schumacher voitti F1-mestaruuden Austalian GP:n oudon kolarointinsa kautta, ja Renault-moottori meni 1995 Benetton`ille - mikä veikin kauden mestaruuden uudelleen. Ligier sai tilalle HONDA-MUGEN:in moottorit, ja niillä tuli valmistajasarjan viides sija. Kauden päätyttyä Tom Walkinshaw yritti ostaa tiimin haltuunsa, ja siirtää sen Englantiin: tästä syntyi skandaali Ranskassa, kun ranskansininen tiimi uhkasi karata ulkomaille. Suunnitelma hyytyi, Walkinshaw lähti lätkimään, ja myös Briatore loittoni kakkostiimistään. Maksukuljettajaksi nimitetty Pedro Diniz täytti lovea tiimin budjetissa, ja Olivier Panis toi Ligier`ille yllätysvoiton kaoottisessa Monaco GP:ssä, mutta osakkaille tiimin epävarma tilanne oli tuskallinen. Moninkertaisen mestari Alain Prost`in taakse kerätty ryhmä, mikä oli yrittänyt jo 1992 ja 1995 saada Ligier-tiimin omistuksen haltuunsa, sai rahoituksensa kasaan noin kuukautta ennen kauden 1997 alkua, ja Ligier-nimi poistui F1-maailmasta PROST Grand Prix`n tullessa sen tilalle.
Epilogi: Prost F1 (1997-2001)
Uusi omistaja jatkoi kauden 1997 Ligier-jäänteenä vielä JS45-rungolla ja Honda-Mugenin moottorilla, ja Olivier Panis onnistui kauden alkupuolella keräämään useita hyviä tuloksia. Valitettavasti hän loukkaantui pahoin Kanadan GP:ssä, ja kuljettajasarjassa siinä vaiheessa kolmantena ollut Panis putosi taukonsa aikana niin, että saaliina oli viimein 9:s sija. Prost siirtyi ranskalaisvoimiin, eli kaudelle 1998 runko muuttui AP01:ksi ja moottori Peugeot V10:ksi. Valitettavasti moottori räjähteli yhtä usein taipaleelle kuin se vei maalilipulle: Prost-tiimi valui peränpitäjien kastiin, ja vaikeuksien päätteeksi viimein vuonna 2001 yli 30 miljoonan Euron velat kerännyt tiimi pyllähti.
Endurance (1970-1975, 2008, 2014-)
Ligier osallistui Le Mans`in 24h-ajoihin kuusi kertaa vuosina 1970-1975, ja omistaja itse oli ratissa vuosina 1970-1972. Viimein kolmen autokunnan voimin ajanut tiimi kärsi pitkään keskeytyksistä, mutta 1974 autokunta Laffite-Serpaggi saavutti 8:nnen sijan, ja vuonna 1975 autokunta Lafosse-Chasseuil toi viimein hopeaa. Talli vaihtoi vuodelle 1976 F1-sarjaan, josta edellä lisää. Vuonna 2008 Ligier saavutti Endurance:n kansallisen CN-luokan VdV-mestaruuden (Championnat Van de Vyver)..jpg)
Vuonna 2014 Ligier tuli LMP2-luokassa toiseksi Le Mansin 24h-ajossa JS P2-autollaan, ja saavutti lisäksi luokkavoitot Fujin ja Shanghain 6h-osakilpailuissa. 2015 se voitti LMP-luokassa Silverstonen 6h-ajossa. Kuluvana vuonna 2016 se on voittanut USA:n United Sports Car Championship-osakilpailut Daytonassa (24h) sekä Sebringissä (12h).
Ligier-autot ja kevytautot
JS 2
JS 2 oli Guy Ligierin alaisuudessa vuosina 1971-1975 valmistettu urheiluauto, jolla yritys osallistui myös kilpailutoimintaan. Mallin liukas coupé-kori oli italialaisen koritehdas FRUA:n käsialaa, ja moottorina FORD Capri 2600 RS:stä peräisin ollut 2,6-litrainen V6. Moottorin valmistus oli kuitenkin loppunut 1970 urheiluauton ollessa suunnitteilla, ja alkusarjan jälkeen Ligier vaihtoi MASERATI:n V6-moottoreihin. Tämä moottori oli syntynyt Maserati Indy:n 4,9-litraisesta V8:sta sitä kummankin haaran yksi sylinteri poistamalla, eli esimerkiksi Volvon käyttämän PRV-V6:n tavoin (mm. 760-sarja) Maseratin sylinterikulma oli tasapainon kannalta kuusisylinterisessä ongelmallinen 90 astetta. Karheana kaverina tunnetun PRV:n sijaan Maserati oli varsin monimutkainen, sillä se oli tarkoitettu Maserati-yhtiön ostaneen CITROËN:in SM-huippumalliin. Iskutilavuus oli aluksi 2.670ksm, ja sittemmin se kasvatettiin 2.965-kuutioiseksi moottorin parannustöiden yhteydessä. Myös JS2:n vaihteisto kuului samaan Citroën SM:stä lainattuun pakettiin, mutta Ligier oli varustettu palkkirungolla ja muovikorilla. Mallin JS2 koko valmistusmäärän arvioidaan (Wiki FR) jääneen alle 100 kpl.
Hyvin kevyt (865kg) ja tehokas (170-195hv) JS2 osallistui mm. kestävyyskilpailuihin. Vuonna 1974 Ligier-Maserati JS2 voitti Le Mans`in 4 tunnin ajon kuljettajanaan Chasseuil, Tower Automotive France kilpailun kuljettajinaan Larrousse-Nicholas-Rives, ja vuonna 1975 Ligier-Ford JS2 tuli edellä mainitusti hopealle Le Mans`in 24h-ajoissa kuljettajinaan Lafosse-Chasseuil.
Ligier-mopoautot
Ligier oli 1970-luvulle tullessa ollut aikeissa ryhtyä valmistamaan laajempaakin automallistoa. Toteutukseen asti pääsi kuitenkin vain edellä esitelty JS2-coupé. Yhtiö kuitenkin aloitti kevytautokokeilut (Ranskassa "voiturette", ei ajokorttivaatimusta) jo vuonna 1980 mallillaan JS4, jossa toki oli vielä "vahvaa käsityön leimaa". Luokan lainsäädännön EU-laajuisen yhtenäistämisen jälkeen Suomessa "mopoauto"-nimellä joissain piireissä punahehkuista raivoa aiheuttaneet kevyet L6e/L7e-luokan kulkuneuvot ovat kuitenkin lyöneet laajalti läpi vuodesta 1998 lähtien Euroopan laajuisesti, mikä on siivittänyt myös Ligierin ajoneuvohaaran taas uuteen menestykseen.
→
.JPG)
.jpg)
Microcar
Ranskalainen veneveistämö "Constructions Nautiques Jeanneau", jonka kotipaikka on Les Herbiers Länsi-Ranskassa (département: Vendée, région: Pays de la Loire), aloitti vuonna 1980 kevytautojen valmistuksen luontevana sivutuotteena veneiden muovi- ja lasikuiturakenteiden asiantuntijalle. Vuonna 1984 toiminta tuli erilliseksi Jeanneaun liiketoimintaryhmäksi, 1988 toiminta eriytettiin "Microcar S.a.r.l.":ksi, 1997 "Jeanneau New Co".:ksi, ennen kuin se meni 1884 perustetulle venealan suurtoimija Bénéteau:lle vuonna 2000. Kevytautojen valmistus siirtyi tuolloin uuteen tuotantolaitokseen Nantes:iin. Vuosina 2006-2010 Microcar toimitti MC-sarjan kevytautojaan ilman moottoreita kanadalaiselle ZENN-yhtiölle, joka varusti ne akustolla ja moottorilla Kanadan ja USA:n NEV-luokkaa (nopeusrajoitus 25mph) varten. Microcar toimi 2007 lähtien niiden jakelijana Euroopassa.
Vuonna 2008 Ligier yhdessä italialaisen "21 Investimenti Partners"-sijoittajaryhmän kanssa osti Microcar`in Bénéteau:lta, mutta on pitänyt sen organisatorisesti Ligier`istä erillisenä (varmaankin eroavan osakasrakenteen takia). Vuonna 2009 Microcar otti omassa "M.Go Electric"-mallistossaan käyttöön ZENN`in voimansiirtotekniikan, ja jokaisesta valmistamastaan NEV-autosta merkittävästi tappiota (myyntihinta 16.900$, kun tuotantokustannukset olivat n. 65.000$) kärsinyt ZENN lopetti MC-sähköautojensa valmistuksen vuonna 2010. Microcar-maahantuonti Suomessa on ollut Suomen Mopoauto Oy:n käsissä.
Linkkejä
- LIGIER yhtiön kotisivu (ranskaksi)
- LIGIER mopoautot (suomeksi)
- TM vertailu 2007 mopoautot (tiivistelmä 9/2007-jutusta)
- TM vertailu 2009 mopoautot (tiivistelmä 14/2009 jutusta)
- HS koeajaa: Ligier LS50 (suomeksi)
- TUULILASI törmäyskokeet mopoautoilla
Muita mopoautojen valmistajia
Alla oleva lista ei ole kattava. TRAFI-ajoneuvotilaston 5/2016 mukaan rekisteröintimäärissä Aixam on markkinaykkönen 2.417kpl määrällä, Ligier kakkonen 1.894kpl ja Microcar kolmonen 1.724 kpl., kun Châtenet ja Kymco olivat näitä jo selvästi pienempiä tekijöitä. Mopoautojen pioneeriksi itseään sanova Bellier löytyy kuudennelta sijalta 452 kappaleella. Trafin tilasto 1.1.2016 mopoautojen jm. (L6e) myyntimääristä viittaisi, että mp-alaakin vaivaava kysyntälama on vähentänyt myyntiä huippuvuodesta 2011, jolloin rekisteröitiin 1.159 mopoautoa ja 140 muuta L6e-kulkinetta. Alla poimintaa L6e-luokkaan merkityistä 66 valmistajasta (jotkut kirjoitusvirheiden takia tuplattu tai triplattu... ei oo helppoo ;) ), joista voisi nysvätä Wiki-juttua joskus...
- Aixam
- Bellier
- Casalini
- Chatenet
- Simpa JDM (ranskalainen mopoautovalmistaja 1981-2014, vararikko ja lopetus 7-9/2014)
- Ligier + Microcar (tämä esittelyjuttu)
Runoili mustavi: saa kernaasti parannella!
| Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.
GNU Free Documentation License Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta. Tämän artikkelin lähde: Wikipedia |
