Saroléa

Saroléa oli 1850 perustettu, aatelisen perustajansa sukunimen mukaan nimetty merkittävä belgialainen asetehdas, 1892 lähtien polkupyörien ja 1900 lähtien moottoripyörien valmistaja. Se kuului Herstal`in (Liège) teollisuuskeskittymään mm. FN:n ja Gillet Herstalin tavoin, Belgian ollessa Ranskan tavoin aluksi moottoriajoneuvojen kehityksen kärkimaita. Laadukasta Saroléaa vietiin 85 maahan, niiden joukossa Suomeen ja Ruotsiin, ja se oli Belgian kuningashuoneen suosima merkki. Nämä mainitut mp-valmistajat yhdistyivät 1950-luvun lopulla, ja Saroléan taival itsenäisenä merkkinä päättyi 1962. Merkki on kuitenkin nykyisen retrobuumin aikana elvytetty henkiin E-Superbike–moottoripyörien valmistajaksi.

Historiikkia

Vuonna 1836 Casimir Lefaucheux kehitti asepatruunan, mikä sai Liègen kupeeseen Herstaliin keskittyneet asetehtaat siirtymään uudentyyppisiin aseisiin - vuosien 1840-1880 välillä kaupungissa toimi peräti 441 eri asetehdasta, joista monet tosin olivat vain käsityöpajoja. Myös aatelinen Matthias Joseph Saroléa lähti mukaan buumiin, ja perusti sukunimeänsä kantavan Saroléa-yhtiön 1850 Herstalissa. Se toimi aluksi pienessä pajassa Hoyoux-kadulla, mutta hankki ensimmäisenä yrityksenä Herstalissa sorvin aseiden valmistukseen. Saroléa toimi alihankkijana, sillä varhaisimmilta vuosilta ei löydy "Saroléa"-merkkisiä aseita. Yhtiö toimi silti menestyksekkäästi, ja vuonna 1872 Saroléa muutti uudelle 9 aarin tehdasalueelle, missä valmistus jatkui nyt omissa nimissä, ja yhtiöllä oli oma 20 hv:n höyrykoneensa tuotantokoneita pyörittämässä.

Vuonna 1889 Belgian armeijan Mauser-tyyppisten aseiden suurtilaus johti monet Herstaliin asetehtaat yhdistämään voimansa FN- eli "Fabrique Nationale de Herstal"-yhtiöön. Saroléa ei halunnut mennä mukaan tuohon liittoutumaan, vaan jatkoi itsenäisenä. Ala alkoi alkuvuosien jälkeen konsolidoitua, eli kun 1866 vielä 66% kaupungin asukkaista toimi aseteollisuudessa, oli osuus 20 vuotta myöhemmin enää 33%. Perustajan johdolla polkupyörien valmistus alkoi jo 1892 Royale Saroléa-nimellä, sillä matala ketjuvetoinen "Rover"-pyörä (1884, ks. Ariel) sekä 1888 tri Dunlopin keihttämä ilmakumirengas) olivat aiheuttaneet valtaisan polkupyöräbuumin. Tuote sopi erinomaisesti monille aseteollisuuden hiipumisesta kärsineelle Herstalin yrityksille, ja siksi siitä tuli belgialaisen ajoneuvoteollisuuden keskittymä.

Perustajan kuoleman 1894 jälkeen hänen jälkeläisensä kutsuivat vuonna 1895 yhtiön johtoon Martin Faguard`in senaikaisesta ranskalaisesta de Dion-Bouton-suuryhtiöstä. Faguard toimisi kuolemaansa 1940-luvun lopulla asti yrityksen johdossa. Saroléa otti 1900 ensimmäisenä belgialaisvalmistajana polkupyörien rinnalle ensin apumoottorin (FN esitteli samana vuonna ensimmäisen belgialaisen auton), 1901 sitten 257-kuutioisella omalla nelitahtisinglellä varustetun moottoripyörän tuotevalikoimaansa. Onnistunutta konstruktiota saatiin myytyä useille muillekin valmistajille. Vuoden 1905 Maailmannäyttely pidettiin Liège`ssä, ja Saroléa esitteli siellä 5hv 616 ksm V2-mallinsa - teho ja 80 km/t huippunopeus olivat aikakaudelleen poikkeuksellisen korkeita, mutta niin oli V2-Saroléan hintakin, eli se oli harvojen onnekkaiden valinta - heidän joukossaan Belgian kuningas Leopold II, joka oli tunnettu intohimoisena moottoriajoneuvojen ystävänä (mm. "Roi-des-Belges"- eli "tulppaani-Phaeton"-korimalli, neliovinen avoauto korotetulla takapenkillä ja pulleilla korimuodoilla, mikä oli 1900-luvun alussa huippumuodikas kuninkaan tilattua ja saatua 1901 ensimmäisen tämän korimallin autonsa, ja mitä mm. Renault tarjosi).

Vuoteen 1910 mennessä yhtiön valmisti oli jo neljäätoista eri mp-mallia, mukana nyt edullisempiakin tuotteita, ja niissä käytettiin englantilaisia vaihteistoja (mm. Sturmey-Archer) 1912 lähtien. Tuona vuonna polkupyörätuotanto, missä käytettiin "Marque Doyenne"-mainelausetta (vanhin merkki), ylitti jo 10.000 kpl/v. Moottoripyörät menivät suurelta osin vientiin - Saroléaa vietäisiinkin viimein 85 maahan, mm. Ruotsiin ja Suomeen, jopa Japaniin. Korkean laadun takaamiseksi Saroléa valmisti lähes kaikki mp-osat itse, ja pyörillä saavutettiin merkittäviä pitkän matkan kilpailujen voittoja - esimerkiksi Pariisi-Nizza tai Pariisi-Liège, sillä tuohon aikaan ei vielä ollut moottoriratoja vaan yleiset tiet saivat kelvata kilparadoiksi. Tällä olisi autopuolella hirvittäviä seurauksia 1903 Pariisi-Madrid-kilpailussa: se keskeyttiin jo Bordeaux`issa viiden autokunnan (ml. Marcel Renault) sekä kolmen katsojan saatua surmansa teiden huonon kunnon ja katsojien kurittomuuden, mutta myös autojen huikeasti kehittyneen vauhdin takia (voittaneessa Mors`issa ja mm. Panhard`issa oli 70-80hv tehot vuonna 1903!). Alkuaikojen pitkänmatkan kilpailuista 1933 polkupyöräkilpailuna uudelleen perustettu Pariisi-Nizza on nykyään eräs arvostetuista UCI World Ranking`in osakilpailuista.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Belgian armeija sai Saroléoja käyttöönsä sotapyörinä. Tehdas kuitenkin jäi keisarillisen Saksan hyökkäyksessä rintamalinjan taa eli valmistustoiminta keskeytyi sodan ajaksi. Tuotanto pääsi jälleen käyntiin vuonna 1919 vanhalla mallistolla, mutta jo 1920 niiden tilalle tuli uusi SV-moottoreilla varustettu sarja. 1921 Saroléa muuttui Societé Anonyme`ksi eli osakeyhtiöksi, ja yhtiö alkoi luopua ranskalaisten aiemmin suosimasta hihnavedosta ketjun hyväksi. Malliston merkintä numero+kirjain-yhdistelmällä alkoi, ja vuonna 1923 yhtiö sai myytyä jo 2.600 moottoripyörää. 1925 Saroléat saivat sähkölaitteet (Indian oli ottanut ne 1916 käyttöön ensimmäisenä mp-valmistajana), ja 1927 se alkoi valmistaa myös vaihteistot omassa tehtaassaan.Yhtiön malleja myytiin Iso-Britannian markkinoilla "Kerry"-nimisinä. Myynti kukoisti, sillä 1928 saatiin kaupaksi 4.500 moottoripyörää, ja 1930 myynti saavutti huippunsa 4.590 kpl/v. 1930-luvun lama oli myös Saroléalle vaikeaa aikaa, ja se ryhtyi 1932 tarjoamaan kaksitahtimoottorilla varustettuja malleja. Pudotuksen jyrkkyydestä kertonee, että 1934 valmistui enää 942 kpl moottoripyöriä - polkupyöriä enää vaivaiset 11 kpl. Tehdas kuitenkin ylläpiti silti omaa kilpatalliansa, ja sen urheilulliset "Monotube"-mallit niittivät menestystä kilparadoilla, erityisesti 1938 Saroléan akselikäyttöisellä DOHC-venttiilikoneistolla varustettu raasri oli menestyksekäs. Saroléa voitti Belgian mestaruuden kolme kertaa vuosikymmenen aikana.

Toisen maailmansodan sytyttyä 1939 Saroléa varusti jälleen Belgian armeijaa sotamoottoripyörillä. Natsi-Saksan hyökkäys 1940 tarkoitti kuitenkin Herstalin tehtaan joutumista jälleen miehitysalueelle (Ranskakin kaatuisi vain hieman yli kuukausi Saksan "Blitzkrieg"-hyökkäyksen alettua) ja sen toiminnan keskeytymistä. Tuotanto pääsi sodan päätyttyä taas käyntiin, mutta yhtiötä pitkään menestyksekkäästi johtanut Martin Faguard menehtyi pian rauhan tultua. Saroléa esitteli hyvin suositun pienen 125-kuutioisen "L`Oiseau Bleu":n (sinilinnun). Yhtiön huippumalli 1950-59, ensin 500 ksm ja viimein 600 ksm OHV-moottorilla varustettu "Atlantic", oli Iso-Britannian moottoripyörien veroinen, mutta se johti valmistajan alamäkeen: ostajat saivat odottaa tilaamiansa Atlantic`eja jopa kaksi vuotta, eli peruivat kauppoja ja ostivat kilpailevia malleja. 350-kuutioinen "Vedette" (kuva) sen sijaan oli suosittu, ja piti yhtiötä hengissä. Saroléa voitti myös FIM:n sodanjälkeisen ensimmäisen Motocross-MM:n. Muiden maiden tavoin myös Belgiassa sodan jälkeinen moottoripyöräbuumi laantui 1950-luvulla nopeasti ostajakunnan siirtyessä henkilöautoihin. Herstalin eri valmistajien FN, Gillet ja Saroléa yhdistyminen ei pysäyttänyt luisua, vaan Gillet-Herstal poistui markkinoilta 1958 ja Saroléa katosi 1960 (ensirekisteröintejä vielä 1961-62). Vuonna 1994 Gembloux`issa perustetulla Gillet-automerkillä ei ole siteitä samannimiseen vanhaan Gillet-Herstaliin. Myös FN lopetti ajoneuvohaaransa toiminnan 1960-luvun alussa tehtyään loppuvaiheessa enää johdinbusseja - yhtiö on kuitenkin edelleen voimissaan mm. asevalmistajana.

Uusi Saroléa

Kuuluisaa laatumerkkiä on viime vuosien retrobuumin innoittamana yritetty herättää jälleen henkiin, ja projektijohtaja Torsten Robbens on esitellyt Saroléa SP7-prototyyppiä ainakin vuonna 2014. Tuotantoon asti uusi belgialainen E-Superbike 130kW sähkömoottorilla ei tiettävästi ole vielä päässyt, mutta se on ollut mukana Mansaaren TT-ajoissa jo usean vuoden TT Zero-luokassa, ja suunnittelee osallistumista myös 2016. Kilpamalli SP7 saavuttaa 200 mph (321 km/t), ja sen kilpailun aikainen keskinopeus TT-radalla vuonna 2015 oli 171,4 km/t. Yhtiö on jäsen legendaarisessa "IOM TT 100"-klubissa.

Belgian ajoneuvotuotannosta

Etenkin Ranska, mutta myös Belgia olivat moottoriajoneuvohistorian ensi vuosina sallivamman lainsäädäntönsäkin vuoksi johtavia maita, sillä Iso-Britannian kehityksen jarruna oli ajoneuvojen nopeuksia tiukasti rajoittavat Road Act-tieliikennelait (näiden kumoamiseksi 1896 järjestetty Lontoo-Brighton protestiajo, nykyään Veteran Car Run, on vanhin edelleen järjestetty moottoriajoneuvotapahtuma). Belgiassa taas Liège lähiseutuineen oli merkittävä keskus, ja siellä toimiva Imperia oli sen kupeeseen 1927 liitetyn Métallurgique:n, 1929 haltuun otetun Excelsior`in sekä 1934 vararikkoon päätyneen suurenmoisen Minervan 1936 itseensä liitettyään eräs merkittävä loisteliaiden autojen valmistaja vuoteen 1957 asti. Liègessä toimi myös mm. Nagant Frères-monialayhtiö, jonka Nagant-pistoolit olivat erityisen suosittuja Venäjällä ja siten tunnettuja Suomessakin.

Linkit

• Lisää Saroléa SP7-projektista
• Bjorn Robbens Youtube-kanava SP7 / Manx 7
• Old Motorcycles Association Belgie (flaamiksi)

Lähteenä (myöhemmin kuvia?) käytetty eri Wikipedia-artikkeleita aiheen ympäriltä, siksi GFDL:

Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa. GNU Free Documentation License Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta. Tämän artikkelin lähde: Wikipedia Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...