Suomen TT-kilpailuja/ratoja

Ohessa koostetta Suomen aiemmista "TT"-kilpailuista ja radoista (lähde) lyhyinä esittelyinä, myöhemmin mahdollisuuksien mukaan laajennettaviksi - kilpailuja oli kultakaudella toisen maailmansodan jälkeen joitain vuosia jopa toistasataa vuosittain (täydentelytarvetta tälle jutulle siis riittää) moottorikerhojen yrittäessä saada "pärinäpojat" kiinnostumaan moottoriurheilusta - kaduilla tai teillä kaahaamisen, eli yleisön pahennuksen ja viranomaisen hillitsemistoiminnan aiheuttamisen sijaan. Kustantaja MEDIAPINTA tarjoaa näyte-PDF:ää Timo Katajamäen kirjasta "TT-ratoja ja sankareita" (2010), ISBN 978-952-235-206-4. Vanhan kilpakaluston vaalimista ja näytösajojen järjestämistä varten on helmikuussa 1991 perustettu SVKMK ry. Yleisen retro-aallon eräänä ilmentymänä montaa historiallista ja hienoja kilpailua on herätelty henkiin muistoajojen merkeissä. Suurkilpailut lihavoitu.

Aulangon TT (1954-61)

järjestettiin Aulangon 3.100m pituisella rantapuiston radalla, jonka käyttölupa päättyi vuonna 1961, sitten Kaupunginpuiston TT:nä Hämeenlinnan Urheilupuiston 2.150m soraradalla, ja viimein ajojen järjestyspaikaksi vaihtui 1967 käyttöön otettu Ahveniston moottorirata (lähde ks. intro).

Eläintarhan Ajot (1932-1963)

Helsingin ydinkeskustan ulkopuolella pääradan varressa sijainneella Eläintarhan alueella oli jo 1899 järjestetty ensimmäinen automobiilien kilvanajo. Vuonna 1931 Solvallan ajoista palaava S.P.J. Keinänen keksi, että myös Helsingissä tulisi järjestää vastaava kilpailu. Seurueessa mukana matkanneet liikemiehet Karl A. Ebb (alppi- ja moottoriurheilun pioneeri Suomessa) ja Johan Ramsay kannattivat ideaa, ja lupautuivat takaamaan kilpailun järjestämiskuluihin tarvitut 500.000 markkaa. Helsingin Moottorikerho piti ajatusta aluksi uhkarohkeana, mutta suostui pitkällisen taivuttelun jälkeen tulemaan mukaan hankkeeseen sen järjestäjänä. Hanke pääsi etenemään, ja radan valmistuttua nopeasti päätettiin järjestää avajaiskilpailu jo seuraavana vuonna.

Ensin "Suomen Suurajot"-nimellä järjestetty GP-kilpailu herätti heti laajaa kiinnostusta, ja myös media tuli mukaan Yleisradion raportoidessa alusta alkaen kilpailuja suorina lähetyksinä. Avajaiskisat olivat jo suuri yleisömenestys, sillä paikalle tuli peräti 25.000 maksavaa katsojaa. Kilpailuissa oli niin mp-kuin autolähtöjä alusta asti, ja kilpailijoita saapui niin Pohjoismaista kuin myöhemmin myös muualta Euroopasta. Muinaisen Eläintarhan alue valittiin erinomaisen sijaintinsa vuoksi vuoden 1940 Olympialaisten stadionin ja erinäisten kilpapaikkojen sijainniksi, ja 1932 tehty rata on säilynyt aina nykyaikaan asti (osittain suljettu liikenteeltä). Lähtösuora, "Vauhtitie" on edelleen tieliikenteen eräs tärkeä väylä (ja sakkorysä), ja myös Helsingin Talvipuutarhan eteläpuolitse kiertävä lenkki on yhä tiealueena, sisältäen jyrkän nousevan kaarteen takaisin Stadionin suuntaan, "Kuoleman kurvin". Se jatkuu stadioninmäeltä alas Eläintarhan urheilukenttää sivuten moukarinheiton suorituspaikan eli "Moukaripörssin" ohi, mistä se palaa lähtösuoralle noin 2km lenkin päätteeksi (parhaat kierrosajat alle minuutin, ja Vauhtitien osuudella nopeudet jopa 170-180km/t). Kilpailussa oli tauko vuonna 1938, kun Malmin lentoaseman avajaisjuhlien arveltiin kilpailevan yleisön suosiosta, ja tietenkin myös maailmansodan ajan 1940-1944. Kuitenkin jo 1945 pystyttiin järjestämään taas mp-kilpailu, autojen jäädessä pois polttoainepulan vuoksi, ja se kerästi vaikeista ajoista huolimatta 25.034 maksanutta katsojaa.

Kilpailun kulta-aika oli 1950-luvulla, jolloin 1958 saavutettiin kävijäennätys 82.000 katsojaa. Heitä varten ajettiin jopa vaunuja pääradan varteen, jonka törmä oli varustettu puukatsomolla. Radalle oli hyvä näkyvyys monesta paikkaa Eläintarhan mäkeä, ja sen ajoitus Äitienpäiväksi oli tarkoituksellinen jotta puissa ei vielä olisi lehtiä nököesteinä. Radan vaarallisuus oli tunnettu: jo 1962 sen uhreiksi olivat joutuneet radalta suistuneen moottoripyörän alle jäänyt valokuvaaja Viljo Turunen sekä kilpailija Oiva Laakso ulosajossa ajolasien asentoa korjaillessaan, ja 1963 viimeisessä Formula Junior-lähdössä tapahtui pelätty suuronnettomuus. Moninkertaisen voittajan, Curt Lincolnin kilpuri oli pususta kääntynyt poikittain, ja kilpailijoiden sitä väistellessä Örjan Atterbergin Focuksen etupyörä osui Freddy Kottulinskyn auton takapyörään: renkaiden sopivien pyörimissuuntien takia vastaava tilanne on pelätty "open wheeler"-kilpaluokissa, sillä kuten yleensä käy takanatulijan auto sinkoutuu ilmaan korkeassa kaaressa. Näin nytkin, ja auton käännyttyä ilmassa ylösalaisin Atterberg sai välittömästi surmansa autosta singottuaan, tai sen alle puristuksiin jäätyään. Dramaattisen uuden onnettomuuden jälkeen Helsingin kaupunki asettui vastustamaan kilpailujen järjestämistä, eivätkä järjestäjätkään enää jättäneet uutta anomusta vuodelle 1964.

Helsingin alueen ensimmäiset ajot olivat olleet Kultapokaali Käpylän raviradalla 6.-7.9. 1930 sekä Suomen ensimmäiset TT-ajot Vestersundomissa 5.10.1930 kehnoiksi mainittuja kyläteitä käyttävän radan ollessa 8,7km ja kilpailun 10 ratakierroksen mittainen. Ruissalo (14.5.1931), Pyynikki (12.6.1931) ja Viipuri (kesäkuu 1931) seurasivat trendiä vielä ennen Eläintarhan ajoja.

Linkkejä

• Helsingin Sanomat 2013
• Kari Naskinen blogi
• Lähteenä joiltain osin myös Wikipedia FI

Imatran Ajot (1953, 1962-1963, 1964-1982, 1983-1986)

Imatran TT-ajot järjestettiin ensi kerran vuonna 1953 moottoripyörille ja midget-autoille. Tätä seurasi tauko vuoteen 1962 asti, jolloin rata oli saanut kestopäällysteen, ja "Imatranajot" pystyttiin järjestämään 6.030 metrin lenkillä. Katsojia tuli 8.000 mutta jo seuraavana vuonna 13.000 maksanutta. Pyynikin Ajojen menetettyä MM-sarjan osakilpailu-arvonsa Imatran MK otti lyhyellä varoajalla järjestysvastuun, ja vuodesta 1964 alkaen kaupungissa järjestettiin moottoripyörien Suomen Grand Prix. Opettaja ja Suomen mp-historian eräs merkkihenkilö, Matti Viro, kiersi tuona aikana Euroopassa Imatran MK:n lähettiläänä kutsumassa kuljettajatähtiä kilpailemaan Suomen GP:ssä.

Radasta oli vuoteen 1978 asti käytössä vanha 6km-versio, mutta meluhaitoista omakotiasutukselle tulleiden valitusten jälkeen Savikannan lenkki oikaistiin, radan ollessa 1979 lähtien 4.950m pitkä. Imatra menetti GP-arvonsa vuoden 1982 jälkeen, kun sivuvaunuluokan Jock Taylor (purkkiorjana Benga Johansson) oli saanut surmansa kilpailussa. Myös moni muu perinteinen katurata kuten Mansaaren TT-ajot tai Sachsenring oli tullut aivan liian vaaralliseksi kilpureiden kehittyessä, ja myös Imatralla kierroskeskinopeus nousi 150 km/t asti hidasteshikaaneista huolimatta. Vuonna 1986, jolloin katurata oli viimeisen kerran käytössä, Esko Kupariselle mitattiin pääsuoralla peräti 264km/t nopeus.

Imatran ajoja on kilpailuna järjestetty Imatran sijaan sittemmin 1993 lähtien Motopark Racewayssä, Imatralla taas muistoajoja jotka ovat aiheuttaneet lähes ajojen kultakauden kaltaisia yleisövaelluksia kaupunkiin. Vuoden 1973 Öljykriisi toi nopeusrajoitukset Suomen maanteille, 1972 oli uudistettu ajokorttisäännöt sekä määrätty ankara mp-veron korotus. Myös polttoaineen hinnan jyrkkä nousu tiesi, että sen ajan bensajuopoilla isoilla 2-tahtisilla moottoripyörillä aiemmin vallinnut ajelukulttuuri alkoi taantua. Muinoin erääksi mp-väen suureksi kesäjuhlaksi muuttunueiden Imatranajojen hohto alkoi näiden yhteisvaikutuksesta himmetä (Lähde: osin IMK:n historiikki). Katso linkit:

Linkit

• Wikipedia FI
• Laaja koostesivu kuvineen 1962-2010.
• YLE Elävä Arkisto juttu+videoita
• Imatran MK historiasivu

Jyväskylän TT-ajot (1952-1971)

Jyväskylän ajoja järjestettiin neljässä eri paikassa järjestäjien ollessa yhdessä tai erikseen Keski-Suomen Moottorikerho (K-SMK) ja/tai Jyväskylän Moottoriurheilijat (JMU). Lisäksi K-SMK järjesti TT-ajoja Laukaalla 1952-57 ja Luonnetjärvellä 1952. Jyväskylässä seurat järjestivät Harju TT:tä 1952-71 pääosin soraradalla, Hippos TT:tä 1960-64 (K-SMK) 1,920m pituisella radalla, Urheilupuistossa v. 1966 sekä Seppälässä 1965-68. Seppälän kilpailu oli 1965 kansainvälinen. Ajallisesti läheisen Imatran Ajojen vuoksi moni WGP-sarjan tähtikuljettaja halusi ilmoittautua Jyväskyläänkin, mm. Jim Redman, Luigi Taveri ja Ralph Bryans. K-SMK:n sihteeri Sakari Parviainen joutuikin ottamaan yhteyttä näihin tähtiin kertoakseen, että kyseessä oli sorarata ja etta vaaditut starttimaksut ylittivät seuran budjetin. Kilpailu muutettiinkin erehdysten välttämiseksi 1966 lähtien kansalliseksi, järjestävän seuran ollessa 1967-68 JMU (lähteenä käytetty Tapio "Riuta" Rautalammin oivaa sivustoa).

Keimolan moottorirata (1966-1978)

Eläintarjan Ajojen järjestämisen loputtua 1963 ruotsalaiskuljettaja Örjan Atterbergin kuolemaan johtaneessa yhteenajossa junior-formuloiden lähtökahinoissa, ja Helsingin kaupungin oltua on pitkän aikaa vastarinnassa melua ja väentungosta aiheuttavaa suurkilpailua kohtaan, lähti kilpailun 14 kertaa voittaneen kilpa-ajaja/tennismestarin, liikemies Curt Lincolnin aloitteesta liikkeelle hanke rakentaa lähelle kaupunkia kansainväliset mitat täyttävä moottorirata. Tarkoitukseen sopiva alue löytyi viimein Hämeenlinnanväylän (valtatie 3) varrelta sen länsipuolelta Kivistön asuinaluetta vastapäätä Helsingin maalaiskunnasta (sittemmin Vantaa). Noin 52 hehtaarin alueelle syntyi NESTE:en, YLE:n sekä SANOMA:n tukemana ja noin 3 miljoonan markan satsauksella syyskuusta 1965 alkaen asfaltoitu noin 3,3km mittainen rata, jonka pääsuora oli noin kilometrin mittainen. Radassa oli mukavasti myös korkeuseroja sen käydessä "Saunalenkillä" montussa mistä se palasi mutkayhdistelmän kautta varikon ja kuuluisan (suojellun, vaikkakin 2004 palossa tärveltyneen) korkean tuomaritornin ohi "Eteläkaarteella" takaisin suoralle. Avajaiskisa päästiin ajamaan 12.6.1966, ja siihen osallistui mm. muuan Frank Williams, josta kuultaisiin aikanaan aika paljon lisää. Vuosien 1968-82 välisen ajan rata-alue oli WIHURI-yhtymän omistuksessa (Antti Aarnio-Wihurin eli "AAW"n ollessa innokas moottoriurheilumies, ja Suomen ensimmäisen F1-kuljettaja Leo Kinnusen sponsori), ja siitä lähtien Sanoma Oy:llä.

Aktiiviajan merkittäviä kilpailuja olivat mm. Interserie-osakilpailut 1970-72, joissa hurjat prototyypit kuten Porsche 917:n tumppiversiot raivosivat radan ympäri (Leo Kinnusen rataennätys 1.11,74 sek eli 165,4 km/h keskinopeudella vuoden 1972 kilpailun aikana), 1974 alkaen EM-rallicrossin eräs osakilpailuista - jonka myöhempi pitopaikka olisi Ahveniston moottorirata), ja 1975 Suomessa ensi kertaa FHRA:n järjestämä kiihdytysajo. 1978 TM suoritti remmivetoisella VOLVO 343-autolla vielä peruuttamisen 24h-maailmanennätyksen 1.770km, mikä jäikin Keimolan radan viimeiseksi tapahtumaksi. Rata-alueella järjestettiin kilvanajon ohella myös Juhannusjuhlia / konsertteja, mutta ne kärsivät osin järjestelyjen heikkouksista, osin radan kohtaloksi viimein koituneesta syrjäisestä sijainnista, minkä vuoksi moottoriradan pito oli WIHURI-yhtymälle subventiotapaus, eli se ei pystynyt kattamaan kustannuksia tuloillaan. Suljettu mutta eheä rata-alue oli vielä muutaman vuoden kansan yöajelukohteena, kunnes Sanoma Oy esti barrikadeilla pääsyn sinne, ja 1989 jyrsitytti radan rikki. Vantaan kaupunki jatkoi tuhotyötä 1998 poistaen mm. 10m korkean NORTTI-peltiaskin, ennen kuin tärvely lakkasi kansalaisprotestiin. Vuodesta 1996/97 alueella toimineen LASSILA & TIKANOJA:n renkaiden kierrätyskeskuksen rengasröykkiöt syttyivät 2.1.2004 raivokkaaseen, renkaiden sisältämän öljyn kiihdyttämään suurpaloon mitä ei oltu saada sammutettua, ja minkä aikana särjetty mutta alkuperäisasuinen tuomaritorni kärsi palovaurioita. Sen runko on jätetty suojeltuna pystyyn, mutta rata-alueelle on syntymässä uusi Keimolanmäen asuinalue, ja sen kupeessa Hämeenlinnan moottoritien vieressä on ratavaraus Klaukkalan suuntaan.

Linkkejä

• Erittäin laaja Keimola-sivusto kuvien kera
• Kuvia ränsistyvältä Keimolan rata-alueelta

Lahti

Lahdessa ajettiin Hennalan TT-ajot sekä Kariniemen ajo. Odottaa lisäselvittelyjä.

Lappeenranta (1951-61, eri paikat)

Lappeenrannassa ajettiin 1951-1955 Vesitornin Ajot 1,5km soraradalla, sittemmin 1956-1961 Myllymäen 3,3km soraradalla.

Porin TT, Tiilimäki (1934-1962)

Porin Tiilimäen TT-ajot lukeutuvat viiteen ennen toista maailmansotaa järjestettyyn ratamoottoripyörien suurkilpailuun (Ruissalo, Viipuri, Eltsu, Pyynikki). Itse kilpailupaikka vaihtui vuosien saatossa kaupunkiradasta Tiilimäkeen (tauko 1937 kunnostustöiden sekä 1939-46 sodan ajaksi), 1947-49 lentokentällä, josta 1950 takaisin Tiilimäkeen. Tarkemmin Porin TT-ajoista.

Pyynikin Ajot (1932-39, 1946-71)

Tampereen Pyynikin harjulla järjestettiin 12.6.1932- 5.9.1971 kaikkiaan 34 kilpailua (tauko sodan takia 1940-45), joista 1962-63 olivat MM-tason Suomen GP-osakilpailuja eli keräsivät sen ajan kuljettajatähdet Suomeen. Myös viimeiset 8 kilpailua olivat kansainvälisiä.

Rata oli aina 1955 asti sorapintainen, sen asfaltointi eteni sitten pätkissä seitsemän vuoden ajan kunnes MM-osakilpailun 1962 alla asfalttia oli koko noin 3km matkan. Vaikea kapea rata metsien halki vaati kolmen kilpailijan hengen minkä vuoksi sen järjestäminen kiellettiin 1971 liian vaarallisena - kenties myös silloin aluillaan olleen tieliikenteen huonon turvallisuuskehityksen ja nopeuksien rajoitteluvimman vuoksi. Pyynikin Ajoja on kuitenkin nyt Imatran Muistoajojen tavoin herätelty taas henkiin Suomen kunniakkaan moottoriurheiluhistorian muistoksi, ja siellä ajettiin 23.8.2015 näytösajoa vanhalla kilpakalustolla.

Tampereen muita kilpailuja olivat Näsinkallion ajot vajaa 1km syheröisellä radalla, Kaupin ajot (viimeinen 1962) sekä lyhytaikaiset Sorsapuiston ajot 1953-54, jotka Eltsun ohella olivat vasta toiset joissa koko rata oli asfalttipintainen.

Linkkejä

• Laaja Pyynikinajot-sivusto kuvagallerioine
• YLE videoita

Ruissalon Ajot (1931-1972)

Turun Ruissalon kansanpuistossa ajettiin ensimmäisen kerran 14.5.1931. Radalla oli mitaa 2.860m, josta kestopäällystettä 2.300m verran, leveyttä 7m ja korkeuseroa 6,5m. Ruissalonajot olivat sodan vuoksi tauolla 1940-1946, ja 1970. Kilpailut järjestettiin viimeisen kerran 1971 koska puistoradan riittävän turvalliseksi saaminen olisi tarkoittanut sitä tärveleviä muutostöitä. Kilpailut siirtyivät sitten 1972 Artukaisten moottoriradalle, mikä oli sijoitettu 1965 käytöstä poistuneelle lentökenttäalueelle.

Turussa järjestettiin lisäksi ajoja Isoheikkilässä (vain 1954) ja Itäharjussa (1955-1965).

Artukaisten moottorirata (1965-1989)

Lentotoiminta Turun alueella oli Helsingin ja maailmankin tapaisesti alkanut vesitasoilla (Helsingissä Katajanokalla, ja Turussa 1920-luvulla, Turun Pursiseuran paviljongin ollessa alunperin lentoveneaseman päärakennus), mutta Suomen talvioloissa meren ja järvien jäätymisen ajaksi lentotoiminta keskeytyi. Suomen ensimmäinen, ja samalla maailman pohjoisin maalentoasema avattiin Artukaisissa 1935 joutomaalle (myös 1938 avattu suurempi Malmin lentoasema Helsingissä oli rakennettu suolle) ja 1938 avatun Tukholma-Bromman sekä Porin ja Vaasan lentokenttien avattua reittilennot pääsivät alkamaan - Suomessa mm. kevyillä kaksimoottorisilla DeHavilland Dragon Rapide:illa, mutta lentokoneiden koon ja painon nopeasti noustessa, etenkin toisen maailmansodan kehityshyppäyksen jälkeen, kummankin maapohja oli liian pehmeä yhä raskaammille koneille, ja kiitotiet liian lyhyitä kotimaisen Aero Oy:n/Finnairin 1959 käyttöön tulleelle suihkukalustolle. Siksi Turun reittiliikenteelle avattiin 1955 uusi kenttä Ruskossa, kun taas Helsingin maalaiskunnassa "Seutula"-nimen saanut nykyinen Helsinki-Vantaa avattiin 1952 vielä hieman keskeneräisenä. Artukaisten kentän toiminta harrasteilmailukenttänä loppui 1965, kun taas Malmi on toistaiseksi vielä saanut jatkaa (grynderien kuitenkin havitellessa Tattarisuon jopa yli 25m syvää suota rakennusalueeksi).

Vaille ominaisinta käyttöään jäänyttä kenttäaluetta käytettiin pitkään erilaisten massatapahtumien pitopaikkana, ja siellä alettiin myös ajaa kilpaa kiitoratoja yhdistelevällä radalla (ks. ratapiirros alla olevassa linkissä). Rata oli käytettävissä aina 1989 asti, jolloin aiemmin jo messuja isännöinyt lentokenttä muutettiin kiinteillä rakennuksilla (mm. Turkuhalli) messualueeksi. Radalle.com on sittemmin käyttänyt lentokentän ja moottoriradan vielä säilyneiltä osia sekä sittemmin rakennettuja teitä/P-alueita tilapäiseen 2.000m rataan tapahtumissaan. Artukaisten "Sadan Auton Ajot" olivat perinteinen kauden avajaiskilpailu 1965 alkaen aina Artukaisten moottoriradan sulkemiseen asti. Ruissalon Ajojen, Itäharjun Ajojen sekä Jarno Saarisen muistoajojen lisäksi alueella oli karting- ja motocross-rata (viimeksimainittu vain 1977 asti, jolloin sen tilalle tuli Turun Sanomien painotalo). Lentoasemasta muistuttaa edelleen sen paviljonki, jossa toimii ravintola.

Linkit

• Ruissalonajojen tulokset 1931-1972, introssa mainittu lähde.
• Turun ajojen koostesivu, ratakartat, muutkin mp-lajit
• Artukaisten lentokentän/moottoriradan/messualueen historiikkia

Savonlinnan TT-ajot (1933-1972)

Savonlinnan MK järjesti 16 kertaa kilpailut (SM/kv) 3,4km soraradalla. Valitettavasti toistaiseksi aika niukat tiedot.

Viipurin ajot (1932-39)

Viipuri oli aikoinaan Suomen toiseksi suurin vientisatamakaupunki, ja Ylä-Vuoksen Moottorikerhon perustamisen 7.9.1928 jälkeen kaupungissa oli jo ajettu viisi kertaa kansainväliset "Viipurin Rinkeliajot". Toiminta keskeytyi syyskuussa 39 syttyneeseen maailmanpaloon, eikä aluemenetysten vuoksi enää voinut jatkua.

Väinölänniemen TT-ajot (1949-1973)

Kuopion Väinölänniemen kansalaispuistossa kilpailtiin 15 kertaa otsikon ajanjaksolla 1.700m sorapintaisella radalla. Kilpailu oli eräs aikakauden suurista, ja monet olivat SM-osakilpailuja. Ajan ja kaluston kehitys vei kohti Suomeen avattuja moottoriratoja, pois luonnonkauniilta mutta vaarallisilta tilapäisradoilta.