Tarquinio Provini

Tarquinio Provini (syntynyt 29. toukokuuta 1933, Roveleto di Cadeo – kuollut 6. tammikuuta 2005, Bologna) oli italialainen 2 WGP-mestaruutta 1957 (125-luokka, Mondial) ja 1958 (250-luokka, MV Agusta) saavuttanut kilpamoottoripyöräilijä, joka ajoi myös neljä TT-voittoa ja keräsi 13 Italian CIV-mestaruutta. Itsepäisyytensä vuoksi hänen lempinimensä kannattajakuntansa sekä lehdiston piirissä oli "Toro di Bologna", eli Bolognan härkä (härkäpää). Monia hauskoja tapahtumia ja huikeita suorituksia sisältänyt ura päättyi 1966, kun Mansaaren TT-ajot olivat koitua Provinin kohtaloksi: hän kaatui pahasti harjoituksissa, ja murtuma selkärangassa esti häntä jatkamasta kilpauransa. Provini perusti myöhemmin pienoismalleja valmistavan PROTAR-yhtiön, ja siirtyi onnellisille mutkateille alkuvuodesta 2005.

Ura

Tarquinio toimi jo nuoresta iästä alkaen taitavana mekaanikkona tunnetun isänsä mp-pajassa, ja aloitti moottoripyöräilyn vaivaisen 10 vuoden iässä. Ensi kilpailuihin hän osallistui 16-vuotiaana läheisessä Fíorenzuola d`Ardassa moottoripolkupyörä Alpino 48:lla, voitti kisan, mutta tuli sitten hylätyksi alaikäisyytensä vuoksi. Vuotta myöhemmin hän osallistui Piacenzassa jälleen kilpailuun nyt 125-kuutioisella MV Agustallaan ja setänsä Cesaren lisenssillä. Jälleen tuli voitto, mutta juju paljastui kilpailun jälkeen, ja niin Tarquinio sai taas hylkäyksen mustan tahran rinnuksilleen. Jatkossa voitot tulivat rehdisti, ja "kilpa-ajaja setänsä armosta" saavutti viimein 1949 sekä 1950 maakuntansa mestaruudet.

FB Mondial 1952-1957

1952 isä-Dante osti ja kunnosti pojalleen Mondial 125 Monoalberon (OHC), jolla kausi sujui harjoittelun merkeissä ilman erityisiä tuloksia, mutta 1953 pyörä oli hanskassa, ja 11 voiton jälkeen plakkarissa Italian mestaruus III-kategoriassa. Milano-Taranton pitkän matkan kisassa Provini otti hopeaa. Ällistyttävän helpolta näyttänyt tapa, jolla puskista tullut Tarquinio oli voittanut lähes kaikki vuoden kilpailut herätti FB Mondialin kilpatallista vastanneen päämekaanikko Omer Merlottin huomion, ja hänen suosittelujensa perusteella tehtaan omistaja, kreivi Giuseppe Boselli pestasi Provinin Mondial-tehdasjoukkueeseen kaudelle 1954. Provini kiitti tuomalla voiton Motogiro d`Italia-kilpailusta (marathon) sekä kuudella osakilpailuvoitolla Italian mestaruushopeaa 125-luokassa II-kategoriassa. Mondial ajatti häntä myös 175cc-luokan mäkikilpailuissa (eriytettäisiin 1959 omaksi mestaruusluokaksi, 2010 lähtien "Campionato Italiano di Velocità in Salita", jonka voittajiin kuuluu mm. Giacomo Agostini), ja lopputuloksena oli sarjapronssi 3 voitolla. Provinille itselleen tärkein oli kuitenkin Italian mestaruuden voitto "125cc Juniores"-luokassa, missä hän huomasi pärjäävänsä mainiosti "seniorien" kyydissä: hyvien esitystensä vuoksi Provini sai ajaa loppukauden WGP-osakilpailuissakin - nyt paremmalla 125 Bialberolla (DOHC) - ja loksautti leukoja olemalla ensin Monzassa kakkonen, ja sitten voittamalla kauden 1954 päättäneen Espanjan GP:n, joiden vuoksi hän nousi WGP:ssä sarjaneloseksi.

Menestystä tuli myös 1955, CIV:n 125cc-luokan II-kategorian mestaruudella ja 175cc-luokan piirimestaruuksilla Napolin ja Perugian alueelta, sekä kokonaistilanteen pronssia. Ensiesitys TT-ajoissa sen sijaan meni mönkään... koppiin oikeastaan, sillä 125-luokan harjoitusen ensi kierros päättyi ulosajoon, missä niin pyörä kuin kuskikin todellakin jumittuivat ulosajon lentoradan varrelle osuneeseen tienvarren puhelinkoppiin. Tässä ja seuraavassa kilpailussa Provinin tuskastuttavan harkitsematon kilpailuvietti nousi niin selkeästi esiin, että itse kreisi Bosellin oli puututtava asiaan. Provinin tulisi ajaa harkitusti strategialla, mikä toisi Mondialille WGP-sarjaa PR- ja myynnin edistämisarvoltaan tärkeämmän Italian mestaruuden. Alussa mainittu mestaruus tulikin, mutta tällä kertaa harvemmilla näyttävillä voitoilla joiden sijaan Provini ajoi tasaisen hyviä sijoituksia. Sama strateginen ajotyyli puri myös 1956, jolloin Provini voitti CIV:n 175 senioriluokan (2 voittoa), ja 125-luokan pronssia. Giro d`Italiassa hän ei tosin voittanut kuin kolmannen etapin.

1957 olisi Provinin karriäärin kannalta käännekohta. WGP-sarjan ohella Italian CIV oli vahvimmin kilpailtu, ja italialaisvalmistajat sijoittaneet suuria rahamääriä kilpailukykynsä kehittämiseen. Tehtaiden taloustilanteelle kilpailulla oli murhaava vaikutus, minkä vuoksi suurvalmistajat yhdessä sopivat vetäytymisestään kilpailutoiminnasta. Gilera, FB Mondial ja Moto Guzzi tekivät niin kuin "patto di astensione":ssa oli sovittu, eli eivät osallistuisi kauden 1958 WGP-sarjaan. Sen sijaan MV Agusta jatkoi ensin koko paletillaan, ja protestien jälkeen 1961 alkaen pikkuluokat pois jättäen enää 350- sekä 500-luokissa kreivi Agustan "yksityistiiminä". Kuljettajana kypsynyt Provini toi 250cc-luokassa Italian seniorikategorian mestaruuden, mutta WGP-sarjassa kahden voiton vastapainona oli neljä keskeytystä minkä vuoksi saldoksi jäi sarjahopea. 125cc-luokassa sen sijaan CIV:sta tuli seniorikategorian mestarin titteli, ja WGP-sarjassa niinikään Provinin ensimmäinen MM-titteli (3 voittoa, 2 hopeaa, 1 keskeytys).

MV Agusta 1959-1960

Muutamaa viikkoa ennen WGP-kauden alkua MV Agusta poimi Provinin tiimiinsä, ennen kuin se ilmoitti julkisesti peruvansa em. vetäytymisen. Provini tulisi tiimille jo lukuisia WGP-mestaruuksia tuoneen Carlo Ubbialin pariksi, vaikkakin heidän välillä jo ennestään vallinneesta teräksenkovasta kaksintaistelusta tiedettiin. "Kettu"-Ubbiali ja "härkä"-Provini kävivätkin siekailematta toistensa kimppuun radalla, mistä seurasi aivan yhtä kiivasta polemiikkia alan lehdistössä.

Ubbialin ja Provinin katkera kamppailu värittäisikin Provinin kahta MV Agusta-kautta. Jäljemmän saaliiksi jäivät 250cc-luokan WGP-maailmanmestaruus sekä CIV:n seniorikategorian titteli, ynnä Shell Coppa d`Oro:n voitto 1958. Vuotta myöhemmin hän kykeni enää uusimaan CIV-mestaruutensa 250-luokassa, mutta Ubbiali kykeni höyhentämään hänet WGP:ssä niin 125cc- kuin 250cc-luokissa, joista kummastakin irtosi vain hopeaa. Myös lehdisto alleviivasi ja kiihotti tätä kaksikon välistä kilpailutilannetta siihen pisteeseen, että kannattajajoukot nujakoivat keskenään useaan kertaan.

Morini 1960-1963

Kestämättömäksi muuttunut rivaliteetti ratkesi, kun Provini sai Moto Morinin omistaja, kreivi Alfonso Morinilta tarjouksen vaihtaa tallia vuodelle 1960. Sopimuksesta teki houkuttelevan Morinin suunnitelma tuoda uusi 250 Bialberon (DOHC) radoille. Kausi alkoikin lupaavasti kolmossijalla ensi kisassa Lightweight-TT:ssä, mutta jatko toi murheita. Belgian GP:ssä Provini kaatui sadekelillä täydessä vauhdissa, mutta luisui onnekkaasti kahden kaiteen välistä loukkaamatta itseään. Morini osallistuikin vain valittuihin WGP-osakilpailuihin koska sen kannalta kotimaan CIV-mestaruudella oli suurempi painoarvo, ja koska japanilaiset tehtaat alkoivat voimakkaasti puristaa italialaistehtaita ahtaalle WGP:n pienimmissä luokissa. CIV:ssä tulikin 1960 hopeaa, jota seurasi Provinin kolme mestaruutta 1961-1963, kaikki 250-luokassa. WGP:ssä Morini joutui 1962 ylivertaista Honda RC162:ta vastaan, mutta kahdesta Morinin ajattamasta osakilpailusta tuli kaksi podiumia, Hollannista pronssi ja kotimaan GP/GPDN:stä hopeaa. Kaudelle 1963 kreivi Morini päätti vihdoin panostaa pienen yrityksen voimavaroihin nähden massiivisesti: se ajaisi 7 kauden 11 osakilpailuista, mutta jäisi pois hankalista TT-ajoista ja passaisi myös DDR:n sekä Japanin kisoista. Kaudesta tulikin äärimmäisen tiukka, sillä niin Hondan Jim Redman kuin Provini olivat finaalin alla saavuttaneet 4 voittoa. Kreivi Morinin unelma WGP:n 250-luokan mestaruudesta haihtuikin vasta Japanissa, kun pienellä Morinilla ei ollut varaa matkustaa paikalle, ja missä Redman kiilasi Provinin ohi kahdella pisteellä, vieden mestaruustittelin. Morini ymmärsi, ettei pienellä tehtaalla voinut mitenkään riittää voimavaroja taistella Japanin jättiläisiä vastaan, jotka esimerkiksi Hondan tapauksessa myivät miljoonia moottoripyöriä vuodessa siinä missä Morini kymmeniätuhansia pääasiassa kevyitä mottoripyöriä.

Benelli 1964-1966

Moto Morinilta Tarquinio siirtyi kaudelle 1964 Benellin talliin, valmistajan lähtiessä kilpa-areenoille uudistetulla 250-kuutioisella nelisylinterillä. Ensikausi meni kilpurin lastentauteja parannellessa, eikä CIV-sarjassa tullut kuin 12:s sija, mutta 1965 ja uudelleen 1966 plakkariin jäivät halutut kansalliset mestaruudet. Benelli osallistui sekin vain valikoituihin WGP-osakilpailuihin, Provinin ottaessa Italian GP:n 1965 voiton 250-luokassa ja ajaessa pronssille 350-luokassa. 1966 taas Saksan GP:ssä tuli 250-luokassa hopeaa Hockenheimissa vain Mike Hailwoodin Hondalle jääneenä. TT-ajoissa 1965 Provini toi nelikon hienosti kolmanneksi Lightweight-TT:ssä. Kaudella 1966 Mansaaren TT-ajot olisivat WGP:n kolmanneksi viimeinen osakilpailu ennen Italiaa ja Japania. Ikävä kyllä myös tuon vuoden Tourist Trophy vaatisi uhreja (Toshio Fuji ja Brian Duffy), ja myös Tarquinion ura katkeaisi Mansaaren harjoituksissa tapahtuneessa onnettomuudessa hänen selkärankansa vammauduttua.

Aktiivikauden jälkeen

Tarquinio Provini perusti Bolognassa pienoismalleja valmistavan PROTAR:in. Sen kuuluisia tuotteita olivat moottoripyörien ja erityisesti kilpamoottoripyörien suuret 1:9-suhteen mallit, joilla itsessäänkin on keräily- ja entisöintiarvoa. PROTAR yhdistyi aikanaan bolognalaiseen ITALERI-pienoismalliyritykseen kotisivu(englanninkielinen), jolla on tarjolla laaja valikoima erilaisia pienoismalleja, muun muassa isoja 1:6- ja 1:9-suhteen moottoripyöriä tai 1:12-suhteen kilpa-autoja. Jos PROTAR kiinnostaa on hollantilaisella Willem van Nuenen`illa laaja sivusto PROTAR-malleistaan (linkki on hollanninkieliselle sivulle, mutta englanninkielinen suppeampi sivukin on online). Mallit taitavat olla vielä astetta-paria hienompia kuin vaikkapa TAMIYA:n isot mp-pienoismallit.

Lähteinä käytetty pääasiassa Wikipedia IT sivuja ja niden linkkejä (paitsi PROTAR), siksi GFDL: