Yrjö Vesterinen

Yrjö Vesterinen, kansainväliseltä lempinimeltään "Vesty" (syntynyt 7. joulukuuta 1952, Kokkola) on laajaa menestystä uransa aikana saavuttanut suomalainen trial- eli maastotaitoajokuljettaja. Hänen aktiivikautensa sijoittui 1970-1983 välille, ja hän ajoi espanjalaisilla, tarkemmin katalonialaisilla Montesa- sekä Bultaco (CEMOTO)-merkeillä. Hän saavutti kolme MM-titteliä, kaksi hopeasijaa ja kaksi MM-pronssia, seitsemän PM-titteliä, yksitoista SM-titteliä, yhden Ison-Britannian trialmestaruuden sekä oli ensimmäinen ei-brittiläinen "Scottish Six Days Trial"- voittaja. SSDT-kilpailu on järjestetty 1909 lähtien, ja se on maailman vanhin yhtäjaksoisesti (tauot maailmansotien ajaksi huomioituna) järjestetty moottoriurheilukilpailu. Trial-maastotaitoajossa on kilpailtu Suomessa vuodesta 1956 lähtien, kun opettaja Matti Viro oli suomentanut SML:le lajin säännöt.

Vesterinen on muun muassa:

• ensimmäinen kolme perättäistä MM-mestaruutta saavuttanut kuljettaja (1976-1978), vrt Eddy Lejeune (1982-1984)
• ensimmäinen ei-brittiläinen SSDT-voittaja (1980)
• ensimmäinen ei-brittiläinen Iso-Britannian kansallinen trial-mestari (1982)

Hän oli myös tärkeä esikuva, kun laji nousi Suomessa 1970- ja 1980-luvulla laajaan suosioon - esimerkiksi minitrial ja kahden kotimaisen valmistajan (Helkama, Tunturi) trial-mopomallit - ja synnytti uusia mestareita kuten Tommi Ahvalan.

Ura

Yrjö Vesterinen aloitti kilpailut 16-vuotiaana 100-kuutioisella Yamahalla. Hän oli tuolloin muuttanut Helsinkiin opintojensa vuoksi. Hän vaihtoi pian merkkiä Bultacoon, ja sitten Montesaan jonka Cota 247-mallilla hän saavutti juniori-SM:n vuonna 1969.

Seuraavalle kaudelle Vesterinen siirtyi senioreihin, ja voitti trialin Suomen mestaruuden 1970. Se olisi alku SM-mestaruuksien sarjalle mikä jatkuisi aina vuoteen 1980 asti. Hän osallistui koemielessä myös silloisen EM-sarjan Suomen osakilpailuun, ja tuli kansainvälisessä seurassa kilpailun neljänneksi - mikä riitti EM-kokonaistilanteessa 15. sijalle. Seuraavana vuonna, vasta 18-vuotiaana, Vesterinen osallistui neljään EM:n (mikä vastasi maailmanmestaruussarjaa, vaikkakin vielä epävirallisesti) ja nousi EM-kokonaistilanteessa seitsemänneksi.

Vuonna 1972 Bultaco, joka oli mullistanut lajin ajokalustoa edellisen vuosikymmenen aikana Sammy Millerin (moninkertaisen mestarin) kanssa uudenlaisen trialpyörän kaksitahtimoottorilla esiteltyään, valitsi Vesterisen tehdaskuljettajakseen. Hän pääsi osallistumaan kolmeen EM-osakilpailuun, joista Ruotsin osakilpailussa tuli ensimmäinen EM-voitto. Myös 1973 Vesterinen ehti opiskeluiltaan osallistua viiteen EM-osakilpailuun ja oli kokonaistilanteessa seitsemäs, oltuaan edeltävänä vuonna kuudes.

Vuosi 1974 tarkoitti Yrjö Vesterisen kääntymistä lajin ammattimaiseksi harjoittajaksi. Hän muutti Saksaan ja alkoi harjoitella vakavissaan Bultaco-kuljettajakumppaninsa, kahdeksankertaisen mestarin, ranskalaisen Charles Coutardin kanssa. Hän omaksui brittiläisestä eroavan, laajalti elegantiksi ja hienoksi kehutun ajotyylin, ja hioutui lajin täysammattilaiseksi kyeten toistamaan tasaisen hyviä suorituksia kilpailusta toiseen sekä huolehtimalla tarkasti niin imagostaan kuin sponsoreistaan. Sen vuoden EM-sarjan (yksi osakilpailu USA:ssa) viidettä sijaa seurasi myrskyvaroitus vuonna 1975, kun hän sijoittui alkukauden vaikeuksista huolimatta mestaruuden hopealle heti suurmestari Martin Lampkinin (EM 1973, MM 1975 Euroopan mestaruuden muututtua maailmanmestaruudeksi) jälkeen.

Toisena maailmanmestaruusarvon saaneen trialin vuonna 1976 Yrjö Vesterinen näytti kauden suuntaa heti ensimmäisessä, Pohjois-Irlannin osakilpailussa, jonka hän voitti ensimmäisenä ei-brittinä. Vuosi jatkui voittojen ja kärkisijojen kimarana, ja vei ensimmäisen kolmesta perättäisestä MM-tittelistään. Vesterinen oli tuolla ajanjaksolla kiistaton lajin valtias. Vasta vuonna 1979 löytyi haastaja yhdysvaltalaisesta Bernie Schreiberista, osittain Bultaco-tehtaan vaikeuksien vuoksi, joka tyrkkäsi Vesterisen pois MM:n korkeimmalta korokkeelta kakkoseksi. Tiimi vaihtui vuodelle 1980 - saman ratkaisun joutui tekemään moni muukin ennen Bultacolla kilpaillut kuljettaja - ja kalustoksi tuli Montesan Cota 349. Uudella soittimella Vesterinen aiheutti suurjärkytyksen lajia aiemmin hallinneelle Iso-Britannialle viemällä voiton heidän pyhätössään Skotlanissa, SSDT-kilpailussa ensimmäisenä muuna kuin brittikuljettajana. MM-sarjassa mitali kuitenkin himmeni pronssiksi.

Vuonna 1981 Bultaco pystyi houkuttelemaan Vesterisen takaisin tiimiinsä uudella kuusilovisella "Sherpa 199B"-mallillaan, jonka piti olla lääke yhtiön kriisiin. Nyt sarjaan oli kuitenkin tullut uusia nuoria kuljettajia, ranskalainen Gilles Burgat (suurmestari Claude Burgat`n poika) ja sitten belgialainen Eddy Lejeune (hänen isänsä Eddy Jean Lejeune oli 1955 ollut eräs taustahahmoista Belgian alkaessa ensimmäisenä maana Iso-Britannian jälkeen järjestää kansallista trial-mestaruutta), ja Vesterinen jäi MM-sarjan pronssille. Muutettuaan Englantiin hän kuitenkin pokkasi vuoden 1982 Britannian mestaruuden. Vuonna 1982 Vesterinen osallistui MM-sarjaan enää satunnaisesti, ja 1983 hän oli mukana lähinnä enää SSDT:ssä, josta saaliina oli viides tila yhtenä harvoista enää Bultacoon luottaneista kuljettajista.

Uran jälkeen

Aktiiviuransa lopetettuaan Yrjä Vesterinen ei kuitenkaan luopunut lajista täysin, vaan perusti 1984 Vesty UK Ltd.-yrityksensä alaisuuteen APICO-haaran, josta on sittemmin kehittynyt Iso-Britannian suurin offroad-varusteiden ja vaatteiden kauppias. Yrjö Vesterinen on myös ollut usein trial-kilpailuissa nähty vieras hänen valmentaessa Mika-poikaansa lajissa. APICO:n online-tuoteluettelo 2015 on silmäiltävissä täällä.

Mestaruustaulukko (sijat)

Minitrial-buumi, Helkama Raisu trialmopo

Linkkejä

• Suomen Moottoriurheilumuseo: Kuljettajasivu (ei päästä kuljettajiin?)
• Tulostaulukko (englanninkielinen): Trial Online
• Harrastajasivusto Bultacolivier (ranskankielinen)
• Wikipedia (katalaani): Yrjö Vesterinen

Perustuu pitkälti Wikipedia CA- (Katalonia) sivuun, siksi GFDL