L`Autodrome de Linas-Montlhéry (myös lyhyempi Autodrome de Montlhéry tai Autodrome Parisien) on kuuluisa ranskalainen moottorirata, mikä sijaitsee 23 kilometriä Pariisista etelä-lounaaseen, yhteen kasvaneiden Linasin ja Montlhéryn kaupunkien länsi-lounaisreunalla päätien N20 (Route Nationale) lähistöllä, metsäisellä Hurepoix`in ylänköalueella. Kyseinen N20-päätie, joka jatkuu viitisen kilometriä pitkänä suorana Linasista edelleen Arpajon:in kaupunkiin, oli ennen moottoriurheilukeskuksen valmistumista itsessäänkin nopeusennätysajojen tilapäisenä pitopaikkana 1920-luvulla - pikantisti, koska vuonna 1907 valmistuneen sussexilaisen Brooklands-moottoriradan naapurit olivat meluhaittoihin kyllästyneenä saaneet aikaan pakollisen äänenvaimennuksen Brooklandsissa ajaviin ajoneuvoihin, sekä yökilpailujen kiellon (enteitä nykyajan NIMBY-ismistä), minkä vuoksi brittiläisten valmistajien ja nopeusajoihin viehättyneiden yrittäjien oli hakeuduttava sallivammille seuduille: Ranska oli 1800-luvun lopulta pitkälle 1900-luvun puolelle juuri vapaamielisen lainsäädäntönsä vuoksi automobilismin johtava maa Euroopassa (ks. Lontoo-Brighton-protestiajo 1896 Britannian ahdasmielistä tielainsäädäntöä vastaan - marraskuisena Veteran Car Run:ina maailman vanhin yhä järjestettävä moottorialan tapahtuma, kun taas Saksan keisari Vilhelm II oli enemmänkin kiinnostunut taistelulaivoista - ja pahojen kielten mukaan kenties myös merimiespojista). Nykyisin tuo N20-tie on toki nelikaistainen pikatie muinaisen puiden reunustaman maalaistien sijaan.

Historiaa

Meseeni Alexandre Lamblin

Moottoriratahankkeen taustahenkilönä ja primus motor:ina oli teollisuusmies Alexandre Lamblin, jäähdytinten valmistaja sekä lentokoneisiin että autoihin, joita valmistavien yritysten merkittävä keskittymä sijaitsi Pariisin alueella, mutta myös lehden L`Aero-Sport kustantaja. Moottoriurheilukeskuksen piti tulla Ranskan vastineeksi Lontoon kupeessa sijaitsevalle Brooklandsille (1907), yhdysvaltalaiselle Indianapolis-ovaalille (1911) sekä italialaiselle Monzalle (1922, alunperin ovaali, mikä on enää osittain F1-radan käytössä). Tarkoitusta varten monsieur Lamblin, neuvoteltuaan satojen hehtaarien maa- ja metsätalousalueena käytetyn Hurepoix-ylängön ostamisen Montlhéryn ja Nozayn kylien väliltä, sai myös ostettua laajan peltoalueen Montlhéryn kupeesta. Alueen tultua hankituksi Lamblin teetti kaksi tutkimusta moottoriratatarpeista, joista edullisin ehdotti 2,5 kilometrin ovaalirataa (edellä kuvattujen perinneratojen tavoin korotetuin kaartein), sekä mahdollisesti siihen liitettävää rataosuutta mikä kiertäisi laajempana lenkkinä ostettuja tiluksia.

Lamblin pestasi insinööri Raymond Jamin`in suunnittelemaan radan. Ovaaliosuudesta tulisi projektiopituudeltaan keskilinjalta mitattuna 2.548,24 metrin mittainen ja 18-21,5 metrin levyinen, varustettu korotetuilla koverilla, logaritmisesti huippuaan kohti jyrkkenevillä päätykaarteilla sekä niitä yhdistävillä kahdella 180 metrin suoralla. Laskelmat oli laadittu siten, että 1.000 kilon auto pystyisi ajamaan korotetut kaarteet korkeimmalla kaistalla silloin huikealla 220 km/t nopeudella. Rata kierrettäisiin kilpailussa myötäpäivään, ennätysajoissa kuitenkin vastapäivään, ja suorilta oli poistumis- ja paluuväylät maantieradalle, jonka kokonaispituus olisi 12.500 metriä (ovaalikaarre sekä maantierata) tai 17.070 metriä (ratojen kokonaispituus mukaan lukien mm. ovaalin keskellä sijaitsevat koeradat) suunnittelupiirroksen mukaan.

1930-luvun nopea kehitys ohittaa radan konseptin

Ovaali valmistui kahdentuhannen ammattilaisen voimin kuudessa kuukaudessa jo vuonna 1923, ja siihen käytettiin 1.000 tonnia terästä sekä noin 8.000 tonnia betonia. Osa ovaalin elementeistä valmistettiin ennalta valmiiksi, eli rakennustapa oli hyvinkin edistyksellinen. Maantierata taasen valmistui kaudelle 1925. Rakennusprojektiin sisältyi varikko, katsomo, ajanotto sekä erinäisiä ajoneuvoteollisuutta palvelevia työ- tai tutkimustiloja. Jo kaksi kuukautta moottoriradan avaamisen jälkeen siellä oli saavutettu yli sata uutta ennätystä, sillä sallivat olot sekä kätevä sijainti tekivät Linas-Montlhéryn radasta etenkin brittikuljettajien suosikin. Myös ranskalaisvalmistajat ottivat sen heti areenakseen: esimerkiksi AVIONS VOISIN-loistoautovalmistaja ajoi siellä syyskuussa 1930 uuden 50 000 km:n ennätyksen 119,857 km/t keskinopeudella. Automobile Club de France:n (ACF) ensimmäinen Grand Prix-kilpailu voitiin pitää Linas-Montlhéryssä 26.7.1925 (täysmittainen 12,5km-versio), ja sitä kunnioitti läsnäolollaan mm. Ranskan presidentti. Sen voitti Robert Benoist 12-sylinterisellä DELAGE-autolla, mutta kilpailu vaati myös ALFA-ROMEO P2-kilpurilla ajaneen Antonio Ascarin hengen (tämän poika Alberto Ascari nousisi myöhemmin kilpa-autoilun suurmieheksi). ACF:n Grand Prix järjestettäisiin radalla myös vuosina 1931-1937 (pois lukien lamavuosi 1932), ja siellä taistelisivat arkkivihollisten Alfa Romeo ja BUGATTI lisäksi myöhemmin myös natsi-Saksan hurjat MERCEDES-BENZ ja AUTO UNION-Hopeanuolet. Jo vuoden 1935 GP-kilpailua varten ovaaliin joudutiin lisäämään kolme hidastusmutkaa, sillä Hopeanuolten vauhtivarat paljastivat moottoriradan jääneen jo auttamatta jälkeen tekniikan kehityksestä (shikaanien sijainti ilmenee lähdesivun piirroksesta). Moottoripyörien GP-osakilpailut se isännöi vuosina 1931, 1935 ja 1937.

Ranskan valtio tulee apuun

Radan kallis ylläpito tuotti omistajalleen lamavuosina kuitenkin merkittävää taloudellista rasitusta. Myös radan liukas ja rapistuva betonipinta oli ongelmallinen, sillä monopostoilla oli korkeissa nopeuksissa vaikeuksia säilyttää ohjattavuutensa. Rata menetti jo 1938 GP-autokilpailujen järjestämisoikeuden riittämättömien puitteidensa vuoksi (mm. korotettujen kaarteiden puutteelliset kaiteet). Vuonna 1939 Lamblin myi siksi radan ja siihen kuuluvan peräti 750 hentaarin maa-alueen Ranskan valtiolle, joka asetti sen sotaministeriönsä alaisuuteen. Rata kärsi toisen maailmansodan aikana rapistumisesta ja lisävaurioista. Vuodesta 1946 lähtien sotaministeriö vuokrasi rataa Union Technique de l'Automobile, du Motocycle et Cycle eli UTAC-liitolle vuosivuokraa vastaan. Rata-alue myös koki mittavan, kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen, jonka aikana sen pinnoite uusittiin, ja useita rakenteita kuten uusi katsomo sekä ajanottotorni, myös uusi polttoainevarasto ja koetiloja lisättiin moottoriurheilukeskukseen. Se voitiin vihiä uudelleen käyttöön 16.2.1947 pidetyssä seremoniassa, johon osallistuivat senaikaiset Ranskan huippu-autokilpailijat Maurice Trintignant ja Raymond Sommer (jäljempi oli huippulahjakkuus, mutta kuoli valitettavasti 10.9.1950 Circuit de Cadours-radan typerässä kilpaonnettomuudessa).

Toisen maailmansodan jälkeen

Radan rakenteelliset pulmat piirtyivät yhä selvemmin esiin nopeuksien noustessa sodan jälkeen entisestään. Myös radan kunto rapistui, ja siksi suurkilpailut harvenivat jo 1950-luvulla siirtyen sittemmin kokonaan uusille moottoriradoille. Kuuluisa Bol d`Or (mp)-kilpailu vieraili radalla sodan jälkeen vielä usean kerran (vuodet 1949, 1950, 1952-1960, 1967 ja 1970), ja Linas-Montlhéry oli yhä monien ennätysajojen pitopaikka: eräs niistä oli vuonna 1961 Velocetten 500-kuutioisella Venom-pyörällä ajettu 24h-ennätys keskinopeudella 161,01km/t (lie edelleen lyömättä), jonka huikean ja mielenkiintoisen tarinan Vintagent-sivusto (englanniksi) kirjoitti kuvineen hiljattain auki.

Tulevaisuus?

Linas-Montlhéryn rata menetti kilpailujen järjestämisoikeuden lopullisesti vuonna 2004, sillä sen korjaaminen vastaamaan sääntöjä olisi edellyttänyt peräti 15 miljoonan Euron panostusta, mutta se on rappeutuneenakin yhä edelleen käytössä muistotapahtumien myyttisenä pitopaikkana. Rata-alue on nykyään UTAC:n omaisuutta (liitto omistaa myös SIMCA:n entisen Mortefontaine-koeradan pohjoisen Ranskan Oise-maakunnassa), ja liitto on myös avannut sen siviilikäyttöön, muun muassa ranskalaisten autonvalmistajien testiajopaikaksi. Vajaakäytölle jäänyt rata on kuitenkin purku-uhan alainen, vaikkakin se on eräs viimeisistä mobilismin muistomerkieistä Rouen-Les Éssarts`in sekä Reims`in kilparatojen tultua jo tärvellyiksi, ja listattu 20. vuosisadan perinnekohteena (joskaan titteli ei anna suojeuluarvoa). Laaja alue hyvin lähellä Pariisia lienee kiinnostava rakennusyhtiöillekin (ks. Helsinki-Malmin lentoaseman surkea kohtalo).

Lähteitä

• Montlhéry-sivuston historiikki englanniksi, myös 4 muuta kieliversiota
• Stades mythiques (ranskaksi)
• Vintagent: Legends of Montlhéry, osa 1 (englanniksi, kuvia)
• sekä Wikipedia-kirjoitukset FR/EN/DE