Dieter Braun

Dieter Braun (syntynyt 2. helmikuuta 1943, Ulm) on laaja-alainen saksalainen (SLT) moottoriurheilija, kaksinkertainen WGP-maailmanmestari 1970 125-kuutioisissa (Suzuki) ja 1973 250-kuutioisissa (Yamaha), eli Braunin aikalainen ja kilpakumppani GP-radoilla oli Jarno Saarinen. Hän voitti myös Länsi-Saksan kansallisia road racing-mestaruuksia viisi kappaletta 1967-1973, ja Mansaaren TT-ajot yhden kerran 1970 Ultralight-TT (125-luokka, Suzuki - Braunin ainoa kilpailu TT:ssä!). Braunin aktiiviura päättyi 1977 Itävallan GP:ssä Salzburgringillä tapahtuneen onnettomuuden seurauksiin: Franco Uncinin ja Johnny Cecotton yhteentörmäys oli levitti romua koko radan leveydeltä, ja se aiheutti Braunin kaatumisen sekä silmävamman, mikä esti silloin jo 34-vuotiaan kuljettajan jatkamisen moottoriurheilijana vaikkakin toipuminen oli lopulta täydellinen. Braunia voi sanoa erääksi supermoto-pioneeriksi, ja hänen karriääriinsä liittyy varsin hauskojakin tapahtumia.

Ura

Ulmissa, Lounais-Saksan Baden-Württembergin osavaltion maatalousvaltaisella seudulla syntynyt Dieter Braun aloitti uransa aluksi avustajana kilpailuissa, kunnes hän osti kilpavälineekseen motocross-Maicon. Voitettuaan luokassaan juniorikuljettajien aluemestaruuden 1964 hän käytti samaa tuttua Maicoansa 1965 lähtien sopivammaksi itse muunneltuna katukilpailuihin. Eräs varhainen kohokohta oli Bremenin keskustassa vuodesta 1952 (jatkuu yhä) järjestetyn "Fischereihafen-Rennen":in (kalasatama-kilpailu) 500-kuutioisten luokan voittaminen 1965 liukkaalla mukulakiviradalla, kun katurenkailla varustettu motocross-Maico oli sokkeloisella radalla täysin ylivoimainen katukilpureihin verrattuna. Menestys herätti huomiota, ja pakotti Fischereihafen-järjestäjät muuttamaan sääntöjänsä niin, että maastopyörällä osallistuminen ei enää ollut mahdollista. Voitaneen hyvällä syyllä sanoa, että tapahtuma (ja eräät muut vastaavat) olivat sykäys "supermotard"- eli supermoto-lajin syntyyn... se nousisi kukoistukseen 1970-luvun lopun USA:n "Superbikers"-sarjan myötä (1979-1985) kun sarjaan osallistuneet kuljettajat veivät idean taas Eurooppaan, ja etenkin aluksi Ranskaan. AMA ryhtyi järjestämään lajin kilpailuja taas 2003, ja FIM nosti lajin maailmanmestaruusarvoon (eri luokat), on myös EM-sarja, ja lukemattomia muitakin tapahtumia. Lajin suuri suosio on tuonut markkinoille runsaasti tehdastekoisia maastomallien SuMo-variantteja, ja kyseinen pyörätyyppi onkin paitsi hauskuutensa myös ominaisuuksiensa vuoksi nykyajan niin umpitylsässä rajoitusvimmaisessa maailmassa hilpeä poikkeus, monilla tavoin fiksu tyylisuuntaus, jopa eräänlainen terveystätien syvästi inhoama "kapinallinen".

Braun vaihtoi viimein vanhan Maiconsa ratakilpureihin, ja maastossa hankitun tarkan ajotuntumansa ansiosta hän voitti jo 1965 Juniori-Cup:in 250-luokan Yamaha TD1:llä. 1967 seurasi ensimmäisen Länsi-Saksan kansallisen mestaruuden (350-luokka, Aermacchi). Mestaruussarja jatkui 1968-1969 125-luokassa ja Itä-Saksalaisella MZ:llä - Saksan suurin postimyyntiyritys NECKERMANN oli hieman aiemmin ottanut Garellin ja Jawa/CZ:n ohella myös MZ:n moottoripyöriä myyntyluetteloonsa, ja lupaavan Braunin pestaaminen oli merkin markkinointikeino (MZ oli toki ollut 1960-luvun vaihteessa merkittävä 2T-tekniikan uudistaja, ja yhtiön kilpurit hyvinkin kärkikastia). Braun oli myös jo 1968 siirtynyt kilpailemaan WGP:ssä, ja vuoden 1969 sarjahopeaa seurasi 1970 mestaruustitteli, kumpikin 125-luokassa Suzukilla. Braun ajoi myös 250- ja 350-luokissa, ja 1974 lähtien 500-luokassa. WGP:n saavutuksina olivat vielä 1974 sarjahopeaa niin 250- kuin 350-luokissa, sekä 1975 sarjapronssi 250-luokassa. Braun karkasi 1973 Monzan Italian GP:n traagisessa 250-luokan startissa kilpailijajoukon edelle, tiesi välttää Walter Villan Benellistä sitä edeltäneessä 350-luokan lähdössä radalle levittämän öljyvanan, mutta hänen takanaan tiiviissä muodostelmassa ensimmäiseen "Curva Grande"-mutkaan ajaneen seuraajajoukon kärki, Renzo Pasolini, Jarno Saarinen ja Hideo Kanaya kaatuivat. Ensin mainitut kaksi menehtyivät syntyneen 14 kuljettajan massakolarin aikana. Braun, tuhoisasta kolarista selvinneenä, palasi ensimmäisenä alkukierrokseltaan varikolle ilmoittamaan tapahtuneesta ja hälyyttämään toimettomat järjestäjät pelastustoimiin. Valitettavasti moottoriurheilu menetti Monzan järjestäjien tarpeettomien ellei suorastaan rikollisten laiminlyöntien takia kaksi aikakauden parhaimmista kuljettajista.

Eräs Braunin uran hauskoista tilanteista oli voitto vuoden 1971 Itä-Saksan GP:ssä Sachsenring` illä. Siellä runsaslukuinen yleisö osoitti laajaa suosiota Braunin voitolle, ja alkoi spontaanisti laulaa mukana kansallishymni "Lied der Deutschen":iä - mukaan lukien laulun kolmas säkeistö "Yhtenäisyyttä, oikeutta ja vapautta Saksan isänmaalle...", mikä oli DDR:ssä kielletty. Reaktiona DDR-johto määräsi Sachsenring-osakilpailun seuraavaksi vuodeksi 1972 kutsukilpailuksi - johon tietenkin kutsuttiin edustajia pääasiassa vain luotettavien sosialististen aateveljien piiristä. 1973 Sachsenring poistui WGP-kalenterista - virallisesti sen liian suurten kustannusten sekä vaikeiden turvallisuusjärjestelyjen takia. Tapahtuma lie osaltaan vaikuttanut MZ-kilpaosaston hyvin jyrkästi tiukentuneeseen kuriin sekä epäsuosioon joutumiseen DDR-johdon silmissä, minkä vuoksi virallinen tehdastalli lopetti kauden 1974 jälkeen (eräiden kuljettajien kuten Suomen Tapio Virtasen kuitenkin nauttiessa 1975 vielä kvasi-tehdaskuljettajan asemaa).

Uran jälkeen

Braun, eräs Saksan menestyneimmistä ratamoottoripyöräilijöistä sodanjälkeisellä ajanjaksolla, vetäytyi julkisuudesta takaisin kotikaupunkiinsa Hermaringeniin (Ulm) uransa päätettyään, mutta on ajoittain kunnioittanut erilaisia moottoripyöräurheilun tapahtumia läsnäolollaan.