Jarno Saarinen

Jarno Karl Keimo Saarinen (11. joulukuuta 1945 Turku — 20. toukokuuta 1973 Monza, Italia) oli suomalainen ratamoottoripyöräilijä ja ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari vuodelta 1972.

Jarno Saarinen tunnettiin uransa alkuaikoina siitä, että hän huolsi ja viritti moottoripyöränsä täysin itse. Saarisen alkuperäinen lempinimi oli "kissaparoni", jonka hänen veljensä antoivat kissoista pitävälle Saariselle. Myöhemmin tuo lyheni pelkäksi paroniksi. Ulkomailla Saarisesta käytettiin lempinimiä The Baron ja Flying Finn, lentävä suomalainen.

Jarno Saarisen mukaan on nimetty tie Turun Ruissalossa Turussa sekä Alastaron Virttaalla. Formula 1 -kuljettaja Jarno Trulli on nimetty Saarisen mukaan.

Ura

Saarinen voitti 1965 jäärata-ajon Suomen mestaruuden 250-kuutioisten luokassa. 1969 hän voitti ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuden 125- ja 250-kuutioisten luokassa. 1970 mestaruus tuli 250-kuutioisissa ja 1971 350-kuutioisissa. 1972 hän voitti sekä 250- että 350-kuutioisten Suomen mestaruuden.

Turkulaisen Jarno "Paroni" Saarisen ensimmäinen esiintyminen MM-sarjassa tapahtui 1968 Imatran Ajoissa. Tuolloin hän sijoittui 125-luokan kilpailussa yhdeksänneksi. Ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto tuli 350-kuutioisten luokassa Tšekkoslovakian GP:ssä 1971. Tuon kauden aikana hän voitti myös yhden 250-kuutioisten osakilpailun Espanjassa. Kauden päätteeksi Saarisen pisteet riittivät hopeaan 350-kuutioisissa ja pronssiin 250-kuutioisissa.

Kaudella 1972 Saarinen löi itsensä lopullisesti läpi. Hän saavutti kauden aikana 7 osakilpailuvoittoa ja sijoittui 16 kertaa kolmen joukkoon. 250-kuutioisten maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. 350-kuutioisissa tuli jälleen hopeaa.

Kauteen 1973 Jarno Saarinen lähti Yamahan tehdaskuljettajana kovin tavoittein. Hänen tavoitteenaan oli tuon kauden aikana voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten, maailmanmestaruus. Tuo suoritus olisi hyvinkin voinut onnistua sillä kauden loppupisteisiin kussakin sarjassa laskettiin seitsemän kilpailun pisteet. Heti ensimmäisessä Ranskan GP:ssä Saarinen voittaa 500-luokassa, ja on vasta toinen kuljettaja Geoff Duken jälkeen jolle ensi voitto ensi kilpailussa onnistuu. Samana vuonna Saarisesta tuli ensimmäinen eurooppalainen Daytona 200 -ajon voittanut kuljettaja.

Kauden 1973 kuudesta ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Kauden neljäs kisaviikonloppu oli Monzassa, Italiassa. Tuo kilpailu koitui Jarno Saarisen ja italialaisen Renzo Pasolinin kohtaloksi. 250-kuutioisten kilpailu päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Oikealle kaartuvaan Curva Grande -mutkaan oli edellisen luokan kilpailun jäljiltä jäänyt öljyä, jota järjestäjät eivät vaatimuksista huolimatta olleet suostuneet siivoamaan. Pasolini tuli kurviin toisena ja Saarinen kolmantena. Pasolini kaatui, eikä Saarinen pystynyt väistämään häntä. Näin tapahtui yksi kaikkien aikojen pahimmista moottoripyöräonnettomuuksista, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen menetys oli niin kova isku Yamahalle että se veti tehdastallinsa pois kilparadoilta loppukaudeksi. Lisäksi Monzassa lopetettiin moottoripyöräkilpailut (jotka alkoivat uudestaan vasta vuonna 1981), kun neljäkymmentä päivää Saarisen ja Pasolinin onnettomuuden jälkeen samassa mutkassa menehtyi juniorikilpailuissa kolme kilpailijaa.

Pesaron myyttinen tripletti 1972

Kuriositeettina mainittakoot Pesaro-Villa Fastiggi -katuradalla käyty kansainvälinen, Italian CIV-mestaruuteen kuuluva osakilpailu 20.8.1972, mihin Alejandro de Tomaso oli palkannut Jarno Saarisen ajamaan Benellin uudistettuja 350- ja 500-quattroja ensiesiintymisessään kilparadoilla. Saarinen, joka ei ollut tutustunut Benelleihin ennalta, ja jolle kyseessä olivat paitsi ensi kilpalähdöt nelitahtisilla (?) myös ensi lähdöt enemmän kuin 2-sylinterisillä kilpapyörillä (?), suorastaan nöyryytti sateessa ajetuissa 350- ja 500-luokan lähdöissä Italian huippukuljettajia, myös itse Agostinia 22 sekunnilla (video) 500-luokassa - voitettuaan ensin jo 250-luokassa näytöstyyliin Yamahallaan (lähde italiankielinen = lähdevirhevaraus). Teko Benellin kotikaupungissa hullaannutti pesarolaisyleisön, ja melko tuoreetkin 2000-luvun italialaiskirjoitukset muistavat vielä tämän Jarno Saarisen kylmiltään saavuttaman "myyttisen tripletin". Kohtalon ivana seuraavana keväänä 1973 juuri 350-kuutioinen nelisylinteri-Benelli Walter Villan ajamana rikkoutui, ja levitti Monzan radalle öljyvanan, mihin liukastunut seuraavan 250-luokan lähdön johtorypäs kaatui ensimmäisen kierroksen alussa. Massakolari vaati Jarno Saarisen ja Renzo Pasolinin hengen, ja usea muu kuljettaja loukkaantui.

Saarinen oli liekeissä myös Modenan GP:ssä 20.3.1973, kun hän voitti Yamahalla 250- ja 350ksm -luokkien kilpailut: 350-luokassa hänen keskinopeutensa kilpailuerässä oli 132,45 km/t, eli hitusen korkeampi kuin Agostinin 500-luokassa saavuttama 132,23 km/t.

Monzan musta sunnuntai 20. toukokuuta 1973

"Documentation of an Accident" (Yamaha Motor Co., Ltd. pamfletti 1973)

Teksti: Don Emde, lähde, käännös mustavi, tekijänoikeus (1973) lie rauennut 4/2015 mennessä.

"MUSTA SUNNUNTAI, kirjoittaja Don Emde / valokuvat Dave Friedman

20. toukokuuta 1973 tullaan muistamaan ikuisesti moottoripyöräkilpailujen historian traagisimpana päivänä. Monzan radalla Italiassa 14 kuljettajaa kaatui Italian Grand Prix`n 250-luokan lähdön ensimmäisessä mutkassa, jolloin kokenut Renzo Pasolini ja hallitseva 250-luokan maailmanmestari Jarno Saarinen saivat surmansa. Heidän nopeutensa saapuessaan Curva Grandeen arvioitiin olleen 135mph (hieman vajaa 220km/h). Voidaan sanoa, että tuhoisaan onnettomuuteen myötavaikuttaneista tekijöistä syntyi "täydellinen myrsky" pahoja yksittäisiä seikkoja jotka kaikki tapahtuivat pahimmalla kuviteltavissa olevalla hetkellä pahimmassa mahdollisessa paikassa.

On esitetty eräänä teoriana tapahtumien käynnistymisestä kyseisenä kohtalokkaana päivänä, että Renzo Pasolinin Aermacchi/Harley Davidson 250-kilpurin männän kiinni leikkautuminen olisi aiheuttanut hänen kaatumisensa lähtijäjoukon syöksyessä Curva Grandeen ensimmäisellä kierroksella. Ilman väistöalueita Saarisella tai muilla kuljettajilla ei ollut mahdollisuutta väistää kaatunutta Pasolinia. Olipa tämä myötävaikuttava tekijä tai ei voi osoittautua mahdottomaksi todistaa jälkeenpäin. Vaikkakin moni kannattaa esitettyä teoriaa on ylivoimaisesti yleisempi päätelmä, että onnettomuuden aiheutti radalle joutunut öljy, minkä yksi tai usea edeltävän 350-luokan lähdön kuljettaja oli sinne levittänyt. Kilpailun toimitsijat, vaikkakin olivat saaneet varoituksia edeltävään lähtöön osallistuneilta kuljettajilta, päättivät lähettää 250-luokan kilpailuun aikataulun mukaisesti. Tämä kohtalokas päätös oli kieltämättä pahimman laadun esimerkki heikosta arvostelukyvystä minkä urheilumuotomme on koskaan joutunut todistamaan. Erästä kilpailun keskeyttämistä aggressiiviseti vaatinutta kuljettajaa uhkailtiin diskvalifikaatiolla (kilpailusta sulkemisella). Eräs vakavan huolensa ilmaissut lehtitoimittaja taas oli tulla pidätetyksi. Yamaha Motor Co. taas oli niin järkyttynyt paitsi suuren nuoren mestarinsa myös tämän arkkivihollisen surmasta, että se ryhtyi itse tutkimuksiin tuon päivän tapahtumista, ja julkaisi tutkimuksensa tulokset kirjasessa, jota yhtiö jakoi sittemmin halukkaille. Jarno Saarisen ja Renzo Pasolinin muistoa kunnoittaakseen kirjoittajat eivät tässä näytä Yamaha-kirjasen kuvia onnettomuustapahtumista. Jumalan armoa, Jarno ja Renzo.

Documentation of an Accident The complete text of Yamaha’s booklet regarding the Monza tragedy of May 20, 1973 (Note: the text is as presented in the booklet, with minimal editing) "Erään onnettomuuden tutkielma": Ohessa Monzan tragediaa 20. toukokuuta 1973 käsittelevän Yamaha-kirjasen täydellinen sanamuoto (huomautus: teksti vastaa kirjasessa esitettyä, vähäisesti editoituna - käännös alkuperäistekstin jälkeen, kappalejako kääntäjän). Kirjasen ernglanninkielinen teksti ks. eo. linkki - alla sen suomennoksen yritys.

Yamaha-pamfletin käännös (mustavi)

20. toukokuuta 1973 Monza, Jarno Saarinen, Renzo Pasolini, Erään onnettomuuden tutkielma, Monza 20. roukokuuta 1973. GP-kauden 1973 neljäs maailmanmestaruusosakilpailu.

Jarno Saarinen, syntynyt 11. joulukuuta 1945 Turku/Suomi, naimisissa, ammatti autoinsinööri. Yamahan tehdastallin kuljettaja. Vuoden 1965 Suomen jääspeedway-mestari, kuusinkertainen Suomen roadracing-mestari: 1969 (125 ja 250), 1970 (250), 1971 (350), 1972 (250 ja 350). Ensiesiintyminen GP-sarjassa 1968, neljäs sija maailmanmestaruuden 250-luokassa 1970, toinen sija maaimanmestaruuden 250-luokassa sekä kolmas sija 350-luokassa 1971, maailmanmestari 250-luokassa sekä toinen sija maailmanmestaruuden 350-luokassa 1972. Renzo Pasolini, syntynyt 18. heinäkuuta 1938 Riminissä Italiassa, naimisissa ja kaksi lasta, ammatti kilpa-ajaja. Aermacchi-, Benelli- ja Harley-Davidson-tehdastallien kuljettaja. kolmas sija maailmanmestaruuden 350-luokassa 1966, toinen sija maailmanmestaruuden 350-luokassa 1968, kolmas sija maailmanmestaruuden 350-luokassa 1970, kuusinkertainen Italian mestari luokissa 250 ja 350.

Kolme lähtöä, luokkien 50, 125 ja 350, on ajettu... kellonaika on tarkalleen 15.17, kun alle 250 kuution luokan kuljettajat lähetetään kilpailuun. Jarno Saarinen, mestarisuosikki tässä luokassa voitettuaan kolme edellistä kilpailua, aikoo tämän kilpatapahtuman lisäksi osallistua enää kahteen tulevaan Jugoslaviassa ja Alankomaissa tavoitellakseen 500-luokan ohella voittoa myös 350-luokassa. Aikomuksista ei tule mitään, sillä kuusi minuuttia myöhemmin Jarnon elämä päättyy. Hänen rinnallaan kuolee myös Renzo Pasolini, alle kilometri lähdön jälkeen Curva Grande-mutkassa. Autodromo di Monza oli rakennettu yli 50 vuotta aiemmin. Pitkän historiansa aikana se on todistanut monia vakavia onnettomuuksia, traagisimman oltua kreivi Wolfgang Berghe von Trips`in ulosajo missä myös 17 katsojaa sai surmansa (10.9.1961, hän olisi tarvinnut F1-mestaruutensa varmistamiseksi enää yhden voiton, osui Ferrari 156:llaan toisella kierroksella Jim Clarkin Lotukseen Parabolica-mutkaan tultaessa, ja hallinnasta lähtenyt auto syöksyi rataa reunustaneen maavallin katsomoon - kääntäjän huomautus ja lisätieto). Monzan rata koki parannuksia useita kertoja, mutta ne eivät koskaan olleet päättäväistä laatua. Kreivi Tripsin onnettomuuden jälkeen, autokilpailijoiden vaatimuksesta, koko rata reunustettiin teräskaiteella. Useassa paikassa istutettiin myös pensasaitoja kilpailijoiden suojaksi, kuitenkin ne sijaitsivat teräskaiteen tuolla puolen. Radan tarpeelliset korjaukset suoritettiin 1973 ennen "Gran Premio Delle Nazioni"-kilpailua, mutta ne toteutettiin hyvin suurpiirteiseen tapaan. Näinpä Curva Granden radan pinnassa oli usean senttimetrin eroa. Lisäksi viimeksi suoritetuissa parannustöissä oli käytetty aikaisemmasta eroavaa materiaalia. Jarno Saarinen protestoi lopputulosta energisesti tapahtuman järjestäjille heti ensimmäisen harjoituksen jälkeen. Vikojen korjaukseen ei kuitenkaan ollut aikaa.

250-luokan starttia edeltäneessä 350-luokan kilpailussa Walter Villa ajoi tehdastallin Benellillä. Kilpailun loppua kohti tuon pyörän moottori menetti öljyä niin nopeasti, että Villa päätti viimeistä edellisellä kierroksella keskeyttää varikolle. Jo ennen tätä kaikki olivat havainneet hänen ajavan radalla vahva öljysavuvana perässään. Tavallisesti on kilpailujärjestäjän velvollisuus liputtaa kuljettaja ulos kilpailusta tällaisessa tapauksessa. Näin ei kuitenkaan tehty. Tultuaan varikolle omasta aloitteestaan Villan mekaanikot usuttivat häntä palaamaan radalle ajaakseen kilpailun loppuun. Villa saavuttikin näin viidennen sijan lopputuloksissa. Pino Allievin, milanolaisen "La Gazzetta dello Sport"-lehden toimittajan kommentti: "Satuin olemaan Benellin varikkopilttuussa 350-luokan kilpailun aikana. Viimeistä edellisellä kierroksella Villa ajoi varikolle, mutta mekaanikot huusivat hänelle - mene-mene-enää yksi kierros! Villa lähti välittömästi jatkamaan kilpailuaan. Jälkeenpäin hän näytti minulle Benelliään ja sanoi: katso, se on öljyn peitossa! Tragedian jälkeen Villa meni vakavaan shokkiin ja oli kolmen päivän ajan kyvytön puhumaan. Tultuaan jälkeenpäin kysytyksi öljystä hän sanoi: ei siellä ollut öljyä!" - näin siis Pino Allevi.

Ranskalainen lehtimies Christian Lacombe seurasi kilpailua radan varrelta. Myös hän havaitsi Benellin menettävän öljyä, mitä kertyi radan pintaan. Hän puhui havainnoistaan kyseiseen paikkaan sijoitetulle kilpailutoimitsijalle ja pyysi tätä heiluttamaan öljystä varoittavaa lippua (keltainen vakiolippu punaisella pystyraidotuksella, näytetään tai vakavissa tapauksissa heilutetaan - kääntäjän huomautus). Toimitsija kuitenkin reagoi toisin: hän kutsui paikalle useita poliisivirkailijoita, ja nämä uhkasivat poistavansa Lacomben rata-alueelta väkivalloin. Kaksi Lacomben kolleegaa, F.M.Dumas (avustaja Moto Revue:lle) ja Alain Kluchnikoff seurasivat tapahtumia, ja myös he näkivät öljyn. Välittömästi tämän jälkeen seurasi 250-luokan lähtö. John Dodd`in (tunnettu kuljettaja) välitön kiireinen väliintulo jotta kilpailujärjestäjät siirtäisivät starttia ja puhdistaisivat radan ensin tuli hylätyksi, ja poliisit työnsivät hänet voimalla ulos toimistosta uhaten estää hänen osallistumisensa kilpailuun.

Lähtöviivaa lähinnä seuraava mutka on Curva Grande. Rata on siinä noin yhdeksän metrin levyinen, siis hyvin kapea tiiviille kilpailijajoukolle. Radan ulkosivulla on teräskaide, mikä oli peitetty heinäpaaleilla. Pasolini, jota seurasivat katveessa Saarinen ja Kanaya, menetti pyöränsä hallinnan kaarteen alussa. Saarinen ei enää pystynyt pääsemään hänen ohitseen, ja kaatui hänen päälleen. Kanaya onnistui väistössään, mutta törmäsi täydellä voimalla heinäpaaleihin. Heitä seuranneesta tiiviistä rykelmästä 12 muutakin kuljettajaa kaatui ja kärsi huomattavia vammoja. Saarinen ja Pasolini kuolivat välittömästi. Pitkään kestäneen päättämättömyyden vaiheen jälkeen järjestäjät päättivät keskeyttää kilpailun. Heinäkuun 8.päivänä Monzassa järjestettiin kansallinen juniorien kilpailu, ensimmäinen tapahtuma tragedian jälkeen. Ennen sen starttia lääketieteen tohtori Costa (moottoriklubi Santerno/Imola) vaati ambulanssin sijoittamista Curva Grandeen. Vaatimusta ei hyväksytty. Curva Grandessa tapahtui joukkokolari, missä kolme kuljettajaa menetti henkensä. Tuolloin kesti 20 minuuttia ambulanssien saapua onnettomuuspaikalle.

Hideo Kanaya: Ennen 250-luokan lähtöä minulle kerrottiin, että radalla oli öljyä. Sain hyvän lähdön, ja olin rinta rinnan Jarnon kanssa. Pasolini oli meidän edellämme. Kun saavuimme Curva Grandeen olimme kaikki kolme tiiviissä ryhmässä, toinen toistamme seuraillen, etäisyyksien välillämme ollessa noin puoli metriä. Pasolini johti, Jarno oli kakkosena, ja minä kolmantena. Näin pyörän liukuvan Pasolinin alta. Jarno ei voinut tehdä mitään, hän kaatui. Itse pakotin pyöräni radan ulkolaitaa kohti ja osuin heinäpaaleihin. Kaikki syttyi välittömästi palamaan. Olin nähnyt Jarnon kaatuvan vasemmalle, mutta myöhemmin hänen ruumiinsa makasi radan oikealla puolella. Palasin paikalle seuraavana päivänä, ja pystyin yhä näkemään kaikki öljyvanat.

Dieter Braun: Sain hyvän lähdön ja pääsin kärkeen. Tiedän edellisestä 350-luokan kilpailusta radalla olevasta öljystä, sillä viimeisillä kierroksilla pyöräni joutui usean kerran luistoon. Siksipä en valinnutkaan ihannelinjaa vaan sijoittauduin ulkokaarteeseen. Ajoin Curva Granden viitosvaihteella, kun normaalisti mutka ajetaan täyskaasulla kuutosvaihteella nopeuden ollessa noin 230-240km/t. En nähnyt mitä takanani tapahtui ja jatkoin, usean kuljettajan - Mario Lega ja Roberto Gallina - seuratessa mnua. Tämän ensimmäisen kierroksen aikana kukaan ei viittonut minulle minkäänlaista varoitusta. Ohitin lähtö-maalilinjan ja tulin Curva Grandeen toisen kerran. Eräs kuljettaja, luullakseni John Dodds, juoksi minua vastaan varoittaen minua. Jarrutin, ja löysin reitin pätsin läpi. Jälleen, nyt toisella kierroksella, en missään vaiheessa nähnyt mitään merkinantoja tai varoituksia toimitsijoiden puolelta. Tälläkään kertaa, palatessani taas lähtö-maalilinjalle, en saanut varoitusta tai muuta merkinantoa. Minulle oli päivänselvää, että kilpailu piti keskeyttää välittömästi, joten ajoin varikkopilttuuseeni ja pysähdyin. Muut kuljettajat jotka olivat seuranneet minua, poistuivat yhä täydellä vauhdilla Curva Granden suuntaan. Kukaan ei yrittänyt estää heitä. Olen täysin vakuuttunut, että ilman Armco-kaidetta niin lähellä rataa tämä onnetomuus olisi ollut vähemmän vakava. Mikäli olisi ollut leveämpi turva-alue, mikä nykyään on tärkein ehto kaikilla kilparadoilla, jokaisen kuljettajan olisi ollut mahdollista päästä pälkähästä. Mutta niin kauan kuin Monzan kaltaisilla radoilla ajetaan, kuljettajan henkikullalla ei ole sen enempää arvoa kuin hiirellä loukussaan - ei mitään.

Victor Palomo: Lähdön jälkeen jäin italialaisen Boneran perään. Pasolini ajoi kaarteeseen vasenta reunaa. En tiennyt missä Saarinen oli. Yhtäkkiä Pasolinin pyörä meni ympäri ja välittömästi syntyi liekkiseinä. En muista miten onnistuin pääsemään läpi, mutta kaaduin heti sen jälkeen. En tiedä tarkalleen miksi niin kävi. En nähnyt öljyä radalla. Luulen - mutta en tiedä tarkalleen - että Saarinen ja Pasolini olivat rinnakkain ennen kuin he kaatuivat.

John Dodds: (250, p.o.) 350-luokan kilpailun aikana kävin kaksintaistelua Kent Anderssonia vastaan, Parabolica-kaarteessa luistelin öljyllä. En voinut nähdä muita pyöriä - vain sinistä savua. Öljyä oli levinnyt ihannelinjalle koko radan ympäri. Tämän vuoksi me kaikki valitsimme ulkolinjan. Neljä kierrosta ennen maalia radalla oli ollut monia uusia öljyvanoja, kenties kolme tai neljä. Villa ajoi laahaten jalkojaan maahan, luistellen mutkien läpi. Tämän 350-luokan kilpailun jälkeen yritin puhua asiasta eräälle toimitsijalle, mutta se ei ollut mahdollista. Miksi? Kukaan ei halunnut kuunnella minua. He jopa kutsuivat poliisia heittämään minut ulos. Kent Andersson kertoi Kanayalle radalla olevasta öljystä, Kanaya tiedotti asiasta sitten Saariselle. En itse voinut puhua Jarnon kanssa, koska minun oli valmistaututtava seuraavaan 250-luokan lähtöön. Minulla oli pahoja aavistuksia. Koska sain 250-kilpailussa huonon lähdön vauhtini ei ollut niin kova saapuessani Curva Grandeen, minulla oli riittävästi aikaa jarruttaa. Oli kuin pommi olisi räjähtänyt. En nähnyt öljylippua enkä liioin paikalle saapuvia kilpakuljettajia varoittavia toimitsijoita. Pysähdyttyäni näin puna-valkoisen ajopuvun - Jarnon värit - radan sisäreunalla. Sitten kuulin moottoripyörien lähestyviä ääniä ja juoksin paluusuuntaan varoittamaan heitä. Kukaan ei tuntunut tekevän mitään. Pysäytin Dieter Braunin, sitten otin Kanayan kyytiini ja palasimme takaisin varikolle kertomaan ihmisille mitä oli tapahtunut. Monzan järjestelyt ovat aina olleet kehnot, toimitsijoita ei ole opastettu riittävästi miten toimia hätätilanteessa. Minun mielestäni onnettomuus ei olisi ollut niin vakava jos teräskaide olisi poistettu radan varresta ennen moottoripyöräkilpailuja.

Borje Jansson: Kun olin odottamassa lähtöä ruudukossa en ollut tietoinen, että jotain meni pieleen. Sitten John Dodds tuli minun luokseni ja kertoi, että radalla oli öljyä. Hän osoitteli Villaa ja sanoi, että hänen moottorinsa oli menettänyt sitä edeltävässä kilpalähdössä. Villa katsoi Dodd`ia epäystävällisesti kun hän kuuli mitä Dodds kertoi minulle. Lähdön jälkeen olin luullakseni noin kymmenes. Näin kolarin. Näin Jarnon keskellä kaarretta. Näin miten puna-valkoasuisen kuljettajan pyörä kaatui pois. ja sitten muiden kuljettajien kaatuvan. En nähnyt Pasolinia. Sitten näin polttoainesäiliön liukuvan tielleni: jos näin ei olisi käynyt en olisi kaatunut. Kun näin muiden kaatuvan minun ensi ajatukseni oli - siinä täytyy olla liukas kohta, siinä täytyy olla öljyä. Mitään varoitusta Monzassa ei annettu, ei lippumerkkejä, ei toimitsijoita, ei mitään. Olen täysin varma, että radalla oli öljyä. Ihmisten TÄYTYY oppia tästä tragediasta!

Charles Mortimer: Saavuin Curva Grandeen noin kymmenennellä sijalla. En nähnyt lainkaan öljyä. Kaaduin kaarteen alussa, enkä tiedä miksi: pyöräni liukui kauas pois, lähes sen päähän asti. Ennen kaatumistani näin ruumiin makaavan oikealla puolella, luulen sen olleen Jarno. Myöhemmin säntäsin Borje Janssonin luo huolehtiakseni hänestä, oli ilmeistä että hän oli loukkaantunut.

Kent Andersson: 350-luokan kilpailun loppupuolella olin taistelemassa John Dodd`ia vastaan. Viimeisen kahden kieroksen ajan pyöräni takapää luisteli. Curva Grandessa en voinut nähdä muuta kuin sinistä savua ja mustan, kiiltävän öljyvanana. Sitten Dodds ohitti minut ja osoitti sormimerkein, että edellämme ajava kuljettaja oli aiheuttamassa kaiken harmin. Me molemmat olimme nyt hyvin varovaisia, ajaen ulkolinjaa mutkissa. Viimeistä edellisellä kierroksella tavoitin savuttavan moottoripyörän ja havaitsin, että se oli Villa Benellillään. Öljyn sotkeman takapyöränsä takia hänellä oli suuria vaikeuksia jarruttaa mutkiin, eikä hän liioin valinnut ihannelinjaa. Maaliintuloni jälkeen menin Yamahan pilttuuseen ja kehotin Jarnoa sekä Kanayaa varomaan radalla olevaa öljyä. Luultavasti Pasolini ei saanut tietoa öljystä, hänhän oli itse asiassa kilpaillut 350-luokassa mutta joutunut jättämään kisan kesken puolenvälin paikkeilla jonkun murheen takia. Ainoa tapa estää tällaiset onnettomuudet vastaisuudessa olisi rakentaa laajoja turvavyöhykkeistä kilparatojen ympärille ja poistaa - tai ainakin siirtää kauemmas - radanvarren teräskaiteet.

Giacomo Agostini: 350-luokan kilpailun aikana huomasin öljyvanan Parabolica-kaarteessa. En tavannut Pasolinia kilpailun jälkeen joten en voinut keskustella hänen kanssaan asiasta. Mielipiteeni turvallisuudesta radoilla on seuraava: kilpailemme moderneilla ja ultranopeilla moottoripyörillä joskus vanhanaikaisilla ja ajastaan jääneillä radoilla, mitkä oli rakennettu monia vuosia aiemmin ja suunniteltu paljon alhaisempia nopeuksia silmälläpitäen kuin mitä me käytämme nykyisin. Viimeisen parin vuoden aikana joitain uusia ja erittäin uudenaikaisia ratoja on rakennettu (suurimmalla osalla niistä on turva-alueita) mutta meidän on yhö kilpailtava myös vanhoilla radoilla. Olisi melko helppoa jälleenrakentaa vanhoja rata-alueita ja siten tehdä niistä sopivia uusien kilpapyörien nopeuksille. Tärkein seikka on poistaa ratoja reunustavat teräskaiteet ja pystyttää ne - jos ylipäänsä tarpeen - laajan turva-alueen taakse.

Yamaha Motor Co. Ltd. haluaa kiittää hra Volker Rauch`ia hänen tutkimuksistaan ja ponnisteluistaan koota tämä raportti toukokuun 20. päivän 1973 tapahtumista. Yamaha Motor Co., Ltd. toivoo, että jokainen moottoripyöräkilpailujen kanssa tekemisissä oleva ihminen tutkisi tätä dokumenttiä. Kilpatoiminta moottoripyörillä sisältää aina vaaraelementin. Saatetaan sanoa, että vaara on tarpeen kirvoittaakseen esiin mestarin erikoislaadun, kun mies ja masiina ovat tavoittelemassa parhainta mahdollista suoritusta. Tarpeeton ja järjetön vaaramomentti sen sijaan voidaan, ja pitääkin poistaa kuljettajan rasitteista. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä parannuksia. Yamaha Motor Co., Ltd. Toimittaja: Volker Rauch, kuvat: Alessandro A. Bacchi, Lello Piazza, graafinen suunnittelu: Michael V- Lenek."

"I giorni in cui morí il motociclismo: 20 Maggio 1973" (2-os. laaja kirjoitus onnettomuudesta)

Joitain lisänäkökohtia (mm. viidentenä ajaneen Mario Legan kertomus) 2-osaisessa italiankielisessä jutussa osa 1 ja osa 2, joitain kuvia onnettomuushetkiltä (dead link) - muun muassa, ettei 250-luokan lähtö ajanut lämmittelykierrosta, mikä olisi paljastanut radan öljyisyyden ja luultavasti estänyt tragedian. Kirjoittaja esittää joitain Yamaha-pamflettiin sisältymättömiä tietoja tai arvioita tapahtumista, jotka kenties valaisevat tapahtumien kulkua mutta joille hän esittää heikonpuoleisesti todisteita. Noin puoleenväliin lennokasta kirjoitusta käännettyäni jätin työn kesken - kiinnostunut voi yrittää tavata esim. Google-kääntäjän (heikko käännös) avulla näitä dokumentoimattomia lisätietoja. Esimerkiksi on kiistatonta, että Pasolinin moottorin sylinterit olivat leikanneet kiinni (ainakin rakeinen ilmeisesti Yamaha-pamfletin liitteenä ollut kuva vaurioituneista Aermacchin männistä löydettävissä netistä) - mutta toisaalta ei osoitettu oliko kyse lämpöleikkaamisesta, vai karkasiko moottori pyörän kaatuessa yksinkertaisesti hillittömille ylikieroksille - Curva Grandehan olisi ajettu täyskaasulla.

Onnettomuus Monzassa 8.7.1973 Junioreiden CIV-mestaruusosakilpailussa

Lähes samassa Monzan Curva Grande-ratakohdassa tapahtui jälleen massakolari 8.7.1973 Italian kansallisen CIV-mestaruuden 500-luutioisten osakilpailussa. Eräs kilpailijoista kaatui, ja kuusi muuta kilpailijaa joutuivat massakolariin. Näistä Renato Galtrucco ja Renzo Colombini kuolivat onnettomuuspaikalla, ja Carlo Chionio menehtyi vammoihinsa myöhemmin sairaalassa. Lähde: MOTORRAD-lehden 15/1973 sivu 5, päätoimittaja DI Siegfried Rauchin pääkirjoitus "Schläft die FIM?" = "Nukkuuko FIM?".

Aiheesta muualla

• YLE Elävä arkisto: Jarno Saarinen
• Suomenkielinen Jarno Saarinen-dokumentti Youtubella 30min - sisältää pääasiassa YLE-dokkarinkin klippejä
• YLE koostesivu Jarno Saarinen-jutuista
• Quattroroute Monzan onnettomuudesta 1973 (italiaksi, Google-kääntäjä?)
• Brünn-kilpailu 1972 (englanniksi), 2:47 min
• Pesaro-kilpailu 20.8.1972 (italiaksi, 3:51 min