Santiago Herrero

Santiago Herrero (syntynyt 9. toukokuuta 1943 Madrid, Espanja - kuollut 10. kesäkuuta 1970 Douglas, IoM) oli Espanjan suuri toivo moottoripyörien GP-sarjassa, ja kilpaili traagisesti lyhyeksi jääneen kahden ja puolen kauden ajan espanjalaisen Ossan tehdastiimissä, pääasiassa kiivaasti kilpaillussa 250-kuutioisten luokassa. Herrero pystyikin kaudella 1969 nousemaan ajajan lahjojensa ansiosta MM-sarjan pronssitilalle (kolme voittoa kauden aikana), vaikka kevyt Ossa ei saavuttanut kilpailijoiden tehoja.

Ura

Ensi askelmat

Santiago Herrero (Herrero suomeksi: Seppä) osti ensimmäisen moottoripyöränsä 12-vuotiaana. 1962 hän alkoi kilpailla Derbillään, ja huolsi myös itse kilpakalustonsa. Kalusto vaihtui pian Bultaco (CEMOTO)n Tralla 125-malliin, ja hänen sillä esittämät otteet herättivät espanjalaisen "Lube"-moottoripyörätehtaan omistaja Luis Bejaranon huomion - suurlahjakkuuden oitis tunnistaneena. Bejarano tarjosi Herrerolle tallipaikkaa tehtaansa kilpaosastolla, ja tulosta alkoi tulla. Herrero saavutti 1964 Espanjan kansallisen mestaruuden pronssia, ja 1965 hän paransi tästä mestaruuden hopeasijalle. Valitettavasti tehdas oli tällä välin ajautunut vaikeaan taloudelliseen tilaan, ja joutui viimein hakeutumaan vararikkoon.

Tallin kaaduttua alta Herrero perusti moottoripyöräkorjaamon Espanjan pohjoisessa Bilbaossa, ja hankki kilpakalustokseen jälleen Bultacon millä hän osallistuisi 1966 kilpailuihin yksityiskuljettajana. Samoihin aikoihin Ossan pääsuunnittelija Eduardo Giró oli kehitellyt vallankumouksellisen mootoripyörämallin monocoque-rungolla. Giró tunnisti myöskin vähävaraisen nuorukaisen huippulahjakkuuden niin kuljettajana kuin mekaanikkonakin, ja kutsui hänet Ossa-tehtaan leipiin kehittämään prototyypistään 250-luokan kilpurin. Uusi pyörä ja Herreron taidot olivat lyömätön yhdistelmä: kauden 1967 päätteeksi saaliina oli Espanjan mestaruus 250-luokassa. Giró`n 250-kuutioinen moottori oli pohjana yhdysvaltalaisen, lyhytikäisen YANKEE-valmistajan 500-kuutioisissa maastopyörissä, joiden twinmoottori käytti kahta Ossan 250-sylinteriä vierekkäin.

Moottoripyörien GP-sarja 1968 ja 1969

Kaudelle 1968 Ossa päätti osallistua GP-sarjan 250-luokkaan. Yksisylinterinen Ossa antoi tehoissa noin 20hv tasoitusta Yamahan RA31/31A:lle missä vielä oli V4-moottori (ks. Vähän myydyt 125-mallit-jutun historia-osa 1960-luvun huikeista moottoritekniikan ilotulituksista, joille FIM laittaisi suitset päätöksillään 1967), ja kuljettajina konkarit Phil Read sekä Bill Ivy. Nämä veisivätkin GP-sarjan, Readin ollessa mestari, Ivyn kakkonen ja Rodney Gouldin tuodessa nelossijan Yamahalle (heidän rintamansa murtaisi vain MZ:n Heinz Rosner). Lukuisista keskeytyksistä huolimatta jo ensi kaudella tuli podium-sija Italian GP:ssä (GPDN), kun Herrero oli kolmas. Yhteispisteissä hän oli seitsemäs, tallikaveri Carlos Giró-Vila kahdestoista.

Kauden 1969 Herrero ja Ossa aloittivat komeasti voitolla avajaiskisassa kotiyleisön edessä. Ossa oli vahvimmillaan alkukauden, tuloksena yhden keskeytyksen mutta sitten viiden podiumin sarja (kaksi osakilpailuvoittoa, kaksi kolmossijaa, ja kakkonen GP-sarjaan kuulumattomassa DDR:n Sachsenringin kilpailussa). Kauden edetessä kilpailijat kuitenkin saivat uudistuneen kalustonsa tikkiin, eikä Herrero enää saalistanut kuin kaksi sijoitusta sekä kolme keskeytystä. Finaaliin yhden pisteen johtoaseman sarjassa säilyttänyt Herrero kaatui seitsemännellä kierroksella - kilpailun voittaja, kesken kautta Aermacchilta poikkeuksellisesti luvan kilpailla Benellin 250-luokan kalustolla saanut Kel Carruthers pystyi ohittamaan Herreron, ja viemään tittelin (tämä olisi viimeinen nelitahtipyörän mestaruus 250-luokassa). Myös Ruotsin Kent Andersson, kahden osakilpailuvoiton mies, livahti ohi sarjan kakkoseksi. Alkukauden pisteryöppy riitti kuitenkin GP-sarjan pronssille.

Traaginen kausi 1970

Herreron viimeiseksi osoittautuva kausi alkoi keskeytyksellä avauskisassa Saksan GP vaikealla Nürburgringillä, mutta edellisen vuoden tavoin alkukausi alkaisi komeasti, kakkossijalla Ranskan GP:ssä Le Mansin lyhyellä Bugatti-radalla. Sitä seurasi voitto Jugoslavian GP:ssä Opatijassa - Herrero olisi ainoa kauden mitalimiesten ohella osakilpavoittoon kyennyt kuljettaja. Seuraavaksi GP-sirkus siirtyi käymään vaarallisuudestaan tunnetut Mansaaren TT-ajot. Lightweight-TT:n (250cc) kilpailu alkoi Herrerolta köpelösti, kun mies joutui radan "Braddan Bridge":ssa ajamaan pelastautumiskujalle, missä kaatuessa hänen katteensa lasi meni säpäleiksi. Hän kuitenkin palasi radalle, ja oli kuudennella kierroksella seitsemästä noussut kilpailussa takaisin kolmoseksi. Saapuessaan viimeisellä kierroksella radan kolmannentoista mailin merkille Herrero ei huomannut auringon sulattamaa tervaa radalla "Westwood Corner"-mutkassa, ja menetti pyöränsä hallinnan. Samaan rytäkkään jäi myös Stan Woods, joka kaatui yrittäessään väistää jo kaatunutta Herreroa (tältä osin Wikipedia ES:n kuvaus Woodsin aiheuttamasta yhteenajosta on virheellinen). Woods selvisi nilkan ja molempien solisluiden murtumilla, mutta valitettavasti rataa reunustaneeseen muuriin törmänneen Herreron vammat olivat terminaalisia ja hän menehtyi 27-vuotiaana kaksi päivää myöhemmin sairaalassa Douglasissa. Herrero olisi eräs synkän vuoden 1970 seitsemästä mp-kuljettajasta jotka menehtyivät TT:ssä tai Manx GP:ssä samaisella "Snaefell Mountain Course"-radalla (eräs uhreista olisi myös Brian Steenson, edellisvuoden Junior-TT:n kakkonen heti Giacomo Agostinin jälkeen).

Jälkinäytös

Espanjan menetettyä Herrerossa erään ensimmäisistä ratamoottoripyöräilyn tähdistä kuolemalla oli merkittäviä seuraamuksia: Ossa vetäytyi pysyvästi ratamoottoripyöräilystä, ja Espanjan moottoriurheilun keskusjärjestö kieltäytyisi enää myöntämästä lisenssejä Mansaaren TT-ajoja varten. Seuraavat vuodet vaatisivat yhä uusia kuljettajauhreja (kaksi per vuosi 1971, 1972, 1973, neljä 1974, ja kolme 1976), mukaan lukien Giacomo Agostinin hyvän ystävän Gilberto Parlottin vuonna 1972 - minkä vuoksi tämä kieltäytyi enää ajamasta Mansaarella. Myös muut kuljettajat yhtyivät boikottiin, ja Mansaaren TT-ajot menettivät GP-osakilpailunsa pysyvästi kauden 1976 jälkeen.

Lähteinä pääosin Wikipediat EN ja ES, siksi GFDL: