Phil Read

Phillip William Read, MBE (syntynyt 1. tammikuuta 1939) on englantilainen moottoriurheilija, moottoripyörien saralla Englannin toiseksi menestynein kuljettaja Mike Hailwoodin jälkeen, ja samaan ikäluokkaan kuuluvana hieman tämän varjoon jäänyt. Hänet tunnetaan lempinimellä "The Prince of Speed", tai vuoden 1970 omaelämänkertansa tittelin mukaan "Speady Read":ina (sic). Read oli ensimmäinen kuljettaja, joka saavutti WGP-maailmanmestaruudet niin 125-, 250- kuin 500-kuutioisissa, ja hän on viimeinen WGP-maailmanmestaruuden nelitahtisella moottoripyörällä (MV Agustalla 1974) saavuttanut kilpamoottoripyöräilijä.

Ura

Alku

Luton`issa (Bedfordshire, Englanti) syntynyt Read aloitti kilpailijan uransa 1958 Geoff Duke-tallin preppaamalla BSA Gold Star:illa. Varhaisina saavutuksina hän voitti 1960 amatööreille tarkoitetun Mansaaren Manx GP:n Junior-luokan (350) Nortonilla ennätysajalla, ja 1961 seurasi saman Junior-TT luokan voitto Mansaaren pääkilpailussa. Read nostettiin Geoff Duken WGP-tiimiin korvaamaan pahoin onnettomuudessa loukkaantunut Derek Minter, ja 1963 hän tuli toiseksi Senior-TT:ssä (500) tiimikaverinsa Hartlen edellä mutta Mike Hailwoodille hävinneenä. Myöhemminkin uransa aikana Read jäisi Hailwoodin varjoon, kenties osaltaan kulmikkaan luonteensa takia siinä missä ujo ja vaatimaton, keppostelijanakin tunnettu Hailwood oli laajalti suosittu ratojen sankari.

1964-1968 Yamaha

Duke-tiimin lopetettua kauden 1963 päättyessä Read valittiin Yamaha-tehdastiimiin Bill Ivyn ja kanadalaisen Mike Duffin tiimikumppaniksi. Read toikin tiimille heti ensi vuonnaan WGP:n 250-luokan mestaruuden - ensimmäinen WGP-mestaruus japanilaistiimilleen - ja toisti teon myös 1965. Vuodelle 1966 Yamaha toi radoille nelisylinterisen RA31-kilpurin (ääninäyte Imatran Muistoajoista ks. Vähän myydyt 125-mallit-historiaosan 1960-70 osio) missä oli kaduen aikana lastentauteja - Hailwood ottaisi tuon vuoden mestaruuden. Kaudelle 1967 Yamaha paransi pyörää RA31A-malliin, ja Read taistelisi sillä tasapäisesti Hailwoodin kuusisylinteristä RC166-Hondaa vastaan päätyäkseen kauden lopuksi tasapisteisiin: mestaruus meni kuitenkin Hailwoodille voittojen perusteella, Hailwoodin voitettua viisi ja Read neljä WGP-osakilpailua.

Vuodelle 1968 Yamaha oli määrännyt, että Phil Read keskittyisi WGP:n 125-luokkaan ja Bill Ivy 250-luokkaan. Read toikin 125-luokan mestaruuden, mutta jatkoi 250-luokassa vastoin tallimääräyksiä kamppailua Ivyn kanssa. Tasapisteisiin päätyneenä Read voitti Ivyn kokonaisaikojen perusteella, ja saavutti näin myös vuoden 1968 250-luokan mestaruuden. Yamaha-tiimi ei antanut hänen jukuripäisyyttään anteeksi, eikä Read enää koskaan saisi uutta mahdollisuutta suuryhtiön tehdastiimissä.

1969-1971 yksityiskuljettajana

Hankittuaan itselleen temppunsa vuoksi potkut Yamahalta, ja muidenkin japanilaisvalmistajien vetäytyessä kausilla 1969-1970 WGP-sarjasta Read pestautui konsultiksi ja kehittäjäksi WESLAKE-moottorinvalmistajan kilpuriprojektiin, mikä käyttäisi uutta 500-kuutioista neliventtiilistä nelitahti-twiniä ja kulkisi nimellä "Read Weslake". Pyörässä käytetty RICKMAN:in Metisse-runko oli Readin mielestä liian painava joten hän korvasi sen Reynolds-teräsputkista kasatulla. Readin ja Weslaken tiet kuitenkin erosivat jo marraskuussa 1969, ja moottorin tultua 1970 jo kasvatetuksi 700-kuutioiseksi tämä kilpuriprojekti hyytyi. Read pysyi poissa WGP-kaudet 1969 ja 1970, mutta palasi 1971 hollantilaisen Freddy Brouwerin preppaamalla yksityisellä Yamahalla, jossa oli merkittäviä parannuksia (tuplaleyjarrut, Cheney-erikoisrunko, hiottu aerodynamiikka, kasvatettu mootoriteho sekä konkareiden Helmut Fath kuivakytkin ja Rod Quaifen kuusilovinen vaihteisto). Brouwer-Yamahalla ei ollut tehtaan tukea, mutta Read onnistui voittamaan kolme kauden ensimmäistä kilpailua sekä saavuttamaan kaksi podium-sijaa joilla 250-luokan mestaruus varmistui. Kyseessä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa yksityiskuljettajan WGP-mestaruus.

1972-1975 MV Agusta, 1976 WGP-uran päätös

Kaudella 1972 Read sai pestin MV Agustan WGP-tehdastiimissä 350-luokkaan jossa sarjatulokseksi jäi viides sija. Hän jatkoi kilpailemista vielä tuon vuoden myös 250-luokassa Brouwer-Yamahallaan (viisi kilpailua joissa 2 voittoa, 2 podiumia ja nelossija osakilpailuista) missä sarjasijoitus oli neljäs. Vuodelle 1973 Read vei mestaruuden Giacomo Agostinilta kuninkuusluokassa, ja saavutti sen mestaruuden neljällä voitolla ja neljällä kakkossijalla. 350-luokassa nelitahtinen ei enää ollut täysin kilpailukykyinen, mutta Read saavutti sarjan pronssisijan. 1974 hän keskittyisi enää kuninkuusluokkaan, ja veisi viimeisen MV Agustalla ajetun 500-luokan tittelin, samalla myös viimeisen nelitahtimoottorilla saavutetun ennen MotoGP-muutosta. Hän aisti jo aikakauden lähestyvän lopun, mutta taisteli kaudella 1975 tiukasti Giacomo Agostinin Yamahaa vastaan. Agustalla oli yhä erittäin tehokas moottori, mutta runko/painopiste tekivät pyörästä vaikean ajaa ja Readin oli tyydyttävä WGP-sarjassa hopeaan Agostinin viedessä tittelin. Kreivi Domenico Agustan menehdyttyä 1973 sydäninfarktiin yhtiö lopettaisi osallistumisensa WGP-sarjaan 1976 talliin palanneen Agostinin kauniiseen voittoon Saksan GP:ssä vaikealla Nürburgringilla - sama rata jossa "Ago" oli ajanut ensimmäisen Agusta-voittonsa. Read jatkoi 1976 vielä Suzuki-yksityiskuljettajana, mutta lopetti aktiiviuransa tuon kauden aikana saavutettuaan alkukaudesta kaksi podiumsijaa ja sarjassa kymmenennen sijan.

Mansaaren TT-ajot 1977-1982

Phil Read jatkoi vielä kilpakuljettajana Mansaarella, missä hän voitti 1977 WGP-arvon korvaajaksi tulleen "Formula One"-kisan 750-kuutioisella Hondalla, sekä Senior-luokan Suzukillaan.1978 hän joutui keskeyttämään F1-Hondallaan, mutta Classic-TT:stä tuli vielä neljäs sija. Tulosten vuoksi Honda lanseerasi 150 kappaleen CB750F2-"Phil Read Replica":n. Read kilpaili Mansaarella viimeisen kerran 1982 silloin 43-vuotiaana. Jälleen tämä heijasti Mike Hailwoodin odottamatonta ja menestyksekästä paluuta Mansaarelle 1977-78, jossa jäljemmän F1-luokassa Hailwood ja Read taistelivat johtoasemasta jäljemmän joutuessa viimein keskeyttämään tekniikkamurheisiin - Hailwood voittaisi tuon kilpailun kuten monta kertaa aiemminkin ylhäisessä yksinäisyydessään, yli kahden minuutin etumatkalla kakkoseen.

Siviiliura

Read aloitti työuransa asentaja-oppilaana lutonilaisessa Brown&Green-tehtaassa mikä valmisti teollisuuden laitteita. Hän oli jo 1967 aktiivikaudellaan muuttanut Iso-Britanniaan kuuluvalle Guernsey-saarelle (Kanaali, Normandian niemimaan kupeessa), millä on laaja itsehallinto ja mikä on tunnettu veroparatiisina. Read asuu siellä edelleenkin, harjoitti saarella venekauppaa sekä 1979 lähtien Honda-liikettä mantereella Surrey-kreivikunnassa Etelä-Englannissa, ja toimi PREMIER-kypärämerkin ja mp-varustevalmistajan kanssa hänen nimeänsä kantavan tuotesarjan kautta. Hän on kesäisin kiertänyt moottoripyöräkilpailuissa esittelemässä laajaa kokoelmaansa eri aikakausien kilpapyöristään.

Saavutuksia

Read saavutti urallaan seitsemän WGP-mestaruutta: yhden 125-luokassa (Yamaha), neljä 250-luokassa (Yamaha, Brouwer-Yamaha) sekä kaksi 500-luokassa (MV Agusta). Lisäksi hän oli Formula TT-luokan maailmanmestari 1977. 152 startistaan hän saavutti WGP-sarjassa 52 voittoa ja yhteensä 121 podiumia, sekä 31 nopeinta kierrosaikaa. Mansaaren voittoja on 1961-1977 ajanjaksolta kahdeksan kappaletta, podium-sijoituksia yhteensä kolmetoista. Hän voitti myös Thruxton 500-kestävyysajon (8 tuntia) kaksi kertaa, 1962 ja 1963, ja osallistui Hondallaan Bol d`Or-kestävyysajoon (24 tuntia) Le Mans`issa.

Phil Read on Order of the British Empire-ritarikunnan MBE-jäsen, ja FIM nimesi hänet 2002 "Grand Prix Legend":iksi.

Linkkejä

• Virallinen kotisivu (englanninkielinen): Phil Read
• Yamaha RA31A 1968 Imatran Muistoajoissa 2010 (ääninäyte, ei käy puhtaasti)

Kirjoitus perustuu toistaiseksi pääasiassa Wikipedia-artikkeleihin, minkä vuoksi GFDL_