Bianchi

Bianchi, eli Edoardo Bianchin 1885 käynnistämä F.I.V. Edoardo Bianchi S.p.A (FIV = Fabbrica italia Velocipedi), on maailman vanhin yhä polkupyöriä valmistava yritys aloitettuaan matalien "turvallisuuspyörien" valmistuksen 1885, ja sen sanotaan ensimmäisenä käyttäneen pyörissään lähes samaa, ilmakumirenkain varustettua pyöräkokoa edessä ja takana. Bianchi otti moottoripolkupyörät mukaan valikoimaansa jo 1897 lukien, eli on Italian vanhin mp-valmistaja. Autot tulivat mukaan vuonna 1899. Autotuotanto omalla nimellä päättyi 1939, joskin Bianchi perusti yhdessä FIAT:in ja PIRELLI:n kanssa vuonna 1955 erillisen "Autobianchi"-tytäryhtiön pienautojen valmistamiseen - tämä siirtyi Fiat:ille 1969, ja säilyi merkkinä aina 1996 asti. Mp-haara lopetti 1967, jolloin moottoripyörien Bianchi-tuotemerkin oikeudet siirtyivät INNOCENTI:lle (Lambretta). Polkupyörä-Bianchi on kuulunut toukokuusta 1997 lähtien Salvatore Grimaldin ruotsalaiseen CYCLEUROPE-ryhmään (mm. Monark-Crescent, Øglænd‎-DBS, Gitane, Peugeot, nyttemmin Bianchin alaisuudessa 12/2015 lähtien myös Ducati-polkupyörät)‎, mutta Bianchi-pyörät käyttävät yhä yhtiön tunnusomaista vaaleanturkoosia "Celeste™"-runkoväriä.

Historiaa

Alkutaival, tekniikan uudistaja

Vuonna 1885 vasta 21-vuotias, apupoikana jo 7-vuotiaana mekaniikkaan tutustunut ja nerokas Edoardo Bianchi avasi ensimmäisen konepajansa Via Nirone:lla Milanon historiallisessa keskustassa, missä hän alkoi valmistaa 1884 STARLEY "Rover":in (ks. Ariel) mallista matalaa polkupyörää siihen asti suosiossa olleiden, mutta vaarallisen huterien korkeiden velosipeedien sijaan. Pyörissä oli lähes samankokoiset pyörät edessä ja takana, sekä ketjuveto (1832 Meduel Gall`in keksimä rullaketju - tosin ketjun perusidea oli peräisin Leonardo da Vinci`ltä). Jo vuonna 1888 Bianchi käytti niissä uusia, tri. John Boyd Dunlopin vasta kuukausia aiemmin esittelemiä ilmakumirenkaita, ensimmäisenä valmistajana. Toiminta oli menestyksekästä, sillä matalat pyörät aiheuttivat ympäri Eurooppaa välittömästi valtaisan ostoryntäyksen.

Bianchi sai 1895 kutsun kuningatar Margheritalta tulla Monzan kuninkaalliselle palatsille esittelemään polkupyöräänsä ja sen käyttöä - visiitin perusteella syntyi ensimmäinen "läpiastuttava" naistenpyörä, ja myös ajatus helpottaa asiakkaan liikkumista liittämällä apumoottori pyörään. Niinpä Bianchi toi vuonna 1897 myyntiin ensimmäisen moottoripolkupyöränsä. 1899 Bianchi alkoi eksperimenteerata autonvalmistusta "De Dion-Bouton":in moottori omaan kolmipyöräänsä asentamalla. Koe meni toisin hirvittävästi pieleen ajopelin leimahdettua liekkeihin, jolloin Eduardo poltti kätensä usean viikon toipilasaikaa vaativaan kuntoon. Automobiilin koeajot kuitenkin jatkuivat kunnes tulos tyydytti, ja se tuli myyntiin vuoden 1900 puolella (tästä syystä lähteissä aloitusvuosi merkitään vaihtelevasti joko 1899 tai 1900). Vuonna 1905 yhtiön nimi vaihtui "Fabbrica Automobili e Velocipedi Edoardo Bianchi":ksi. Bianchi-polkupyörien uudistuksiin kuului mm. 1913 esitelty jarru etupyörässä. Vuonna 1914 yhtiön tuotantomäärät nousivat jo 45.000 pyörään, 1.500 moottoripyörään ja 1.000 autoon. 1915 Bianchi valmisti taitettavan tukevarunkoisen pyörän Italian "Bersaglieri"-vuoristojääkäreille (töyhtökypäräiset erikoisjoukot, jotka liikkuvat paraateissa aina hölkäten).

Kilpailutoimintaa

Bianchi aloitti kilpailutoiminnan polkupyörillä jo 1800-luvun loppuvuosina jolloin 1899 merkki saavutti Tomasellin ajamana voiton "Grand Prix de la Ville de Paris"-kilpailussa, ja omana tiiminä 1905-1948. Merkittävien voittojen kausi alkoi 1919, kun Costante Girardengo voitti Bianchilla Giro d`Italia-suurkilpailun. Myöhempiä tähtipyöräilijöitä olivat Italiassa unohtumaton Fausto Coppi (kaksinkertainen Ranskan- ja viisinkertainen Italian-kiertoajon voittaja, 1949 ensimmäisenä molemmat samana vuonna), Belgian suuri Eddy Merckx, ja myöhemmin saksalainen Jan Ullrich. Biancheilla on myös menestytty maastopyöräilyssä, vaikkapa Hermida`n vuoden 2000 MM/EM/MC-tittelit.

Moottoripyörät nousivat menestykseen vuoden 1925 pääinsinööri Albino Baldin suunnitteleman 348-kuutioisen OHV-singlen (myöhemmin myös DOHC) myötä, millä hallittiin Italian ratoja seuraavat viisi vuotta - muun muassa myöhemmin autourheilussa legendaksi noussut Tazio Nuvolari kilpaili näillä ensimmäisillä Bianchi-raasereilla, ja saavutti EM-tittelin 1925. 1930-luvulle tultaessa Baldi suunnitteli uuden 498-kuutioisen singlen, jolla vuorostaan mm. Alberto Ascari ja Dorino Serafini (ainoa F1-kuski, jolla on täysi 100% kilpailut/podiumitulokset-taulukossa... hän näet ajoi 1950 vain yhdessä F1-osakilpailussa, jossa tuli toiseksi) keräsivät kilpakokemusta. 1938 oli nelisylinterinenkin Bianchi-kilpamoottoripyörä valmiina, mutta projekti ei koskaan päässyt kilparadoille asti.

Autokilpailut 120hv-Biancheilla alkoivat 1907 "Coppa Florio":ssa ja 1908 "Targa Bologna":ssa vailla mainittavaa menestystä. Yhtiö palasikin radoille vasta kausilla 1922 ja 1923, jolloin se saavutti joitain hyviä tuloksia mm. Monzan ja Breschian kilpailuissa.

Autonvalmistus

Bianchin ensimmäinen vuona 1900 myyntiin tullut kolmipyörä oli varustettu 2,25hv De Dion-moottorilla, ja se saavutti 35km/t. Nelipyöräiset tulivat mallistoon 1902-1904 4,5- tai 12-hevosvoimaisilla kaksi- tai nelisylinterimoottoreilla. 1909 kardaaniveto tuli valinnaiseksi vaihtoehdoksi siihenastiselle ketjuvedolle. Ensimmäisen maailmansodan ajaksi siviiliautojen tuotanto lakkasi, mutta Bianchi oli mukana sotatuotannossa niin automalleilla kuin 6-sylinteristen lentomoottoreiden valmistuksessa. 1919 lähtien se palasi siviilimarkkinoille nyt nelisylinterimalleilla, joista vuosien 1923-1925 "tipo 18" saavutti jo 100km/t. Bianchin oli markkinoilla laatutuotteellaan pysyttävä ostajakunnan hyväksymässä kohtuullisessa lisähinnassa suurvalmistajien kuten Fiatin, Alfa-Romeon ja Lancian autoihin verrattuna. Vasta vuonna 1930 Bianchi otti rohkean askeleen esittelemällä 8-sylinterisen "S/8":n... ikävä kyllä ajoitus oli surkein mahdollinen, sillä suuri 1930-luvun lama oli juuri alkanut vaikuttaa myös Euroopassa. Seuraajamalli "S/9" palasikin taas 1.450-kuutioiseen neloseen, ja sen kovimmat kilpailijat olivat Lancian "Augusta" ja "Aurelia". Toisen maailmansodan syttyessä 1939 siviilituotanto jouduttiin jälleen kerran ajamaan alas, ja tuotanto vaihtamaan sotatarvikkeisiin. Italian sotaonni oli heikohko, ja Bianchin onni vielä heikompi, sillä autotehdas tuhoutui sodan pommituksissa. Myös perustajan kuolema 1946 auto-onnettomuuden seurauksiin lie ollut syynä, kun yhtiö luopui tässä vaiheessa autotuotannon jatkamisesta, ja yhtiöittäisi sen aikanaan "Autobianchi"-yhteisyritykseen (1955-1996, osuus 33% mistä Bianchi tosin luopuisi Fiatin hyväksi).

Toisen maailmansodan jälkeen

Bianchi jatkoi maailmansodan jälkeen kilpailemista Gioacchino Colombo`n (Ferrari V12) ja Lino Tonti`n (Aermacchi) kädenjälkeä olleilla ensin 123- ja 248-kuutioisilla OHC-singleillä, sitten 1950-luvun lopulla esitellyillä 248- ja 348-luutioisilla DOHC-twineillä. Vuonna 1946 perustaja Edoardo Bianchi joutui 80-vuotiaana auto-onnettomuuteen Varesen huvilan lähettyvillä, ja kuoli siinä saamiinsa vammoihin huvilalla. Hänen poikansa Giuseppe Bianchi otti vetovastuun yhtiöstä. Vuonna 1961 Robert "Bob" McIntyre osallistui vielä Bianchin 350-kuutioisella moottoripyörien GP-maailmanmestaruussarjaan saavuttaen yhden kakkos- ja kaksi kolmossijaa osakilpailuista mikä riitti sarjan nelossijaan. Valitettavasti McIntyre menehtyi jo 1962 Oulton Parkissa, kun hän kaatui 500-luokassa sadekelissä (vesiliirto), ja iski päänsä mainoskyltin tolppaan. Bianchin 500-kuutioinen kuitenkin toi Italian CIV-mestaruustittelit 1961 ja 1964 (1920/30-luvun 350/500-luokkien mestaruudet mukaan lukien 6 titteliä).

Bianchin siviilimalleja maailmansodan jälkeen olivat 49-, 75- ("Gardena"), 122- ja 173-kuutioiset kaksitahtimallit, nelitahtiset 125-kuutioinen Bianchi "Bernina", "Mendola" ja "Tonale", sekä 173-kuutioinen OHC-single. Jotkut Bianchin käyttämät 49-kuutioiset kaksitahtimoottorit se valmisti Puch-lisenssillä, ja niitä käytettiin pirteässä yksi- tai kaksipaikkaisessa "Falco"-mopedissa, missä oli prässätty runko ja 3v-käsivaihteisto. Moottoripyörätuotanto päättyi vuonna 1967, ja Bianchi myi tuotemerkin Innocenti:lle (Lambretta-skoottereiden valmistaja 1947-1971, mitkä jatkoivat intialaisen SIL:n tuotteina 1972-1997).

Bianchi jatkaa polkupyöränvalmistajana ja -suunnittelijana, 1997 lähtien osana Cycleurope-ryhmää jolla on tuotantoa Italian lisäksi mm. Tanskassa, Ruotsissa ja Taiwanissa. Bianchi on tuoreeltaan Joulun 2015 alla ottanut valmistaakseen "Ducati"-huippupolkupyöriä (kuva kotisivun karusellissa).

Linkkejä

• BIANCHI polkupyörät kotisivu (englanniksi)
• Registro Storico Bianchi, 1989 perustettu merkkikerho, malleja ym. tietoa (italiankielinen)

Lähteinä Registro Storicon lisäksi eri Wikipediat, siksi GFDL: