Cotton Motorcycle Company oli asianajaja Frank Willoughby "Bill" Cottonin vuonna 1919 ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Gloucesterissa Iso-Britanniassa perustama, moottoriurheilussa ja erityisesti Mansaaren TT-ajoissa menestystä kerännyt mp-valmistaja. Sen tuotteet olivat tunnettuja hienosta ajettavuudestaan, sillä F.W.Cotton oli mp-kilpailuihin jo 1912-1913 osallistuessaan havainnut, että polkupyörän tapainen vinosuunnikas-runkotyyppi ei ollut toimiva ratkaisu. Cotton olikin tunnettu heinäkuussa 1914 patentoimastaan kolmioidusta rungostaan, missä vahva kahden runkoputken hypotenuusa yhdisti etuhaarukan ohjauslaakerin ja taka-akselin (vrt. samaa periaatetta toteuttavat Yamahan Deltabox tai Bimotan SLC- eli Straight Line Connection-runko). Moottori taas sijaitsi kolmion kärjessä alhalla, ja se oli kantava osa alarungosta. Runkoputkiin kohdistui näin vain veto- tai työntörasituksia, eli runko oli vakaa ja takasi erinomaiset ajo-ominaisuudet. Kaksi koerunkoa valmistui patenttisuojan saamisen jälkeen kesällä 1914, ja Levis-yhtiö olisi halunnut aloittaa niiden valmistamisen, mutta Bill Cotton halusi perustaa oman yrityksensä: sota syttyi kuitenkin elokuun alussa 1914, joten yrityksen perustaminen viivästyi vuoteen 1919, ja sen ensimmäiset tuotteet valmistuivat vuonna 1920. Cotton ei valmistanut moottoreitaan itse, vaan osti ne Blackburnelta, JAP:lta tai Villiersilta. Myös muut komponentit hankittiin hyviksi tunnetuilta, niihin erikoistuneilta valmistajilta. Cotton oli vahvimmillaan pienemmissä luokissa (mm. 250 ksm) - esimerkiksi Stanley Woods voitti vuoden 1923 Junior-TT:n (250) Cotton-moottoripyörällä, joskin valmistaja tarjosi myös JAP-moottorilla varustettuja malleja 350 ja 500 ksm-luokissa.
Sisällysluettelo
Menestys Mansaaren TT-ajoissa, sotatauko
Cotton osallistui Mansaaren TT-ajoihin ensi kertaa vuonna 1922, jolloin Stanley Woods saavutti Junior-TT:ssä viidennen sijan. Ensi voitto tuli vuoden 1923 kilpailuissa, ja sen julkisuusarvo kuusinkertaisti Cotton-moottoripyörien myynnin. Toiminnan laajeneminen tarkoitti yrityksen siirtymistä suurempiin toimitiloihin Gloucesterin Quay Street-kadulla. Vuonna 1926 Cottonit saavuttivat Junior-TT:ssä peräti kolmoisvoiton joukkueella Freddy Morgan, Paddy Johnson ja Bill Colgan. Johnson voitti myös saman vuoden 1926 Brooklands 200 mailin GP:n. Cotton-moottoripyörien vuosituotanto saavutti menestysten ansiosta jo tuhannen kappaletta, ja myös Gloucesterin kaupunki hankki niitä kahdeksan kappaletta (ynnä yhdeksäs varalle). Pienen yrityksen urheilumenestys ja myös myynti hiipuivat etenkin 1930-luvun suuren talouslaman vuoksi, mutta vuonna 1935 yritys saavutti 12 uutta nopeusennätystä taas Brooklands-ovaalilla kuljettajinaan nopeusennätysmies Eric Fernihough (ks. Ernst Henne, britti- ja saksalaisvalmistajien ankara kilpailu nopeusennätysten saralla, missä BMW viimein pääsi hieman edelle ennen toisen maailmansodan syttymistä) ja Charles Mortimer 250-kuutioisella Cotton-JAP:lla.
Cotton ei sodan puhjettua aluksi saanut valtion sotatarviketilauksia, ja vuonna 1940 Bill Cotton muutti yrityksensä omaisuuden rahaksi (likvidaatio): odotetut tilaukset saapuivat kuitenkin, yritys pystyi jatkamaan toimintaansa, joskin Bill Cotton kunnosti enää vanhoja Cotton-moottoripyöriä käyttökuntoon. Yritys ei sodan päätyttyä enää aloittanut valmistustoimintaa uudelleen, joskin se tarjosi tuotteilleen varaosahuoltoa. Pienimuotoinen toiminta oli heikosti kannattavaa, minkä vuoksi ikääntynyt omistaja vetäytyi eläkkeelle vuonna 1953.
E.Cotton (Motorcycles) Ltd. (1953-1980)
F.W. Cotton lähdettyä eläkkeelle yrityksen toiminimi muuttui E. Cotton (Motorcycles) Ltd.-nimiseksi (nimi oli F.W. Cottonin vaimo Elsie Ellenin mukaan). Se jatkoi toimintaansa Patrick "Pat" Onionsin ja Montgomery "Monty" Denleyn johdolla. Patentoitu runkomalli ei enää soveltunut sodanjälkeisiin moottoripyöriin, joissa myös takapyörä oli jousitettu. Cotton valmisti uuden malliset runkonsa kuitenkin edelleen itse, ja hankki muut komponentit brittiläisiltä valmistajilta, jotka tuolloin vielä elivät kultakauttaan. Näin toiminta jatkui pienenä mm. kilpamoottoripyörien valmistajana, useimmiten Villiers-moottoreilla. Cotton siirtyi katumoottoripyörien menekin tyrehtyessä jo varhain myös motocross- (Scrambler) ja trial-moottoripyörien valmistamiseen: vuonna 1961 esitellyllä Cougar-krossipyörällä saavutettiin mm. saman vuoden 1961 Alankomaiden mestaruus 250 ksm-luokassa (Rudi Boom). Villiersin vuonna 1962 lanseeraama uusi Starmaker-moottori toimi voimanlähteenä rata-ajoon tarkoitetuissa Telstar- (1962-) ja Conquest-malleissa (1964): vuosina 1964-1966 niillä saavutettiin Derek Minterin johdolla menestystä kansallisissa kilpailuissa, ja jopa kansallinen mestaruus 250 ksm-luokassa.
Cottonin tulevaisuuden näkymät synkkenivät 1960-luvun puolivälissä, kun Iso-Britannian siihen asti merkittävä mp-teollisuus joutui suurten japanilaisvalmistajien esiinmarssin vuoksi kriisiin. Sen moottoritoimittaja Villiers yhdistettiin vuonna 1965 Manganese Bronze-yhtiöön, 1966 Norton-Villiers:iksi, ja vuonna 1967 Villiers päätti moottoreidensa muille pienille valmistajille toimittamisen sijaan aloittaa omien 250-kuutioisten katu- ja maastomoottoripyörien valmistuksen. Cotton joutui etsimään uuden moottoreiden toimittajan, ja valitsi vuonna 1968 [[Minarelli]n: veroedun vuoksi rungot ja moottorit myytiin aluksi osasarjana, jonka ostaja kokoaisi itse. Toiminta supistui merkittävästi, ja viikkovalmistus jäi enää 5 runkoon. Verotuksellinen porsaanreikä tukittiin vuonna 1970, jolloin Cotton siirtyi pienempiin toimitiloihin Gloucesterin Stratton Road-kadulle, ja lisäsi mallistoonsa 3-pyöräisen Sturdy-mallin tavarankuljetukseen. Yhtiö valmisti myös DMW-moottorilla varustettuja trial-moottoripyöriä Javelin-mallinimellä 1970-luvun puolivälissä, mutta sen toiminta surkastui, ja oli ilmiselvissä vaikeuksissa. Se loi sotilasliitto-NATO:n kilpailua varten ehdokkaan 250-kuutioiseksi sotilas-maastopyöräksi: valinta osui kuitenkin valtion suurilla summilla tukeman kilpailija Norton-Villiers-Triumphin suurvalmistaja Can-Amilta tilaamaan, kilpailevaan malliin, sillä pienellä yrityksellä ei enää ollut uskottavaa tuotantokapasiteettia. Cotton valmisti vuosina 1976-1978 myös 12 kappaleena Rotaxin 40hv moottorilla varustettua LCRS- eli Liquid Cooled Racer Special-kilpuria, joilla yrityksen oli tarkoitus vaalia historiallisia perinteitään, ja palata TT-radalle. Steve Wright ja Derek Huxley osallistuivatkin Mansaaren ajoihin, ja jäljempi saavuttikin lähes 100 mph kierroskeskinopeuden, mutta LCRS ei pystynyt vastaamaan ylivertaisen nopeiden Yamaha TZ-kilpureiden vauhtiin.
Cotton siirtyi vuonna 1978 Gloucesterista Boltoniin, missä uudet vetäjät Terry Wilson ja kumppaniksi tullut Mike Eatough ryhtyivät toteuttamaan ETX-merkin alla 125- ja 250-kuutioisilla Sachs-moottoreilla ja jopa Rotaxin 366-kuutioisella moottorilla varustettuja maastomoottoripyöriä. Bolton-kaudella perustettiin myös Cotton Owners-klubi (ks. linkit). Wilsonin viimeiseksi yritykseksi pelastaa Cotton-nimi jäi vuoden 1984 Centaur-prototyyppi: sen muotoilusta vastasi Suzuki Katana-menestyspyörän muotoilutiimissäkin toiminut Jan Fellstrom, ja 125-kuutioisella Rotax-moottorilla sekä monokokkirungolla varustettu urheilullinen malli muistuttikin muodoiltaan hieman Katanaa. Prototyyppi jäi kuitenkin yksittäiskappaleeksi, ja Cottonin toiminta lakkasi.
FB-AJS:n Cotton-replicat (alkaen 1990-luvulta)
Myöhemmin 1990-luvun lopulla "Fluff" Brownin ja hänen poikansa Nick perustama uusi AJS (mikä myi Iso-Britanniassa AJS-perinnenimeä kantavia, Kiinassa valmistettuja pieniä moottoripyöriä) hankki perinnevalmistajan nimen käyttöoikeudet. Fluff Brown oli 1960-luvulla ollut Cottonin moottorispesialisti, sen ja Villiersin yhteysmies, ja osallistunut Starmaker-moottorin suunnitteluun. Brown johti Norton-Villiersin maastomallien kilpailutoimintaa, suunnitteli Starmaker-moottoriin perustuneen kehitysversion mallin AJS Stormer. Kriisiyhtiö Norton-Villiers-Triumphin päädyttyä vuonna 1974 vararikkoon Brown hankki AJS-nimen oikeudet sekä AJS Stormer-mallin varaosavarastot. Hän jatkoi FB-AJS:n brändin alla Stormer-mallien tuotantoa, ja alkoi 1990-luvulla valmistaa myös vanhan työnantajansa Cottonin samalla Starmaker-moottorilla varustettujen mallien tarkkoja replikaatioita, joissa kuitenkin käytettiin uusia ajankohtaisia komponentteja kuten Grimeca-napoja ja Marzocchi-teleskooppikeuloja. Näillä replica-Cottoneilla on saavutettu menestystä ennen vuotta 1965 valmistettujen moottoripyörien kilpailutoiminnassa.
