Villiers

Villiers oli 1898 Wolverhamptonissa Sunbeam-valmistaja John Marston Ltd.:n alaisuuteen aluksi napojen ja poljinkoneistojen valmistukseen yhtiön polkupyöriä varten perustettu tytäryhtiö, mikä 1902 meni perustajan poika Charles`in omistukseen. 1912 se alkoi valmistaa moottoreita jolloin yritys muuttui osakeyhtiöksi ja se sai lopullisen Villiers Engineering-nimen. Villiers nousi vuosien saatossa merkittäväksi moottorintoimittajaksi brittiläiselle mp-teollisuudelle, ja se valmisti itsekin moottoripyöriä. Vuonna 1956 kokonaistuotanto saavutti kaksi miljoonaa moottoria, ja merkkipaalu-moottori lahjoitettiin Lontoon Science Museum`ille. Villiers otti jo 1945 toisen merkittävän moottorivalmistaja J.A.Prestwich`in eli JAP:n tuotannon itselleen, ja sulautti sen täysin vuonna 1957. 1960-luvun alussa Villiers osti myös Manganese Bronze Bearings-yhtiön. Yritys pelastaa kriisiin ajautunut Iso-Britannian mp-teollisuus Manganese Bronze:n alaisuuteen yhdisti 1966 Villiersin ja AMC-rauniot Norton-Villiers:iksi, ja 1974 BSA-ryhmän tulo sen osaksi muutti nimen Norton-Villiers-Triumph`iksi. Tämäkään ei auttanut, vaan NVT ajautui selvitystilaan vuonna 1978. Manganese Bronze`sta syntyi sittemmin The London Taxi Co. eli nykyisin kiinalaisen Geelyn omistama, Lontoon pörssissä noteerattu "LTI".

Historiikkia

Villiers syntyi 1898 Wolverhamptonissa (West Midlands, UK), kun brittitoimittajien poljinkoneistoihin tyytymätön Sunbeam-perustaja John Marston oli lähettänyt poikansa Chales`in Yhdysvaltoihin paitsi etsimään jälleenmyyjiä Sunbeam-polkupyörille myös hankkimaan Pratt&Whitney-konepajalta lisenssin heidän parempien poljinkoneistojensa valmistamista varten - mukaan lukien tarvittavat tuotantokoneet ja -laitteet. Poika teki työtä käskettyä, mutta poljinkoneistojen tuotanto ei mahtunut enää "Sunbeamland"-polkupyörätehtaan tiloihin. Siksipä John Marston hankki omistukseensa läheisellä Villiers Steet`illä toimineen, Edward Bullivant`in omistaman tinaamo-maalaamon toimitilojensa kera, jonne uusi tuotantotoiminta sijoitettaisiin. Nimensä yritys sai katuosoitteesta, sen alkuperäinen nimi oli Villiers Cycle Parts Co. ja yhtiö aloitti 8 työntekijän voimin.

Jo vuonna 1902 John myi Villiers-yhtiön pojalleen Charles`ille 6.000 punnalla, kauppahinnan Charles maksaisi tulevista tuotoista sillä alku oli ollut menestyksekäs ja tehtaalla jo 30 työntekijää. Villiers oli tällä välin keksinyt ja patentoinut vapaakytkinnavan, ja tuotantokyky riitti Sunbeamin tarpeiden ohella myös muille polkupyörän valmistajille myytäväksi. Tuotanto saavuttaisi huippunsa toisen maailmansodan jälkeen, kun napoja tehtiin 80.000 kpl/viikko, eli 4.000.000 kpl/v. Charles Marston oli kuitenkin jo pian suunnannut katseensa moottoriajoneuvoihin ja erityisesti niiden moottoreihin - mikä olikin luonnollista, sillä moni Villiers-napoja käyttävä polkupyörän valmistaja oli jo alkanut asentaa apumoottoreita pyöriinsä, tai siirtynyt varsinaisiin moottoripyöriin. Ensimmäinen Villiers-moottori, 350-kuutioinen nelitahti 2-vaihteisella liitetyllä vaihteistolla, syntyi varhain 1912, ja myöhemmin samana vuonna sen rinnalle tuli 269ksm-kaksitahtinen - minkä yksinkertainen rakenne ja edullinen hinta teki siitä houkuttelevan tuotteen.

Kehityksen vuoksi niin yhtiömuoto kuin -nimikin muuttui vuona 1912 Villiers Engineering Co Ltd. :ksi, ja Frank Farrer tuli osakkaaksi. Villiers`in nelitahtimoottori ei menestynyt, mutta Farrerin pitkän taistelun tuloksena, ja vastustuksestaan huolimatta Charles viimein koemallin "Flying Bedstead" (lentävä sängynrunko) koeajettuaan innostui, ja pieni kaksitahtimoottori sai tulla tuotantoon. Silloin vielä harvinainen kaksitahtimoottori vakuutti ominaisuuksillaan, ja se oli suuri myyntimenestys. Villiers olisi jatkossakin tunnettu enemmän pienistä kaksitahtimoottoreistaan, vaikkain se teki myös nelitahtimoottoteita. Huomionarvoista lie, että isän yhtiö John Marston Ltd. aloittaisi 1930-luvulla pienen "Seagull"-perämoottorin valmistuksen (säilyi pitkälti samanlaisena aina tuotannon loppumiseen 1979 asti), mikä käytti Villiers-moottoria... aivan samoin kuin monien muiden valmistajien vaikkapa ruohonleikkurit ja jopa kevytlentokoneet.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Villiers siirtyi 1915 valmistamaan ammuksia, erityisesti nalleja 75mm ammuksiin. Tuotannon rinnalla Villiers kuitenkin jatkoi moottoreidensa kehittelyä. Erityisesti magneettosytytys oli keskeinen ongelma, sillä osat olivat ennen sotaa tulleet pääasiassa Saksasta. Kehittelytyö poiki Villiers`ille 16 patenttia, ja tuloksena oli 1917 yhtiön oma vauhtipyörään yhdistetty magneettosytytys, mitä käytettäisiin jatkossa valmistettavissa moottoreissa - ensimmäisen ollessa 1920 esitelty "Mark IV"-kaksitahti, kun ennen sotaa markkinoille tuotu 269ksm-kaksitahti oli ajanmukaistettuna tullut tuotantoon 1918 "Mark II":na, ja paremmilla laakereilla varustettuna 1919 "Mark III":na. Vuosi 1918 oli Marston-perheelle traaginen: isältään yhtiön johdon 1916 ottanut Roland kuoli, ja isä menehtyi hänen hautajaisiaan seuranneena päivänä suruun. Myös surun murtama John Marstonin vaimo Ellen seurasi jo kuusi viikkoa myöhemmin. Jopa vielä Sunbeam-yhtiön johdon ottanut, aiemmin jo John Marstonin oikeana kätenä toiminut Thomas Cureton menehtyi vielä samana vuonna. Hänen tilalleen tuli Sidney Bowers, joka olisi mukana yhtiössä aina 1930-luvun vaikeisiin vuosiin asti. Charles järjesteli Sunbeam-kaksipyöräiset kemiajätti Nobel Industries`ille 1919 ja Sunbeam-autot liitettiin vuonna 1920 Alexandre Darracq`in Talbot-Darracq-yhtiöön muodostamaan uuteen Sunbeam-Talbot-Darracq Motors`iin (Sunbeam pysyisi Rootes- ja sitten Chrysler-yhtymissä markkinoilla aina 1978 asti).

Villiers Engineering koki muiden mp-alan yritysten tavoin kultakautensa 1920-luvulla. Vuodelle 1923 mallisto laajeni 147-, 250- ja 343cc-kuutioisiin moottoreihin joista pienin oli seosvoideltu, isommissa taas erillinen öljyjärjestelmä, ja malleissa niin imu- kuin pakokanavat eteenpäin. Keskimmäinen 250-kuutioinen tuotti parannusten ansiosta neljänneksen enemmän tehoa kuin vanha 269-kuutioinen malli. 1927 seurasi ensimmäinen yhtiön kaksitahtitwin (344 ksm), ja vuosikymmenen lopulla Villiers laajensi mm. paikallismoottoreihin, tai niitä käytettiin vaikkapa ruohonleikkureissa, jopa lentokoneissa (Abbott-Baynes "Scud 3" 249ksm ja 9hv esiin käännettävä apumoottorilla lie vähimmällä moottoriteholla toiminut lentolaite - varhainen moottoripurjekone - minkä kaltaiset ovat nykyään isoina matka- ja tehopurjekoneina, vaikkapa Schleicher ASH 31 Mi, erittäin suosittuja). Lamakauden aikana usea mp-valmistaja luopui omasta moottorivalmistuksesta siirtyen mm. Villiers-asiakkaiksi, ja muut tukijalat eri aloilla pitivät yhtiön hengissä pahimman talouskriisin yli.

Toisen maailmansodan ajaksi Villiers palasi jälleen ammusvalmistajaksi (10 miljoonaa ammusta), mutta se jatkoi niiden ohella niin polkupyöräosien kuin pienten moottoreidenkin valmistusta. Pieni Villiers-moottori löytyi laskuvarjojoukkojen mukana ja niiden kulkuvälineiksi taistelukentällä tarkoitettujen, lentokoneesta laskuvarjolla pudotettavien pienistä moottoripyöristä kuten James-yhtiön 125 ML "Clockwork Mouse":sta, tai pudotus-suojaputken sisään taitettavaksi suunnitelluista 98cc "Welbike"-malleista joita usea mp-tehdas valmisti peräti n. 27.000 kappaletta. Brittijoukkojen pienet "Welbike":t (tai US Army:n vastaavat, usein kalifornialaisen Powell Manufacturing Co.:n PMC "Streamliner"`it, mutta myös Indian kuuluu tehneen Welbike-versiota "Papoose"-nimellä) herättivät kiinnostusta etenkin Italiassa 1944, ja niiden sanotaan olleen alkusykäys pian sodan jälkeen alkaneelle italialaisten skoottereiden valmistukselle. "Welbike":n siviiliversio sai nimen "Corgi" lyhytjalkaisen koirarodun mukaan.

Villiers`in menestys palasi toisen maailmansodan jälkeen, kun moottoriajoneuvoista - ja siten moottoreistakin - oli huutavaa pulaa. Yhtiön pienet kaksitahtimoottorit sopivat erinomaisesti sodan jälkeisiin karuihin aikoihin, ja 1945 Villiers pystyi ottamaan kuuluisan nelitahtimoottoreiden toimittaja J.A.Prestwich`in eli JAP:n tuotannon hoiviinsa - yhtiöt sulautuivat 1957. Vuonna 1956 tuotantomäärä saavutti 2 miljoonaa moottoria, ja merkkipaalu-moottori sijoitettiin Lontoon Science Museum`iin. 1960-luvun alussa Villiers osti vielä Manganese Bronze Bearings-yhtiön. Kaupan jälkeisessä uudelleenjärjestelyssä JAP:n viimeinen jäänne eli hienomekaniikkatehdas Lontoon Northumberland Park`issa suljettiin, kun mm. JAP-paikallismoottoritehdas oli ajettu alas ja siirretty Villiersin laitoksiin jo 1955.

Manganese Bronze (nykyisin kiinalaisen Geely:n omistuksessa oleva LTI eli The London Taxi Company) oli väline kun 1965 viimein pyllähtänyt Collier/Sangster-imperiumi AMC (Associated Motor Cycles) liitettiin 1966 synnytettyyn Norton-Villiers`iin. Vuonna 1974 BSA-yhtiöryhmän (mm. Triumph) jouduttua vaikeuksiin se liitettiin edelliseen Iso-Britannian valtion tuella, mistä syntyi Norton-Villiers-Triumph. Tämäkään rakennelma ei valitettavasti ollut pitkäikäinen, sillä vanhanaikaisten tuotteiden heikko menekki etenkin Öljykriisin 1973 jälkeen, ja myös tuotannon supistamisen ja siirtämisen aiheuttamat työsuhderiidat, tekivät yhtiöryhmän tilanteesta mahdottoman. Triumph irtaantui työntekijöiden ko-operatiiviksi, mutta loppu N-V-T päätyi vuonna 1978 vararikkoon.

Linkkejä

Katso myös

Listaa brittivalmistajista, joille on (tai suunnitteilla) valmistajajuttunsa motot-Wikissä:

• AJS
• Ariel
• Brough Superior
• BSA
• Calthorpe
• Douglas
• Excelsior (UK)
• Francis-Barnett
• Hesketh
• Humber
• James
• JAP
• Matchless
• New Imperial
• Norton
• Panther oikeammin Phelon & Moore
• Royal Enfield
• Rudge oikeammin Rudge-Whitworth
• Scott
• Sunbeam
• Triumph
• Velocette
• Vincent
• Zenith

Perustuu paljolti Wikipedia DE/EN/NL kirjoituksiin, siksi (ja lisättävien kuvien takia) GFDL: