IC

IC eli "Issukka" oli venäläinen mp-valmistaja, osa Izh-joen varrelle 1807 perustettua Izhevski Mashinostroitelni zavod-asetehdasta mikä tunnetaan IZh:n vararikon 2012 ja yhteenlyönnistä Izhmek-asevalmistajan (mm. Baikal-metsästysaseet) kanssa elokuussa 2013 syntyneenä nykyisenä Kalaṧnikov-konsernina (Концерн „Калашников“). Moottoripyörävalmistus alkoi ensin pienimuotoisesti mutta sitten kiihtyen 1933-1941, ja sotatauon jälkeen 1946-2008 eräänä NL:n suurimmista valmistajista. Sen tuotantotoiminta loppui tehtaan talousongelmien takia 2008, ja Izhevskin mp-haara meni vararikkoon lopullisesti vuonna 2009. Suomessa IC on TRAFI-ajoneuvotilaston mukaan 17:ksi suosituin mp-merkki (11/2015 rekisteröitynä on 906kpl IC-moottoripyöriä... myös lyhenteitä IZ tai Izh näkyy käytettävän TRAFI-ajoneuvotilastossa, lisäkappaleita). Izhmash on lisäksi harjoittanut mm. autonvalmistusta, jolla myös on monipolvinen historia.

Historiikkia

Tsaari Aleksanteri I:n käskyllä vuonna 1807 Napoléon-sotien aikana perustettiin ruukki Izh-joen varteen. Se valmisti aluksi mm. ankkureita Venäjän laivastolle, ja valoi myös kanuunoita. Izhevsk nousi aikanaan Tulan rinnalla Venäjän aseteollisuuden suureksi keskukseksi. 1920-luvulla Keski-Euroopassa syntyneen ajoneuvobuumin sykäyksestä hienomekaanisen asetuotannon kautta laajaa kokemusta hankkinut tehdas oli luonteva paikka aloittaa myös ajoneuvojen valmistus. Moottoripyörien ohella Izhevskissä valmistetaan nykyään edelleen autoja. Kehityskaari noudattaa Euroopan mallia, ks. Belgian Herstalin asetuotannon buumin laannuttua ajoneuvotuotantoon vaihtaneet FN, Saroléa ja Gillet Herstal, tai Saksassa esimerkiksi Simson.

Izhevskin asetehdas valmisti viiden moottoripyörämallin prototyypit 1928-1929. Edistyksellisimpiä olivat kenties IC-1 / IC-2 varustettuina poikittaisella Pjotr Vladimirovitš Mokharov`in suunnittelemalla 1.200-kuutioisella 24hv:n V2-moottorilla, missä oli pitkittäin sijainneen kampiakselin ja 3-vaihteisen vaihteiston jatkeena luonnollisesti kardaaniveto. Runko oli prässätty ja massiivinen. IC-3 oli versio Wandererin 750ksm-moottorilla, IC-4 taas yksisylinterisellä kaksitahdilla, ja IC-5 oli 500ksm Neander-moottorilla Saksasta (Mokharov oli Ernst Neumann-Neander`in opiskelukaveri Leipzigissa). Kaikki prototyypit selvisivät ajomatkasta Izhevsk-Moskova (3.300km) sekä valtakunnallisesta maastoajokilpailusta, ja pieni IC-4 sai suosituksen tuotantoon ottamiseksi. Sarjatuotanto uudessa mp-tehtaassa alkoi 1933 pienimuotoisesti kuitenkin IC-7:llä (alla mainitun DKW-peräisen L-300:n viimeisimmän kehitysversion R-300 kaltainen, 12 kpl), kun Mokharovin neljänä kappaleena valmistettu NATI-A750 isolla amerikkalaistyylisellä 750ksm-V2:lla (NATI, nykyään NAMI on 1918 perustettu ja edelleen toimiva venäläisten ajoneuvojen ja moottoreiden tutkimus- ja kehittelykeskus Moskovassa: esimerkiksi presidentti Putinin valtiollinen Aurus Senat-edustusauto käyttää NAMIn kehittämää Kortešh-pohjalevyä) oli hylätty - podolskilainen PMZ-tehdas valmistaisi tätä A750-sotilaspyörää usein sivuvaunullisena versiona kuitenkin viimein noin 4.600 kappaletta. 1938 seurasi paranneltu IC-8, ja 1940 edelleen paranneltu IC-9.

Raskaan kaluston osalta NL solmi 1938 natsi-Saksan BMW:n kanssa "teknologian siirtosopimukseksi" nykykielessä sanotun yhteistyösopimuksen, millä saksalaisyhtiö toimitti R71-mallinsa tuotantolaitoksen Irbit`iin. Sen tuotteet tunnetaan Suomekin hyvin "Ural"-tuotenimellä, joskin Ural M-72 eriytyi tuotannon aikana paljon alkuperäisen BMW R71:n tekniikasta. Izhevskin tehtaan mp-tuotanto loppui 1941, kun natsi-Saksan hyökkäyksen takia NL:n tehtaat siirtyivät palvelemaan sotatuotantoa. Izmash-tehtaan päätuotteita olivat edelleen aseet (mm. Makarov-pistooli, Moisin-Nagant kiväärit). Izhevsk`in asetehdas tunnetaan nykyään Kalašnikov-konsernina, ja sen tuoteskaala ulottuu käsiaseista aina raskaaseen rakettikalustoon asti.

Toisen maailmansodan päättyessä NL miehitti itäisen osan natsi-Saksasta Liittolaisten sopiman miehitysvyöhykejaon perusteella (sittemmin DDR), jolle vyöhykkeelle DKW:n Zschopaun hyvin uudenaikainen päätehdas jäi. Tehtaan koneet purettiin heinäkuusta 1945 alkaen, ne ja varaosavarastot sekä keskeistä DKW-henkilökuntaa (mm. DKW-pääsuunnittelija Hermann Weber, joka menehtyi työkomennuksen aikana) siirrettiin Izh`iin, jossa ne pystytettiin 1945-1947 uudelleen. Tehdas aloitti DKW:n NZ350-mallin tuotannon uudelleen IC-350:nä 1946 aluksi takavarikoitujen osavarastojen avulla (83 kpl), sittemmin omana tuotantona kun tehdas oli ajettu ylös. DKW-mallien tuotanto NL:n markkinoille ei ollut mitään uutta, sillä "DKW Luxus 300"-mallia oli jo 1930 lähtien Mozharovin johdolla tuotannossa lisenssillä leningradilaisessa Promet-tehtaassa mallina "L300". Lähes NZ350:n kanssa identtistä IC 350:ä valmistui 126.297 kpl. 1948 lähtien sai vanhanaikaisen svingikeulan tilalle teleskoopin, ja 14hv tehon urheilumalli IC 350C:ssä (perusmallissa 11-11,5hv).

NZ350-mallia sovitettiin merkittävästi Venäjän olosuhteisiin ensi kertaa 1951 mallilla IC-49, kun se sai Plunger`in kaltaisen takajousituksen ja runko piteni 1,5cm (runkomalli edelleen DKW:sta) - tätä mallia valmistui 1958 mennessä 507.603 kpl, eli se oli silloin eräs NL:n eniten valmistetuista mp-malleista. Seuraava suuri touteuudistus oli IC-56 vuosina 1956-1962, missä oli putkirunko ja alumiinimoottori lukuisten muiden uudistusten kuten kapseloidun ketjun kera, ja minkä valmistusmäärä oli 677.428 kpl, joista osa sivuvaunullisena. Sen pohjalta syntyi myös lukuisia urheilutarkoituksiin käytettyjä malleja, joista kerätyt kokemukset tuotiin aikanaan tuotekehittelynä mukaan sarjatuotantomalleihin.

IC-56:stä tulevaisuuteen tähtäävien mallien suunnittelu annettiin keskitetylle koemallien suunnittelutoimistolle, mikä yhteistyössä tehtaan työntekijöiden kanssa loi useita koemalleja (mm. "Saturn", "Orion" ja "Sirius") testattaviksi. Näiden pohjalta 1958 syntyi IC Jupiter, mikä sisälsi IC-56:een nähden mittavasti uudelleen suunnitellun moottorin erillisillä sylintereillä, uuden vaihteiston ja parannetun voitelun. Prototyyppi oli esillä myös Lännessä Brysselin Expo `58-maailmannäyttelyssä (josta muistona tunnettu "Atomium") mallinimellä IC-58, mutta tuotantoon 1961 tullessaan se oli saanut Jupiter-nimen. Sitä seurasi 1962 IC Planeta, ja mallit kävisivät pitkän valmistuskaaren aikana läpi monia merkittäviä tuotekehitysportaita 350/250-kuutioisina, joissa niin niiden teho kuin muutkin ominaisuudet kehittyivät (Jupiter/Planeta 3 saivat NL:n Laatupalkinnon).

Neuvostoliitolla oli aluksi salaisen VNII-Motoprom kehityskeskuksen alaisuudessa (mm. kilpamp:t) myös lisensoimaton Wankel-projekti: Vintagent-sivun (linkit) tiedoin RD501B-koemalli (Hercules W2000:sta pitkällä katseella luotu, mutta sitä suurempi 495ksm-yksiroottorinen Dnjepr MT-09 pohjalta) kuuluu olleen 38hv@9.000/min teos, jota valmistui 2 kpl. Sitä seurasi vuonna 1985 kaksiroottorinen RD660, mikä oli ilmetty kopio Nortonin ilmajäähdytteisestä mallista, sekä 1987 kaksiroottorinen pienennetty RD515, edelleen Dnjepr-rungossa kardaanivedolla. IC astui kuvaan viimeisellä "Rotor Super"-prototyypillä (IC "Lider") vuonna 1990, mikä oli puettu varsin vetäviin matkapyörän kuoseihin, ja käytti erästä VAZ:n autokäyttöä ajatellen valmistetuista Wankel-koemoottoreista. NL:n viime vuosien aikana projekti ei ehtinyt tuotantovaiheeseen. Mielenkiintoinen Vintagent-juttu kuvineen (myös 1960 MZ BK351-Wankel, maailman ensimmäinen ajokuntoinen kiertomäntä-mp) linkeissä.

IC valmisti moottoripyörien ohella myös saman tekniikan pohjalta paikallismoottoreita, ja NL:n purkauduttua tehdas esitteli mitä erilaisimpia uusia tuoteideoita kuten kolmipyöräisen tavarankuljetusmallin, jopa prototyyppeinä mallejaan Yamahan XT550-moottorilla. Eräs tuotantoon asti (1999-2005) päätynyt versio oli "Junker"-kustomi, jonka nimeä olisi kenties kannattanut harkita tarkemmin. Eräs kuolinisku IC:lle oli viranomaistilausten menettäminen uudenaikaisemmille kilpaileville tuotteille. Talousvaikeuksiin joutunut mp-haara joutui lopettamaan tuotantonsa 2008, ja sen tarina päättyi lopullisesti vararikkoon 2009.

Izmash`in mp-haara valmisti vararikkoonsa asti arvioidut 11 miljoonaa moottoripyörää.

Norton-Villiers-Triumphin (GB) suunnitelma ulkoistaa tuotanto Neuvostoliittoon

Tuore Vintagent-juttu 19.2.2020 esittää, että brittiläisen mp-teollisuuden loppuvaiheessa olisi ollut suunnitelmia ulkoistaa tai myydä NVT:n mp-tuotantoa ulkomaille. Mahdollisina maina juttu mainitsee Irakin, Neuvostoliiton, Puolan ja Jugoslavian. Neuvostoliiton osalta heitä kiinnostavimmaksi mainittiin Doug Hele`n ja hänen tiiminsä Kitts Green-suunnittelukeskuksessa Triumph Trident T150:n kolmisylinterisen rivimoottorin pohjalta, siihen yksi lisäsylinteri ymppäämällä luoma, nelisylinterinen 987-kuutioinen "Quadrant"-rivimoottori (edelleen T150:n lailla kansiventtiileillä ja työntötangoilla). Tämä moottori tarjoaisi matalallakin 8,5:1-puristussuhteella ja yhdellä kaasuttimella vielä 65 hevosvoimaa, ja erinomaista vääntöä, eli soveltuisi myös Neuvostoliitossa suosittujen sivuvaunullisten moottoripyörien voimanlähteeksi. Ideasta NVT:n Mick Oldfield loi jopa sivuvaunupyörän ideapiirroksen, missä kiinteä sivuvaunuosa oli varustettu umpikorilla. Suunnitelma purettiin yksityiskohtaiseksi esitykseksi myös teollista valmistamista ajatellen... mutta ilmeisesti tämä suunnitelma ei koskaan kulkeutunut Neuvostoliittoon asti, samoin kuin jo pidemmälle ehtinyt yhteistyösuunnitelma Irakin kanssa kaatui, koska NVT-yhtiö ajautui vuonna 1974 vararikkoon. "Quadrant"-mallin prototyyppi on esillä suuressa National Motorcycle Museum:issa, mikä sijaitsee Solihull`issa, Birmingham-Coventryn tien A45 ja moottoritien M6 risteyskohdassa, (NMM, "The World`s Biggest & Best").

Venäjän varhaisia mp-valmistajia (1895-1917)

OZEBOOK-sivuston Murray Barnard on koostanut alla linkitetyn luettelon (joitain kuvia) Venäjän varhaisista mp-valmistajista. Ne olivat alkuaikoina lisenssin turvin valmistettuja muiden valmistajien malleja, mutta sittemmin venäläispyörät kehittivät ominaisia piirteitään. Moottorit näytetään monen muun valmistajan tavoin ostetun sen ajan luotetuilta moottorintoimittajilta, muun muassa Werner-veljeksiltä, jotka olivat venäläissukuisia. Venäjän lokakuun 1917 vallankumous ja yksityisomaisuuden takavarikointi lienevät olleet syy moottoripyörien valmistustoiminnan loppumiseen tilapäisesti. Tämä lisäys vain perspektiivin antamiseksi, ettei mp-valmistus suinkaan ollut vasta 1920-luvun keksintö Venäjälläkään.

• OZEBOOK Russia-lista

Venäjä oli itse asiassa tsaariaikaan varsin edistyksellinen moottoritekniikassa (Ivan I. Polzunov`in 1700-luvun lopulla esittelemä maailman ensimäinen kaksisylinterinen höyrykone). Maan varhaisin moottoriajoneuvo oli Jakovlevin moottoritehtaan ja Frese-vaunutehtaan Jakovlev & Frese-yhteisyrityksen automobiili vuonna 1896, ja Hippolyte V. Romanov esitti jo 1899 toimivan sähköauton. Ensimmäiset moottorimessut pidettiin 1907, jolloin valmistajia oli jo useita (vrt. Suomen suurruhtinaskunta, minne oli jo 1800-luvun lopulla tuotu moottoriajoneuvoja, ja mm. Otto Brandt Oy perustettu tätä tarkoitusta varten vuonna 1905), ja tsaari Nikolai II:n oli kiinnostunut uudesta tekniikasta.

Venäjän vanhimman autotehtaan, 1874 Riiassa perustetun "Russo-Baltique":n varhaisia ajoneuvoja on tapahtumien melskeistä selvinnyt vain kaksi, Russo-Balt:in alustalle tehty paloauto Riian automuseossa, sekä K12/20-loistoauto vuodelta 1911 Moskovan polyteknisessä museossa (saksalais-venäläisen yhteisyrityksen 2006 esittelemästä, Mercedes CL63 AMG-pohjaisesta "Russo-Balt" konseptiautosta ei ole sen esittelyn jälkeen kuultu). Russo-Balt valmisti myös lentolaitteita, ja sen 1912 palkkaamasta nuoresta Igor Sikorsky`stä kuultaisin sittemmin paljon lisää (yhdysvaltalainen Sikorsky-helikopterijätti). Riiassa toimi myös 1885 perustetun baltiansaksalaisen Alexander Leutner & Co.:n polku-, moottoripyörä- ja autotehdas, Venäjän suurin polkupyörävalmistaja. Niin Leutner kuin Russo-Balt joutuivat 1915 pakenemaan keisarillisen Saksan sotavoimien edeltä sisämaahan - Leutner Harkovaan nykyiseen Ukrainaan, ja Russo-Balt muutti Riian/Leningradin tehtailtaan viimein 1922 Moskovaan BTAZ-tehtaaseen.

Linkkejä

• MOTOIZH Kotisivu (venäjänkielinen)
• IC RAIDERS Kotisivu (suomeksi)
• IC RAIDERS Ohjekirjoja (suomisaitti, materiaali pääasiassa venäjäksi)
• VINTAGENT Wankel-moottoripyörien tarina (englanniksi), sis. kuvia myös NL-Wankeleista

Lähteinä käytetty pääasiassa Wikipedia DE/RU, siksi (ja liitettäviä kuvia varten) GFDL