Harry Reginald "Reg" Armstrong (1. syyskuuta 1928, Liverpool, Iso-Britannia - 24. marraskuuta 1979, Avoca, County Wicklow, Irlanti) oli irlantilainen mp-kilpakuljettaja ja menestyksekäs trap-ampujakin, jonka aktiivinen kuljettajakausi sijoittui vuosille 1949-1956. Hän oli uransa aikana viisi kertaa GP-sarjan hopealla, kerran pronssilla, muttei saavuttanut maailmanmestarin titteliä. Huolehdittuaan menestyvästä ajoneuvoliikkeestään joitain vuosia hänet pestattiin Hondan kilpatallin päälliköksi kausille 1962 ja 1963, joiden aikana tiimin kuljettajat keräsivät viisi GP-sarjan mestaruutta. Siviiliammattina hän oli auto- ja mp-kauppias, ja edusti mm. Gileraa, Hondaa, NSU:ta sekä Opel:ia. Hän oli vuonna 1978 Irlannin edustajana kiekkoammunnan MM-kilpailuissa Koreassa. Reg Armstrong kuoli 51-vuotiaana auto-onnettomuudessa Avocan kylässä ollessaan palaamassa ammuntaharjoituksista kotiinsa.

Ura

Harry Reginald Armstrong syntyi Liverpoolissa, mutta hänen irlantilaissukuinen perheensä muutti pian Dubliniin. Hänen isänsä avasi siellä menestyvän autojen rahoitusliikkeen, ja pystyi siten tukemaan poikansa kilpaharrastusta, vaikkakaan nuori Reginald ei ollut järin varakkaista oloista. Hänen serkkunsa Harry Lindsay opetti vielä alaikäisen Reginaldin ajamaan moottoripyörää, ja näin kumpikin pääsi maailmansodan "hätätilan" aikana liittymään puolueettoman Irlannin puolustusvoimiin - perimmäinen syy lie kuitenkin ollut sotilaille kuulunut suurempi määrä säännösteltyä polttoainetta.

Reg pääsi aloittamaan kilpailukarriäärinsä vuonna 1946, tuolloin vielä alaikäisenä, ja kalustonaan sotaa edeltänyt Manx-Norton. Ensimmäisestä kolmesta Irlannissa ja Pohjois-Irlannissa ajetusta kilpailusta toinen, Mid-Antrim 150 tuotti viidennen sijan, mutta kolmannessa Skerries 100:ssa Norton jätti hänet taipaleelle. Korjausten jälkeen hän pyrki ajamaan Manx-kilpailuun Mansaarella (amatööreille tarkoitettu, syksyisin ajettava vastine Tourist Trophylle), mutta se sattui juuri hänen syntymäpäivälleen eikä kilpailujohto antanut hänelle osallistumislupaa. Uusi yritys Manx-kilpailuun 1947 runkoon asennetulla 500-kuutioisella moottorilla ei vielä tuottanut menestystä. Vuonna 1948 hän sai viimein kilpailukykyistä kalustoa: erään lähteen mukaan AJS-tehdastallin, tai toisen lähteen mukaan Tom Arterin preppaaman AJS 7R:n, ja toi sen Skerries 100-kilpailussa ruutulipulle neljäntenä. Hyvä esitys tietäisi myöhemmin lisää ajopestejä AJS:ltä. Palkintorahoillaan ja serkkunsa avustamana Reginald osti Triumph GP-kilpurin, jolla hän saavutti Pohjois-Irlannin Cooktown 100:ssa luokkansa kierrosennätyksen niin 1948 kuin vuotta myöhemminkin.

Vuodelle 1949 AJS pestasi Armstrongin tallikuljettajakseen juuri alkavassa sodanjälkeisessä GP-sarjassa, kun hän oli kilpailussa Ansty:ssa saavuttanut AJS-pyörällä nelossijan. Sveitsin GP:stä tuli nelossija, Belgiasta ja Hollannista viitossijat, Ulster GP:stä pronssitila ja Monzasta kuutostila, joskin hän kaatoi pyöränsä Silverstonen finaalissa. GP-sarjassa hän tuli 350-luokassa hopealle heti tiimikaverinsa Freddie Frithin jälkeen. 1950 tiesi loikkaa Velocette-kuljettajaksi 350- ja 500-luokkiin, joista 350:llä tuli hopeasija Ulsterista sekä viides tila GP-sarjan loppupisteissä - 500-kuutioisissa hän ajoi vain Senior-TT:n mistä heltisi kuudes sija. Kaudelle 1951 kalusto vaihtui kummassakin luokassa takaisin Nortoniksi, tuloksina GP-sarjan seitsemäs ja kuudes loppusija, mikä tarkoitti Norton-tehdastiimiltä tarjousta ajaa kaudella 1952 tehdaskalustoa. Edellisvuoden kahden podiumituloksen sijaan nyt tuli 350-luokassa viisi podiumia (yksi voitto Saksan GP:ssä Solitude-radalla Stuttgartissa) eli sarjahopeaa, sekä 500-kuutioisissa Senior-TT:n voitto sekä voitto Solitudella joiden päälle hyviä sijoja muistakin kilpailuista, ja kuninkuusluokan pronssitila. Tämä oli toistaiseksi hänen paras kautensa.

Vuosi 1953 toi jälleen uuden tiimin, kun saksalainen NSU oli kiinnostunut Armstrongin kahdesta Solitude-voitosta. Tallipaikka toi hänelle GP-sarjahopeaa 250- ja 500-kuutioisissa, ja hän sai myös NSU:n Pohjois-Irlannin edustuksen itselleen. Vuosi jäisi Reg Armstrongin parhaaksi. Kilpailut jatkuivat vuonna 1954 pienessä luokassa NSU:lla vain Mansaaren TT:ssä, kun taas 500-luokassa NSU:lla ei ollut kilpailukykyistä kalustoa, eli Armstrong kilpaili Gileralla. Hän oli kahdella kolmossijalla mestariksi nousseen Geoff Duken jälkeen toiseksi paras viidennellä sijallaan sarjassa. Vuosi 1955 edelleen Gileralla toi Armstrongille podiumsijoitukset kaikista viidestä GP:stä joihin hän osallistui, joista Espanjan GP Barcelonan Montjuïc-radalla oli voitto. Näin hän saavutti viidennen ja viimeisen hopeansa sarjataulukossa. Myös Gilera oli tällä välin antanut Reg Armstrongille edustusoikeuden merkilleen Irlannissa, ja näin Armstrongin liiketoiminta mp-kauppiaana alkoi nousta etusijalle. Vuonna 1956 hän ajoi enää nyt jo tutun voittonsa Solitudella, sekä nelossijan Italian GP:ssä (perinteinen Gran Premio delle Nazioni-kilpailu), ja ripusti kauden lopussa kypäränsä lopullisesti naulaan.

Hänen mp-liikkeensä lisäsi entisten merkkien rinnalle sittemmin myös uuden tulokkaan, japanilaisen Hondan. Tuo yhteys toikin hänelle kutsun japanilaisjätin kilpatallin johtajaksi vuosina 1962 ja 1963. Vuodet olivat hyvin menestyksekkäitä, sillä tiimi keräsi maailmanmestaruudet 350- ja 250-luokista Jim Redman sekä 125-luokasta Luigi Taveri. Redman uusisi tuplansa myös 1963, ja Taveri ja hän toisivat sarjahopeaa ja -pronssia 125-kuutioisissa, mestaruuden mennessä kuitenkin Suzuki-kuljettaja Hugh Andersonin (4 MM-titteliä) nimiin. Taveri toi sarjapronssia myös 350-kuutioisissa, Mike Hailwoodin jäädessä väliin MV Agustallaan. Reg Armstrongin NSU- ja Gilera-moottoripyöriä Irlannin markkinoille kasaavan Dublin-Ringsend:in tehtaan lisäksi hän oli saanut myös OPEL-autojen edustuksen, liiketoiminta vaati hänen aikaansa, ja siksi hän luopui tallipäällikön työstään. Hän tosin osallistui vielä vuonna 1964 joihinkin autokilpailuihin, ilman mainittavampia tuloksia.

Myöhempinä vuosina ammuntaharrastus vei yhä enemmän Reg Armstrongin aikaa. Hänet valittiinkin viimein vuoden 1978 savikiekkoammunnan MM-kisoihin Koreaan Irlannin edustajaksi. Marraskuussa 1979 hän oli palaamassa kotiin ampumaradalla viettämänsä päivän päätteeksi, kun hän menetti matkan varrella Avocan kylään johtavassa alamäessä autonsa hallinnan, törmäsi tienvarren pylvääseen, ja menehtyi vammoihinsa.