Osborn Engineering Company oli Frederick Osbornin vuonna 1901 perustama yhtiö Iso-Britanniassa, mikä valmisti moottoripyöriä ensin Portsmouthissa ja sitten Gosportissa itse valmistamilllaan rungoilla ja Minerva- tai MMC-ostomoottoreilla. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä hänen poikansa John Osborn jatkoi moottoripyörien valmistusta OEC:ksi lyhennetyllä merkillä, ja käytti malleissaan pääasiassa suuren iskutilavuuden V2-moottoreita, joita Blackburne, JAP ja Matchless valmistivat. Merkin kuuluisin malli oli vuonna 1938 esitelty OEC Commander 500-kuutioisella Matchless-singlellä. Toisen maailmansodan ajan OEC toimi puolustusteollisuuden parissa, ja moottoripyöriin se palasi vuonna 1949 ensin 122- tai 197-kuutioisilla, kaksitahtisilla Villiers-moottoreilla mallissa Atlanta, sitten 1951 mallilla Apollo. Kumpikaan ei kuitenkaan enää pärjännyt markkinoilla, ja siksi yhtiö ajoi toimintansa alas vuonna 1954.

Absoluuttisen nopeusennätyksen ajot 6.11.1930, Cork (Irlanti)

OEC osallistui omilla rungoillaan ja virittämillään moottoreilla myös moottoripyörien nopeusennätysajoihin, joissa etenkin vuonna 1930 useat valmistajat Iso-Britanniasta, Italiasta ja Saksasta kamppailivat tiukasti herruudesta. BMW ja Ernst Henne ajoivat ensin WR750-pyörällä ja ahdetulla työntötankomoottorilla, sitten 500-kuutioisella OHC-kilpamoottorilla, Gilera taas käytti omaa nelisylinteristä GP-moottoria, ja kumpikin käytti aerodynamista optimointia ilmanvastuksen vähentämiseksi. Brittivalmistajat AJS (omavalmisteinen hieno, mutta konstruktiona epäonninen V2-twin), Brough Superior, Zenith sekä viimeksi mainitun vararikon 1930 jälkeen myös OEC luottivat aerodynamiikan sijaan suurten ahdettujen JAP V2-moottoreidensa raakaan voimaan, ja ainoastaan kuljettajan villapaita ja villahousujen puntit saatettiin kiristää tarranauhalla niiden lepattamisen välttämiseksi. Ennätysajot vuonna 1930 tapahtuivat neljällä eri mantereella, ja syyskuussa 1930 Ernst Henne oli Ingolstadt`issa riistänyt OEC:n Arpajon-suoralla Ranskassa elokuussa ottaman maailman nopeimman moottoripyörän tittelin BMW:n nimiin vaivaisella 0,3 mph erolla.

OEC lähti kuitenkin vielä marraskuun alussa 1930 Irlannin Corkin laidalla sijaitsevalle, betonipäällysteiselle Carrigrohane-suoralle, ja oli ottanut mukaansa paitsi omalla OEC-rungolla ja ahdetulla JAP-moottorilla varustetun ennätyspyöränsä, myös varapyöräksi hiljattain (ja väliaikaisesti: Zenith palaisi uudella rahoituksella muutamaa kuukautta myöhemmin, ja jatkaisi mp-valmistusta aina vuoteen 1948 asti) vararikkoon menneen Zenithin vanhan ennätyspyörän 1920-luvun puolivälin perua olevalla "8/45"-kilparungolla. Juuri tällä jäljemmällä Joe Wright oli ajanut elokuun ennätyksen 137.32 mph Pariisin eteläpuolella sijaitsevalla maantien suoralla Linasin ja Arpajonin kaupunkien välillä (kuuluisa Autodrome_de_Linas-Montlhéry sijaitsee ennätysajotien lähistöllä). Kummatkin ennätyspyörät oli varustettu OEC:n etuhaarukalla, missä jouset sijaitsivat johtavissa putkissa, kun taas jättöpuolen putket vakauttivat eturipustusta (siitä siis duplex- eli kahdennetun rakenteen nimitys): haarukan etu oli, etteivät tien kuopat aiheuttaneet moottoripyörän horjahtamista korkeilla nopeuksilla, sillä pyörän akseliväli tai etuhaarukan jättökään eivät muuttuneet joustoliikkeen aikana - mutta haittapuolena haarukka reagoi yhtä välinpitämättömästi myös ohjauskomentoihin. Moottorina kummassakin oli velho Claude Templen virittämä, ahtimella varustettu 994-kuutioinen V2-JAP, joka tuotti noin 85 hv @ 6.000/min. Aerodynamiikalle oli kumarrettu nyt pienillä virtaviivaisilla katteilla yläkolmiossa haarukassa sekä moottorin peitteissä, ja käyttämällä takapyörän pinnat peittäviä kiekkoja.

Nopeusennätysyritys OEC:n omalla, varsinaisella pyörällä epäonnistui, sillä moottorin kampiakselin vetopyörän lukitus petti, eikä tämän erikoisvalmisteisen osan varakappaletta ollut mukana matkassa. Virallisen nopeusennätyksen edellyttämää ajoa kahteen suuntaan ei siten voitu suorittaa, vaan OEC joutui ottamaan Zenith-varapyöränsä käyttöön. Tällä pyörällä ennätyksen ajaminen onnistuikin, ja Wright saavutti virallisena nopeutena peräti 150.7 mph, joskin valmistajaksi merkittiin ennätysajon kustannukset kantanut OEC: Zenith ei vararikkonsa takia tietenkään voinut tukea ennätysajoa millään tavalla, eikä näin saanut liioin hyötyä uuden ennätyksen myötä syntyneestä positiivisesta julkisuudesta. Väärä valmistajatieto ylsi aina FIM-tilastoihin asti.

Lähteitä/linkkejä

• Cybermotorcycle OEC-esittelysivu, joitain kuvia
• [1] British Pathé uutisklippi 2:25 min OEC-ennätysajosta (m/v, ei ääntä: 1930)
• Vintagent, "Stolen Glory"; laaja kuvallinen kertomus, päälähde
• Vintagent-juttu Neckarsulm-museon mp-ennätyspyörien näyttelystä 3-10/2019
• [2] OEC-ennätysajon lisätietoa ja kuvia