Royal Enfield

Royal Enfield on intialainen moottoripyörävalmistaja, jonka juuret ovat 1901 moottoripyörien valmistuksen aloittaneessa, 1893 Enfield Manufacturing Companyn polkupyörien valmistusta varten yhtiöittämässä Enfield Cycle Co.:ssa. Emoyhtiön valmistustoiminta Redditch`issä (Worcestershire), sisältäen lyhytaikaisen (1901-1905) automobiilien valmistuksen, lakkasi vuonna 1967 ja Westwoodin tehtaassa 1970, ja Royal Enfieldin Englannin haara purkautui 1971.

1955 perustettu yhteisyritys "Enfield India" (jossa Madras Motors oli Intian lain mukaan enemmistöosakas) jatkuu edelleen "Royal Enfield"-merkillä emoyhtiön myytyä sille 1957 kaikki Bullet-mallin osien tuottamiseen tarvitut välineet ja laitteistot, ja Bullet-valmistuksen siirryttyä 1962 kokonaan Intiaan, eli yhtiö voi perustellusti sanoa itseään maailman vanhimmaksi ilman katkoja toimineeksi mp-valmistajaksi. Pitkään luotettavaa vanhaa Bullet-mallisarjaa kotimaansa tarpeisiin sekä retropyöränä (nykyisin toki bensiinin ruiskutuksella varustettuna) maailmanmarkkinoille valmistanut Intian haara on pyrkimässä maailman johtavaksi valmistajaksi 250-500 kuutioisissa moottoripyörissä.

Royal Enfield-malleja myytiin 1955-1960 myös Indian-merkillä, Indianin Springfieldin tehtaan jo lopetettua tuotantonsa 1953. Nämä punaiset intiaanit, mukaan lukien 700-kuutioinen "Chief"-twin, kattoivat käytännössä koko Enfieldin malliston. Markkinointisopimus purkautui 1960, kun Collier`ien aikakauden jälkeinen AMC yritti Indianin kautta Yhdysvaltain markkinoille mutta retki päättyi 1962 AMC:n itsensä talousvaikeuksiin, kun taas yhtymään kuulunut Nortonin oli käyttänyt riskitöntä omaa jakelukanavaansa USA:ssa. 1961 lähtien Royal Enfield esiintyi Yhdysvalloissa omalla nimellään.

Peribrittiläinen rakenne erillisellä moottorilla ja vaihteistosta on sallinut Royal Enfieldin eräänä harvoista moottoripyörien valmistajista käyttää alihankkijalta ostettua dieselmoottoria, vaikkakin sen "Taurus"-mallin tuotanto 7hv-paikallismoottorilla oli vähäistä ja on mm. liian suurten päästöjen vuoksi sittemmin lopetettu. Bullet-mallia on lisäksi ainakin Saksassa valmistettu kolmella taholla diesel-moottorisena: Sommer Motorradmanufaktur Eppsteinissa valmistaa EU-hyväksyttyjä pyöriä 11hv Hatz- tai Vahrenkamp-moottorilla (valmistettu yli 300kpl), Beckedorf-kauppias Reichelsheimista 11hv Lombardini-dieselillä (aiemmin myös 22hv Punsun-V2) valmistetuilla noin 150 kappaleella, sekä Motorrad Leitner Nittendorf`ista 10hv-dieselillä (valmistusmäärä tuntematon). Jälkiasennus-dieselien lupaillaan saavuttavan 105-110km/t huippunopeuksia, ja kuluttavan 2-2,5l/100km.

Sisällysluettelo

1 Historiikkia
2 Sodan jälkeen
- 2.1 Kohti auringonlaskua
3 Enfield India
4 Katso myös
5 Linkit

Historiikkia

Juuret

Royal Enfieldin tarina alkaa vuodesta 1851, jolloin liikemies George Townsend perusti "Givry Works"-toiminimen alla tuotantotilat Hunt End`issä Redditchissä neulojen valmistamiseen. Perustajan kuoltua hänen poikansa George junior jatkoi toimintaa velipuolensa kanssa. Pojat kyhäsivät ensimmäisen hyvin alkeellisen polkupyöränsä rautapalkista, puisista pyöristä rautakehillä sekä puusta valmistetuilla kolmiomaisilla poljinkammilla ja tekele aiheutti suurta huvitusta, mutta pojat ajattelivat pyöränsä vain tarvitsevan hieman lisäkehittelyä. Kehittelyn tuloksena vuonna 1880 syntyikin eräs ensimmäisistä matalista "turvallisuuspyöristä" (Rover-tuotenimen mukaan) samankokoisilla pyörillä. Innostus uusiin teknisiin laitteisiin oli teollisen vallankumouksen alkamisen jälkeen suurta joka puolella Eurooppaa. Onnekkaasti George keksi tuolloin uuden halvemman tavan valmistaa joustettuja satuloita pyöriin, ja tuo patentoitu "Townsend Cyclists Saddle And Springs" johti hänet pyöräsatuloiden valmistamisen kautta aikanaan valmistamaan kokonaisia polkupyöriä. Ne olivat erittäin tukevarakenteisia, mikä olisi aikanaan myös eräs Enfield-moottoripyörien tunnusmerkki. "Givry Works" alkoi kasvaa nopeasti, ja se harjoitti myös asevalmistusta.

Royal Enfield syntyy, ensimmäiset moottoriajoneuvot

Nopea kasvu johti tyypilliseen tapaansa yhtiön talousvaikeuksiin, ja marraskuussa 1891 rahoittajat toivat herrat R.W.Smith sekä Albert Eadie johtamaan sen toimintaa. Vuoden 1892 puolella yhtiö sai uuden nimen "Eadie Manufacturing Company Ltd.", ja pian tämän jälkeen se sai solmittua suuren tilauksen aseiden osista Enfieldissä (Middlesex) kotipaikkaansa pitäneeltä "Royal Small Arms"-yhtiölta. Merkittävän sopimuksen kunniaksi Eadie nimesi seuraavan pyörämallinsa Enfield`iksi, ja jo lokakuussa 1892 hän perusti uudenmallisen pyöränsä markkinoimiseksi "Enfield Manufacturing Company":n. Vuonna 1893 se sai "Royal"-etuliitteen merkittävän tilauksen antaneen Royal Small Arms`in mukaan (epäilemättä myös, koska nimi tuntui arvokkaammalta), ja yhtiö alkoi käyttää "built like a gun"-slogania.

Yleiseen tekniikka-innostukseen mukaan tempautunut Royal Enfield valmisti jo 1898 ensimmäisen moottoriajoneuvonsa, nelipyöräisen kärryn DeDion-Bouton:in 2,75hv moottorilla - kuljettaja istui siinä edelleen polkupyörän tapaisesti satulassa ja ohjasi etupyöriä ohjaustangolla, matkustajien istuessa vaunun keulassa ja moottorin sijaitessa takana. Sitä seurasi 1901 Enfield Motor Bicycle, jossa oli 1,5hv moottori etupyörän yläpuolella, ja 1902 ensimmäisellä omalla 239 kuution noin 2,75hv moottorilla samalla tavoin asennettuna. 1907 Enfield-autotuotanto "Enfield Autocar Co." sulautui "Alldays&Onions Pneumatic Engineering Co.":n kanssa, ja automobiilivalmistus eriytyi Enfield-Alldays nimen alle (se lopettaisi vuonna 1925). Vuoteen 1910 mennessä esiteltiin yhtiön ensimmäinen V2-malli jossa oli sveitsiläisen Motosacoche:n 244-kuutioinen edelleen 2,75hv voimanlähde, mutta mikä kohta korvattiin Enfieldin omalla V2:lla. Yhtiö käytti sivuvaunumallissaan myös suurempaa 770 kuution 6hv JAP-moottoria: tämä yhdistelmä toi sille menestystä niin Mansaaren TT-ajoissa kuin vastikään avatulla Brooklands-moottoriradalla. Enfield käytti sivuvaunupyörissään myös 976 kuution Vickers-Wolseley:n moottoreita.

1914 syntyi ensimmäinen 224ksm-kaksitahtimalli, ja yhtiön työntekijämäärä ylitti tuhat henkilöä. Ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen Royal Enfield sai mp-tilaukset niin Britannian sotaministeriöltä kuin Venäjän tsaarivallalta, jotka se täytti omilla 224-kaksitahtisilla sekä 425-kuutioisilla V2-moottoripyörillä. Tarjolla oli myös 8hv moottorilla varustettu sivuvaunupyörä Vickers-konekivääri lullaan asennettuna.

Interbellum

Vuonna 1921 Royal Enfield aloitti ison 976-kuutioisen V2-moottorinsa valmistuksen, ja sitä seurasi 350-kuutioinen malli JAP-nelitahdilla. 1927 oli 488-kuutioisen singlen vuoro, ja sitä seurasi pieni 225-kuutioinen SV-malli. 1928 yhtiö siirtyi useimpien muiden valmistajien tavoin käyttämään emäputken päälle sijouttuvaa muhkeaa satulatankkia, ja alkoi varustaa pyöränsä eräänä ensimmäisten joukossa joustetulla "girder"-tyyppisellä etuhaarukalla. Modernit pyörät myivät hyvin, ja yhtiö lisäsi palettiinsa vuodelle 1930 peräti 13 malliin. Vuonna 1931 esitelty neliventtiili-single sai 1932 "Bullet"-nimen: tuo mallinimi kulkisi käsiteparina Royal Enfieldin kanssa aina näihin päiviin saakka. Yhtiö selvisi lamavuosien yli kertyneiden ylijäämiensä turvin, mutta yhtiön Townsendin jälkeen nousuun johtanut Albert Eadie kuoli 1931, ja hänen liikekumppaninsa H.W.Smith vuonna 1933. Palettiin lisättiin 146-kuutioinen pieni "Cycar", mikä oli lamavuosiin sopiva tuote, ja 1937 talouden saatua taas vauhtia malliston yläpäähän tuli hieno peräti 1.140-kuutioinen V2-huippumalli.

Sotavuodet

Jo pitkään uhannut sota voimistunutta natsi-Saksaa vastaan syttyi syyskuussa 1939. Royal Enfield sai jälleen moottoripyörätilauksia Britannian sotaministeriöltä - etenkin, kun Triumphin tehdas oli tuhoutunut 1940 Coventryn pommituksessa. Enfieldin WD-mallisarjaan kuuluivat 350-kuutioiset SV-mallina /C, OHV:na /CO ja /G, sekä 250-SV /D ja 570-SV /L. Kenties kuuluisin oli kuitenkin 125ksm-"Airborne" tai tuttavallisemmin "Flying Flea", jota laskuvarjojoukot käyttivät kulkuvälineinään. Tämä malli (ja muut sen kaltaiset laskuvarjojoukkojen pienet moottoripyörät) olivat eräs alkusysäys 1948 Piaggio-lentokonetehtaan ensiesittelemille Vespa-skoottereille.

Merkittävää oli myös maanalaisen tehdaskompleksin avaaminen kivilouhokseen Westwoodissa Bradford-on-Avonin lähistöllä vuonna 1942. Bunkkerin tasainen lämpö salli mm. hienomekaanisten it-suuntauslaitteiden ("prediktoreiden", ennakon mittauslaitteiden) valmistamisen aseteollisuudelle, muiden vastaavaa tarkkuutta vaativien laitteiden lisäksi - niiden valmistus jatkuisi vielä mp-toiminnan alasajon jälkeen yhtiön purkautumiseen asti. Bradford-on-Avonin tuotantolaitos jäi siksi toimintaan vuoteen 1970 (1971) asti, kun Redditch`in tehdas suljettaisiin jo 1967.

Sodan jälkeen

Royal Enfield jatkoi 1946 tuotantoaan 350-kuutioisella /G-mallilla, jota seurasi 1947 isompi 500-kuutioinen /J. Nämä olivat perusliikkumisen tarpeisiin vastaavia yksinkertaisia malleja teleskoopilla mutta ilman takajousitusta. Tehdas myös hankki valtion sotaylijäämänä myymiä /C- ja /CO-pyöriä ja kunnosti ne täyttämään huutavaa pulaa moottoriajoneuvoista. Takajousitus ilmestyi 1949 pieneen Bullet-malliin, 1950 sen 500-kuutioiseen versioon, ja nämä mukavan ajettavuuden tarjoavat mallit olivat markkinoiden mieleen. Pienempi Bullet sai 1954 alumiinikannen - tämä olisi malli jota Intian tehdas valmistaisi. Kotimarkkinoiden Bullet sai 1956 uuden rungon, eli se erosi intialaisversiosta, ja pysyi tuotannossa aina 1962 asti. Vuosi 1949 oli myös sikäli tärkeä, että Royal Enfield toi markkinoille oman twin-moottorisen 500-kuutioisensa, joka olisi pitkän mallisarjan alku 500cc "Meteor":eista 700cc "Super Meteor"- ja "Constellation"-malleihin, viimein myös "Interceptor":iin asti. Aluksi tämä twin ei käyttänyt kiertokangen alapäässä laakeria vaan se oli suoraan kiinni kammessaan. Laakerit tulivat kuvaan vasta tuoteuudistuksen 1956 myötä "Super Meteor"-malliin. Edulliset mutta kuitenkin hyvän suorituskyvyn tarjoavat Enfield-twinit menestyivät markkinoilla hyvin, vaikka ne jäivätkin muiden valmistajien sankari-twinien varjoon. Vuonna 1958 valtio myi Westwoodin maanalaisen tehtaan yhtiölle. Vuoden 1959 vapaakauppasopimuksella Iso-Britannian ja Japanin välillä olisi ikäviä seuraamuksia saarivaltion mp-teollisuudelle, sillä aluksi väheksytyt japsipyörät puristaisivat suuren osan kotimaisista merkeistä ahdinkoon, ja viiimein pois markkinoilta.

Kohti auringonlaskua

Eräs tärkeä markkinasegmentti olivat alle 250-kuutioiset moottoripyörät, joita sai silloin ajaa ilman ajokoetta ns. "Learner"-pyörinä. Royal Enfield täytti tarvetta 1957 alkaen hyvin myyvällä työntötanko-OHV:lla varustetulla Crusader-mallilla. Sen runko yhdistettynä Villiers`in 247-kuutioiseen kaksitahtiseen "Starmaker"-twiniin loi paletin touring-, scrambler- ja sport-malleja. Royal Enfieldin kilpatallia silloin johtaneen kuuluisan GP-kuljettaja Geoff Duken johdolla syntyi Villiers-moottorilla varustettu GP-kilpuri, mikä osallistui 1964 ensi kertaa Manx GP-kilpailuun. Markkinoille sitä seurasi 1965 moderni sarja, jota sai Olympic- ja Super 5-touringmalleina sekä urheilullisena 21hv GT:nä aina Avon Speedflow-täyskatetta myöten. GT:t myivät hyvin, vaikkakin ne kilpailivat samalla Villiers-moottorilla varustetun muiden valmistajien malliston kanssa. Tähän rakoon tuorevoitelulla varustettu Yamaha YDS-3 sekä Suzukin 29hv T20/X-6 iskivät 1965-1966 lujaa, ja Kawasaki seuraisi niitä 1967 250-kuutioisella A1 Samurai`llaan.

Pohjavirtana Royal Enfield oli kuitenkin 1962 myyty "E. & H.P. Smith"-yhtiölle, joka alkoi nopeasti virtaviivaistaa ostamansa yhtiön mallistoa. Bulletin tuotanto kotimaassa lakkasi 1962, isojen twinien valmistus ajettiin alas 1963, kun niiden tilalle oli 1962 esitelty hieno 736-kuutioinen "Interceptor"-malli. Se oli tarkoitettu Yhdysvaltain markkinoille, ja tarjosi kromikuorrutuksen lisäksi suorituskykyä alle 13 sekunnin ajalla varttimaililla, ja yli 105mph (175km/t) 400m-loppunopeudella. Valitettavasti tehdas ei pystynyt täyttämään kovaa kysyntää, ja pian japanilaisvalmistajat tunkeutuivat myös tälle markkinasegmentille. Kawasaki esittelisi 1966 öljyä vuotamattoman "brittitwininsä" W1:n, 1968 raisun kolmisylinterisen 2T-raketti "Mach 1":n 12,4sek varttimailiajalla, ja viimein Honda löisi markkinat ällikällä CB750-"Tuutti"-nelisylinterillään jonka myötä isot twinit tulivat yhdessä yössä vanhanaikaisiksi. Royal Enfieldille tuotti ongelmia, että viimeiseksi pian jääneen Interceptorin moottori valmistettiin Westwoodin bunkkerissa kokoonpanon tapahtuessa Redditchissä. Jäljempi tehdas suljettiinkin 1967, mutta erään lähteen mukaan Interceptor-tuotanto ei siirtynytkään Westwoodiin, vaan alihankintatyöksi Norton-Villiers`ille, kun taas markkinointivastuu jäi Royal Enfieldille. Sopan täydentämiseksi Interceptorin varaosat ja huolto siirtyivät Veloce Ltd.:lle, eli Velocettelle. Interceptorin tuotanto hidastui näin muutamaan kappaleeseen, joita 6 työntekijää kasaili, varmaankin Commandoillaan Interceptoria vastaan kilpailevan Nortonin hykerrellessä. Westwoodin mp-toiminta ajettiin alas 1970, ja Iso-Britannian Royal Enfieldin tarina yhtiönä päättyi 1971. Sekavien loppuaikojen vuoksi erinäinen määrä Floyd Clymer`in (samannimisen korjausoppaiden kustantamon omistajan) tilaamia valmiita Intereptor-moottoreita jäi jumiin lähtösatamaan matkallaan USA:han Clymerin menehdyttyä 1970, ja ne päätyivät Rickman-Metisselle mikä valmisti rajoitetun määrän runkojaan Royal Enfieldin isolla twinillä.

Enfield India

Royal Enfieldiä oli myyty Intian markkinoilla 1949 lähtien, mutta Intian hallituksen pohtiessa suurta hankintaa maan armeijalle ja poliisivoimille Royal Enfield ja Madras Motors perustivat 1955 yhteisyrityksen, jossa jäljempi oli Intian lakien vaatimuksesta enemmistöosakas. Enfield India sai ison tilauksensa. Iso-Britannian Bullet-malliston uudistusten 1956 jälkeen brittiemo myi jo 1957 Bulletin vanhan mallin valmistuksessa tarvitut muotit ja työkalut, jotta Enfield India pystyisi valmistamaan tuota mallia itsenäisesti. Vuonna 1962 Bullietin tuotanto emoyhtiössä lakkasi, ja vain Madraksen (sittemmin nimenvaihdoksen myötä Chennain) tehdas jatkoi mallin valmistusta.

Enfield India aloitti sittemmin Bullet-malliensa oman viennin eri maanosiin, mukaan lukien taas Eurooppaan jossa aito veteraanimalli on löytänyt ostajakuntansa uudelleen. Tehdas on investoinut mittavasti, kehittänyt yhtenäisellä lohkolla varustetut 350- ja 500-kuutioiset mallit, mukaan lukien EU-saastenormien edellyttämä polttoaineen ruiskutus ja katalysaattori. Alla olevan haastattelun mukaan Enfield India on pyrkimässä maailman johtavaksi valmistajaksi 250-500 kuution mootoripyörissä, ja klassisen Bulletin rinnalle on tullut laaja paletti erilaisia uudenaikaistettuja versioita. Tämän strategian toteuttamiseksi se on perustanut USA-päämajan Milwaukee`seen, ja aikoo rakentaa 100 edustuksen jälleenmyyntiverkon maahan.

Katso myös

Ohessa listaa Iso-Britannian entisistä/nykyisistä merkittävistä mp-valmistajista, joille on oma wiki-juttunsa tai sellainen on työn alla, ja joita on myös Suomen rekisterissä:

Linkit